YK:n ihmisoikeusneuvosto kokoontuu Genevessä 2.–18. kesäkuuta 2009

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ihmisoikeusneuvosto kokoontuu 2.–18. kesäkuuta 2009 yhdenteentoista istuntoonsa Genevessä.

Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) ihmisoikeusneuvosto kokoontuu 2.–18. kesäkuuta 2009 yhdenteentoista istuntoonsa Genevessä. Neuvosto perustettiin vuonna 2006 korvaamaan sitä edeltäneen YK:n ihmisoikeustoimikunnan. Perustamisen lähtökohtana oli YK:n vuoden 2000 huippukokouksen linjanveto, jossa ihmisoikeuksien vahvistettiin olevan yksi maailmanjärjestön kolmesta peruspilarista turvallisuuden ja kehityksen rinnalla.

Neuvosto kokoontuu Genevessä. Sillä on kolme varsinaista istuntoa vuoden aikana, mutta muiden kokousten johdosta neuvosto työskentelee käytännössä läpi vuoden.

Neuvostossa on 47 päätösvaltaista jäsentä, mutta sen toimintaan ja neuvotteluihin osallistuvat aktiivisesti kaikki YK-jäsenvaltiot, mukaan lukien Suomi. Suomen painopisteinä tässä istunnossa ovat muun muassa

  • neuvottelut lapsen oikeuksien sopimuksen yksilövalitusmekanismia valmistelemaan perustettavan työryhmän muodostaminen,
  • Sudanin erityisraportoijan mandaatin jatkaminen sekä
  • ihmisoikeusasiantuntijoiden itsenäisyyden tukeminen.
     

Suurlähettiläs Hannu Himasen puhe Genevessä 2.6.2009 (ihmisioikeudet ja kansainväliset yritykset) (avautuu uuteen ikkunaan) (englanniksi, PDF)

Pysyvän edustajan sijaisen Pekka Metson puhe Genevessä 3.6.2009 (naisiin kohdistuva väkivalta) (avautuu uuteen ikkunaan) (englanniksi, PDF)

Pysyvän edustajan sijaisen Pekka Metson puhe Genevessä 15.6.2009 (ilmastonmuutos ja ihmisoikeudet) (avautuu uuteen ikkunaan) (englanniksi, PDF)

 

Lisätietoa antavat yksikönpäällikkö Sofie From-Emmesberger, sofie.from-emmesberger@formin.fi, puh. (09) 160 56551 ja ulkoasiainsihteeri Kirsti Pohjankukka, kirsti.pohjankukka@formin.fi, puh. (09) 160 55068

ihmisoikeudet