Kriisinhallinta NYT 2026
Suomi juhlistaa tänä vuonna seitsemänkymmenen vuoden osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan. Ulkoministeriö järjestää yhteistyökumppaneidensa kanssa kriisinhallintaa ja rauhanrakentamista esittelevän Kriisinhallinta NYT -tapahtuman tiistaina 5. toukokuuta Helsingin yliopistolla.
Kriisinhallinta NYT – Rauhan palveluksessa 70 vuotta, kohti tulevaa
Kriisinhallinta NYT -tapahtuma kutsuu keskustelemaan ja oppimaan sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan ajankohtaisista näkökulmista ja käytännön kokemuksista Helsingin yliopistolle 5. toukokuuta.
Tilaisuuden avaa ulkoministeri Elina Valtonen. Ohjelmassa on paneelikeskusteluja ja asiantuntijapuheenvuoroja. Asiantuntijat lavalla -osiossa kuullaan kriisinhallinnan ammattilaisten kokemuksia tehtävistään ja urapoluistaan.
Kansainvälisistä tehtävistä kiinnostuneet voivat keskustella kentällä palvelleiden kanssa ja saada käytännön tietoa hakuprosesseista. Lisäksi luvassa on työpajoja kriisinhallinnan eri teemoista sekä näyttelypisteitä, joilla voi tutustua alan toimijoihin.
Senaatintorilla järjestettävä kalustoesittely tarjoaa mahdollisuuden perehtyä poliisin, Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja Tullin toimintaan – ja tavata tullikoira.
Tapahtuma on yleisölle avoin ja maksuton, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ovet ovat avoinna klo 9.00–16.15. Tapahtuman sisäänkäynti sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 5.
Tilaisuutta voi myös seurata suorana verkossa Helsingin yliopiston verkkosivuilla tai tämän sivun videoupotuksesta (tulossa).
Tule mukaan tutustumaan suomalaiseen kriisinhallintaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin!
Kriisinhallinta NYT 2026
Tiistai 5. toukokuuta klo 9.00–16.15
Helsingin yliopisto
Aleksanterinkatu 5, Helsinki