Suomen kehitysyhteistyön kahdenväliset kumppanimaat

Kahdenvälinen kehitysyhteistyö on Suomen ja kehittyvien maiden välistä yhteistyötä. Se perustuu kumppanimaiden omiin kehityssuunnitelmiin ja maiden kanssa käytävään vuoropuheluun. Vastuu muutoksesta on kumppanimailla. Suomi tukee niiden kehitystä.

Kestävien kehitysvaikutusten aikaansaaminen vie useita vuosia. Siksi Suomi panostaa kehitysyhteistyössä pitkäaikaisiin kumppanuuksiin. Tuemme maita, joissa Suomen tuelle ja osaamiselle on suuri tarve ja jotka ovat sitoutuneet kehitystulosten saavuttamiseen.

Missä Suomi tekee kehitysyhteistyötä?

Lähes kaikki Suomen kumppanimaat kuuluvat vähiten kehittyneisiin maihin Afrikassa ja Aasiassa (least developed countries, LDC-maat). Monet niistä ovat niin sanottuja hauraita valtioita, jotka ovat tai ovat olleet vaarassa muuttua epävakaiksi yhteiskunniksi. Niissä avun tarve on kaikkein suurin.

Osassa Suomen kumppanimaista tilanne on kohentunut niin paljon, että tuen määrää voidaan asteittain laskea ja keskittyä esimerkiksi jonkin tärkeän erityisosaamisen tarjoamiseen. Samalla on mahdollista lisätä kaupallista, investointi- sekä tutkimus- ja innovaatioyhteistyötä sekä muiden alojen kanssakäymistä.

​​​​​​​​​​​​​​ Karttaan on korostettu Suomen kehitysyhteistyön kahdenväliset kumppanimaat, jotka sijoittuvat Afrikkaan, Aasiaan ja Eurooppaan. Vietnam ja Sambia on merkitty eri värillä, koska näiden maiden kanssa kehitysyhteistyöstä on siirrytty muihin yhteistyön muotoihin. Kumppanimaista kerrotaan tarkemmin alla olevassa tekstissä.

Afrikassa Suomen merkittäviä kahdenvälisen kehitysyhteistyön kumppanimaita ovat Etiopia, Kenia, Mosambik, Somalia ja Tansania. Näiden maiden kanssa Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä useiden vuosikymmenten ajan. Kehitysyhteistyötä jatketaan edelleen, mutta sen rinnalla yhteistyötä pyritään laajentamaan etenkin kaupallisella ja taloudellisella puolella. Sambian talous on kasvanut siinä määrin, että sen kanssa kehitysyhteistyön kahdenvälinen kumppanuus on päättymässä ja Suomi ja Sambia keskittyvät enemmän muihin, erityisesti kaupallisiin, yhteistyön muotoihin. 

Aasiassa Suomi keskittää tukensa kolmeen köyhimpään ja hauraaseen maahan: Afganistaniin, Myanmariin ja Nepaliin. Alemman keskitulotason maaksi nousseen Vietnamin kanssa Suomi on siirtynyt kehitysyhteistyöstä muihin yhteistyön muotoihin esimerkiksi kaupan, tutkimuksen ja koulutuksen alalla.

Suomi on tukenut Palestiinalaisalueita jo pidempään, ja viime vuosina tukea Syyrian kriisiin vastaamiseksi Syyriassa ja sen naapurimaissa on lisätty. Suomi on vahvistanut tukeaan Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueelle, jossa epävakaus ja pakolaisuus ovat suuria ongelmia. Suomi tukee Irakin vakauttamista kehitysyhteistyöllä, rahoittamalla humanitaarista miinatoimintaa ja osallistumalla kriisinhallintaan. 

Suomi tukee myös Ukrainan rakenteellisia uudistuksia ja jälleenrakennusta sekä Keski-Aasiassa Kirgisiaa, Tadžikistania ja Uzbekistania.

Pitkäaikainen yhteistyö perustuu maaohjelmiin

Pitkäaikaisille yhteistyömaille on ulkoministeriössä laadittu maaohjelmat. Niissä määritellään yhteistyön alat, tukimuodot, tavoitteet ja tulosmittarit sekä käsitellään muun muassa toimintaan liittyvien riskien hallintaa. Lisäksi keskeisimmille kahdenvälisille kehitysyhteistyön kumppanimaille on laadittu maastrategiat, joissa määritellään Suomen kokonaisvaltaiset tavoitteet maassa. 

Maaohjelmien lähtökohtana ovat kumppanimaiden omat kehityssuunnitelmat ja niiden suuntaviivoista keskustellaan kumppanimaiden viranomaisten sekä muiden maissa toimivien yhteistyökumppaneiden, kuten kansalaisjärjestöjen kanssa. Kumppanimaat koordinoivat yhteistyötä eri avunantajien kanssa.

Kussakin kumppanimaassa Suomi pyrkii EU:n suositusten mukaisesti keskittämään toimintansa muutamaan teemaan, joissa Suomella on erityisosaamista. Näitä voivat olla esimerkiksi vesihuolto, opetus, ruokaturva, metsätalous tai hyvä hallinto. Yhteistyön alat sovitaan yhdessä kumppanimaan kanssa. Ne sovitetaan myös muiden avunantajien toimintaan niin, että syntyy mahdollisimman vähän päällekkäisyyksiä.

Maaohjelmissa määriteltyjen tavoitteiden ja mittareiden avulla seurataan kumppanimaiden edistymistä ja arvioidaan Suomen toimien tuloksellisuutta. Tulosten seurannassa käytetään mahdollisuuksien mukaan kumppanimaiden omia seurantajärjestelmiä, esimerkiksi köyhyystilastoja. Suomi myös osallistuu aktiivisesti niiden kehittämiseen.

Kahdenvälisen kehitysyhteistyön toteutus

Kahdenvälistä kehitysyhteistyötä toteutetaan usein eri tavoin. Sektorituki on avunantajien tukea jonkin toimialan laaja-alaiseksi kehittämiseksi. Se perustuu yleensä kumppanimaan kyseisestä alasta vastaavan ministeriön suunnitelmaan. Se voi olla esimerkiksi opetussektorilla opettajankoulutuksen kehittämistä tai vesisektorilla vesi- ja viemärijärjestelmän rakentamista. 

Hallitusten välisillä kahdenvälisillä hankkeilla tuetaan kohdennetummin jonkin sektorin kehittämistä suomalaista asiantuntemusta hyödyntäen. Kahdenvälisillä hankkeilla Suomi tukee esimerkiksi vesi- ja viemärijärjestelmien rakentamista yhteistyössä paikallisyhteisöjen kanssa sekä maanhallintajärjestelmien ja metsäsektorin kehittämistä.

Kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä voidaan kumppanimaan sijaan tehdä yhteistyötä monenkeskisen toimijan kanssa. Tässä niin sanotussa multi-bi-tuessa hyödynnetään YK-järjestöjen tai kehitysrahoituslaitosten erityisosaamista. Suomi voi tukea esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyttä sekä -oikeuksia kumppanimaassa YK:n väestörahaston Unfpan kautta tai parantaa Maailmanpankin avulla julkisen talouden hallintoa. Monenkeskinen toimija voi kanavoida rahoitusta ministeriölle, järjestölle tai muulle toimijalle, ellei se itse vastaa työstä. Multi-bi-tukea käytetään paljon hauraiden maiden kehitysyhteistyössä. Siellä järjestöillä on tai voi olla valtiota paremmat edellytykset toteuttaa ja seurata hankkeiden tavoitteiden toteutumista.

Kansalaisyhteiskunnan tuki kanavoidaan suomalaisten, paikallisten tai kansainvälisten kansalaisjärjestöjen kautta. Kansalaisjärjestöt voivat esimerkiksi edistää vammaisten henkilöiden aseman ja oikeuksien parantamista ruohonjuuritasolla yhteisöissä. 

Hauraiden valtioiden tukeminen edellyttää, että avun eri muodot toimivat yhteistyössä. Paras mahdollinen yhteisvaikutus saadaan, kun sotilaallinen toiminta, siviilikriisinhallinta, kehitysyhteistyö ja humanitaarinen apu toimivat koordinoidusti. Kriisialueilla ja -maissa Suomi toimii tiiviissä yhteistyössä EU:n, kansainvälisten järjestöjen ja toisten avunantajamaiden kanssa.