Suomen toiminta Etelämantereella
Suomi on yksi viidestä maasta, jotka osallistuvat sekä arktiseen että antarktiseen päätöksentekoon. Suomen tavoitteena Etelämantereella on suojella alueen ainutlaatuista ympäristöä ja säilyttää Etelämanner poliittisesti mahdollisimman jännitteettömänä muuttuvissa olosuhteissa.
Vuonna 1959 solmittu Etelämannerta koskeva sopimus (sopimusteksti Finlexissä(Linkki toiselle web-sivustolle.)) on osa kansainvälistä sopimusjärjestelmää. Sopimuksen ytimessä on Etelämantereen pyhittäminen rauhanomaiselle tutkimukselle. Sopimus jäädyttää esitetyt aluevaatimukset ja kieltää kaiken sotilaallisen toiminnan Etelämantereella. Sopimus kieltää myös ydinräjäytykset ja ydinmateriaalin tuomisen Etelämantereelle.
Etelämanner-sopimusta täydennettiin vuonna 1991 Madridin lisäpöytäkirjalla ympäristönsuojelusta, joka muun muassa kieltää alueen mineraalivarojen hyödyntämisen muihin kuin tutkimustarkoituksiin. Sopimuksella on tällä hetkellä 29 täysjäsentä, tarkkailijajäsenet mukaan lukien osallistujamaita on 55. Sopimuksen mukaan Etelämantereella voi harjoittaa tutkimustoimintaa ja sopimukseen voi liittyä mikä tahansa YK:n jäsenvaltio.
Suomi liittyi sopimukseen vuonna 1984. Liittyminen ei kuitenkaan vielä anna oikeutta osallistua mannerta koskevaan päätöksentekoon vaan konsultatiivijäsenyys edellyttää merkittävää tutkimustoimintaa. Suomi hyväksyttiin täysjäseneksi vuonna 1989.
Suomella on oma Aboa-tutkimusasema(Linkki toiselle web-sivustolle.), jossa tehdään tutkimusta muun muassa jään käyttäytymisestä, yläilmakehän koostumuksesta ja aerosolien kulkeutumisesta. Oman tutkimusaseman rakentamisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti.
Ilmatieteen laitoksella toimiva Etelämanner-operaatiot FINNARP(Linkki toiselle web-sivustolle.) vastaa Suomen tutkimusmatkoista Etelämantereelle ja tutkimusasema Aboasta.
Etelämantereella toteutettavan tutkimustyön rahoittaa pääosin Suomen Akatemia(Linkki toiselle web-sivustolle.), joka järjestää neljän vuoden välein haun monivuotisille tutkimushankkeille. Suomalaisten retkikuntien tutkimustyö on liittynyt esimerkiksi ilmatieteisiin, jäätikön ja merijään tutkimukseen, geologiaan ja geofysiikkaan. Suomen tavoitteena on harjoittaa Etelämanner-tutkimusta ensisijaisesti sellaisilla aloilla, joilla sillä on korkeatasoista osaamista ja jotka ovat tieteellisesti merkittäviä. Pyrkimyksenä on myös liittää nämä tutkimukset pohjoisten alueiden kysymyksiin ja niiden tutkimukseen.
Suomi tekee yhteistyötä Etelämanner-tutkimuksessa ja logistiikassa muiden valtioiden kanssa. Suomalaisia hankkeita on ollut osana laajempia kansainvälisiä ohjelmia ja suomalaisia tutkijoita on työskennellyt myös useiden muiden valtioiden tutkimusasemilla. Esimerkiksi Suomen ja Argentiinan ilmatieteen laitokset aloittivat yhteistyön otsonikatoilmiön tutkimiseksi vuonna 1987 ja siihen sisältyy jatkuvia otsonimittauksia Argentiinan Etelämanner-asema Marambiolla.
Suomella erityistä polaariosaamista
Suomi halusi Etelämannerta koskevan sopimuksen jäseneksi tukeakseen sopimusta, joka on taannut mantereen rauhanomaisen kehityksen ja pitänyt sen sotilaallisen toiminnan ulkopuolella. Katsottiin myös, että Suomella on kylmään ilmanalaan ja polaarialueiden merenkulkuun liittyvää osaamista.
Suomen tavoitteena on suojella alueen ainutlaatuista ympäristöä ja säilyttää Etelämanner poliittisesti mahdollisimman jännitteettömänä muuttuvissa olosuhteissa. Suomi on yksi viidestä maasta, jotka osallistuvat sekä arktiseen että antarktiseen päätöksentekoon.
Etelämanner-yleissopimuksen osapuolikokous (Antarctic Treaty Consultative Meeting ATCM) järjestettiin Helsingissä 29.5.-8.6. 2023.
Etelämantereeseen kohdistuva geopoliittinen kiinnostus on viime vuosina kasvanut. Etelämantereen suurimmat haasteet liittyvät ilmastonmuutoksen globaaleihin vaikutuksiin ja erityisesti jääalueen sulamiseen. Myös matkailu ja riski vieraslajien leviämisestä on lisääntynyt.
Etelämannerta koskevan yleissopimuksen sihteeristö(Linkki toiselle web-sivustolle.) (The Secretariat of the Antarctic Treaty) sijaitsee Buenos Airesissa.