Suomen itsenäistymistä edeltävä aika: ulkoasioiden hoito autonomian aikana
Venäjän vallan alle
Ruotsin vallan aikana Suomella ei ollut varsinaista omaa itsenäistä päätöksentekovaltaa ulkopolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Sama tilanne jatkui myös sen jälkeen, kun Suomi oli liitetty osaksi Venäjän valtakuntaa vuonna 1809. Venäjän Suomelle myöntämä autonominen asema ei ulottunut ulkopoliittisiin kysymyksiin.
Valtiosihteerinvirasto Pietarissa
Autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan edustajana Pietarissa oli ministerivaltiosihteeri. Ministerivaltiosihteerin tehtävänä oli esitellä Venäjän keisarille tämän päätettäväksi alistetut Suomea koskevat asiat.
Valtiosihteerinvirasto toimikin linkkinä Suomen ja emämaan hallinnon välillä. Lain mukaan ministerivaltiosihteerin tuli olla Suomen kansalainen, mutta tästä käytännöstä kuitenkin poikettiin 1900-luvun alkupuolen sortovuosina.
Valtiosihteerinviraston yhteydessä toimivat yliopiston kanslerinvirasto ja Suomen passivirasto. Valtiosihteerinvirastolle oli myös uskottu Suomen kansalaisten konsulaaristen asioiden valvonta.
Itsenäisen Suomen ulkoasiainhallinnon palvelukseen siirtyi varsin paljon valtiosihteerinvirastossa toimineita henkilöitä.
Suomalaisten edustautumispyrkimyksiä autonomian aikana
Suomalaisilla oli myös joitain pienimuotoisempia edustautumispyrkimyksiä autonomian aikana. Nämä liittyivät vahvasti taloudellisiin tavoitteisiin. Autonomian aikana oli esillä esimerkiksi oman konsuliedustuksen järjestäminen Suomen kannalta merkittäviin kauppamaihin. Näin pitkälle menevät kaavailut eivät kuitenkaan toteutuneet.
Suomalainen Alarik Örnhjelm nimitettiin kuitenkin vuonna 1887 kaupalliseksi edustajaksi Venäjän edustustoon Lontooseen. Örnhjelm toimi Venäjän ulkoministeriön alaisuudessa, mutta hänellä oli oikeus raportoida Ison-Britannian voimarkkinoista suoraan Suomeen. Varsinaiselle virkauralle Venäjän ulkoasiainhallinnon palvelukseen hakeutui autonomian aikana vain vähän suomalaisia.
On myös syytä huomata, että useilla valtioilla oli Suomessa konsuliedustusta. Lähetettyä konsuliedustusta oli ennen ensimmäistä maailmansotaa mm. Ruotsilla, Saksalla, Itävalta-Unkarilla, Argentiinalla, Ranskalla ja Isolla-Britannialla, kun taas esimerkiksi Yhdysvallat oli edustettuna suomalaisen kunniakonsulin kautta. Suomalaiset kunniakonsulit oli valittu etupäässä kaupan ja merenkulun edustajista.
Suomalaisten epävirallisista pyrkimyksistä edustautua ulkomailla voidaan mainita sortovuosien aikainen tiedotustoiminta, jolla pyrittiin vaikuttamaan suoraan kohdemaiden yleiseen mielipiteeseen sekä vaikutusvaltaisiin piireihin. Tarkoituksena oli yrittää kääntää kansainvälinen mielipide Venäjän Suomeen kohdistamaa sortopolitiikkaa vastaan.
Jääkäriliikkeen edustautumispyrkimykset
Ensimmäisen maailmansodan alkuvaiheista lähtien edustustaan ulkomaille pyrki järjestämään myös jääkäriliike. Sen pyrkimyksenä oli Suomen täyden itsenäisyyden toteuttaminen, ja tämän tuli tapahtua nimenomaan Saksan tuen varassa.
Jääkäriliike oli organisoitu varsin vapaamuotoisesti, mutta aktiivisen toiminnan tuloksena Saksan armeijaan perustettiin vuonna 1915 suomalaisista vapaaehtoisista muodostettu joukko-osasto.
Tämän epävirallisen jääkäridiplomatian toiminnan keskuksia olivat Berliini ja Tukholma. Monet jääkäridiplomatian edustajista siirtyivät Suomen ulkoasiainhallinnon palvelukseen heti Suomen itsenäistyttyä.
Saksan hävittyä ensimmäisen maailmansodan näkyvimmin saksalaismielisiksi leimautuneet henkilöt joutuivat kuitenkin väistymään tehtävistään.