Avioerosta ilmoittaminen väestötietojärjestelmään

Jos olet Suomen kansalainen ja eroat ulkomailla, sinun on ilmoitettava siitä Suomen väestötietojärjestelmään.

Lähtökohtaisesti kaikki vieraassa valtiossa annetut avioeropäätökset tunnustetaan Suomessa ilman eri vahvistusta. Tarvittaessa Helsingin käräjäoikeus voi hakemuksesta vahvistaa, tunnustetaanko vieraassa valtiossa annettu avioeropäätös Suomessa.

Avioerot EU-alueella

Avioerot, jotka on myönnetty EU:n alueella 1.3.2001 alkaen, ovat sellaisinaan Suomessa päteviä, jos niihin on lisätty EU:n säännösten mukainen todistus. Todistuksen saa avioeropäätöksen antaneelta viranomaiselta, eikä sitä tarvitse käännättää.

Avioerot muissa maissa

Muista avioeropäätöksistä tulee esittää alkuperäinen tai antomaassa virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös ja päätöksen tulee olla myös asianmukaisesti laillistettu. Päätös tulee olla käännetty joko suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Silloin kun käännös tehdään ulkomailla, on myös sen oltava laillistettu. Suomessa auktorisoidun kielenkääntäjän(Linkki toiselle web-sivustolle.) (avautuu uuteen ikkunaan) tekemä käännös kelpaa sellaisenaan.

Mihin päätös toimitetaan?

Avioeropäätökset voi jättää edustustojen kautta Suomeen toimitettavaksi tai lähettää itse Digi- ja väestötietovirastoon (osoite: Digi- ja väestötietovirasto, PL 1003, 00531 HELSINKI) tai viimeisen kotikunnan maistraattiin. Asiakirjojen välitys edustuston kautta on maksullinen palvelu.

Tämän sivun sisällöstä vastaa