Valtataistelua vai sopuilua Venäjän johdossa?

Lähetystöneuvos Vesa Jaakolan kolumni julkaistiin Pohjolan Sanomissa viikolla 19/2008.

Toukokuun 7. päivänä valta vaihtui Moskovan Kremlissä, kun sinne Venäjän uudeksi presidentiksi asettui Dmitri Medvedev. Samalla Kremlissä päättyi Vladimis Putinin kahdeksan vuotta jatkunut valtakausi - historiallinen jakso itänaapurimme lähimenneisyydessä.

Vaikka valta vaihtui näyttävässä seremoniassa, vaihtuiko se siinä todella, voidaan nyt kysellä Venäjällä ja täällä naapurissakin. Perustuslain mukaisesti virkansa jättänyt Putin ei jäänyt nuoreksi eläkeläiseksi, vaan Kremin uusi valtias nimitti hänet jo virkautumisensa päivänä maan uudeksi pääministeriksi.

Venäjällä presidentti ja pääministeri ovat kaksi ylintä viranhaltijaa ja valtiovallan käyttäjää. Perustuslain mukaan presidentillä on suuremmat valtaoikeudet kuin hänen alaisenaan toimivalla pääministerillä. Mitenhän perustuslakia aletaan soveltaa tämän vallanvaihdoksen jälkeen?

Valtiovallan käytöstä säädetään Venäjällä kuten muissakin valtioissa perustuslailla ja erilaisilla hallintolaeilla. Etsittäessä vastausta kysymykseen kumpi, Medvedev vai Putin, tulee Venäjää seuraavat neljä vuotta johtamaan, hallitusjärjestelmän muodollisuuksia olennaisempaa on katsoa, kummalla miehistä on enemmän vallankäytön keinoja ja resursseja hallussaan.

Tässä valossa Putin näyttää yhä vahvimmalta mieheltä Venäjällä. Pääministerinä hän on samalla Yhtenäinen Venäjä -hallituspuolueen johtaja. Puolue on Putinin oma luomus ja sillä on yli kahden kolmasosan perustuslaillinen enemmistö duumassa, maan parlamentissa.

Lisäksi pääministerin valtapiiriin kuuluu maailman laajimman valtion aluehallinto. Vaikutusvaltaiset maakuntien kuvernöörit ovat Putinin miehiä, myös vallankäytön tarpeisiin.

Pääministerillä on tiivis ja luja ote myös maan suurista valtionyhtiöistä, jotka ovat yhä Venäjän talouden selkäranka ja paljolti lihaksetkin. Näin Putin hallituksineen hallitsee niitä suuria rahavirtoja, joita hyvin kannattavien valtioyhtiöiden tuotoista ohjaillaan valtionkassaan ja muualle, myös politiikan, sotaväen ja talouden johtajien voiteluun. Sitä sanotaan myös korruptioksi.

Lisäksi entisenä KGB-upseerina Putinilla lienee yhä elävät ja vaikitusvaltaiset suhteet Venäjän sisäisen turvallisuuden koneistoon -  tahoille, jotka osallistuvat vaikuttavasti vallankäyttöön kulissien takana.

Uuden vuosituhannen suosituimpana poliitikkona ja johtajana maassaan Putinilla on yhä sellaista vaikutusvaltaa, jollaista ei Medvedev eikä kukaan muukaan Venäjällä saa eikä saavuta. Vallankäytön valttikortit näyttävät olevan siis Putinin pakassa ja kädessä.

Vallankäytön resursseista Medvedeville jää tietenkin perustuslain takaama asema vahvoine valtaoikeuksineen. Niistä merkittävimpiä ovat pääministerin, korkeimpien sotilasjohtajien ja muidenkin alojen ylimpien virkamiesten nimitysoikeus sekä suurvallan ulkopolitiikan johtaminen.

Medvedevin asemaa vallankäyttäjänä heikentää kuitenkin selvästi se, että hän on presidenttiydestä suuressa kiitollisuuden velassa Putinille. Ilman Putinin suojelusta, tukea ja vaaliprosessin ohjausta Medvedevistä tuskin koskaan olisi tullut Venäjän presidenttiä.

Siksikin Medvedevin kannattaa virkansa ja asemansa pitääkseen pysyä uskollisena ja kuuliaisena Putinille, hyväntekijälleen. Hintana on tietenkin oman, itsenäisen päätösvallan kaventuminen. Medvedev pyrkineekin korkeassa virassaan elämään sovussa itseään vahvemman valtiaan kanssa.

Näin ollen kauhun tasapainon rakentelua Venäjän johdossa tuskin nähdään lähivuosina. Toivottavasti sitä ei ilmene myöskään Venäjän naapurisuhteissa.