Ulkoministeriö haastoi ihmiset pohtimaan työtä SuomiAreenassa
”Ovatko siirtolaisten rahalähetykset kotimaihinsa tosiaan suurempi summa kuin kansainvälinen kehitysapu?”, ihmetteli moni ulkoministeriön kehitysviestinnän teltalla Porin SuomiAreenassa. Teltassa esiteltiin erityisesti työn ja kehityksen kysymyksiä sekä kehitysyhteistyön tuloksia.
Kuinka suuri osuus maailman työntekijöistä tienaa päivässä alle euron? Entä kumpi on suurempi, kansainvälinen kehitysapu vai siirtolaisten kotimaihinsa lähettämät rahat?
Kaiken ikäiset SuomiAreena-vieraat innostuivat visailemaan työn ja kehityksen kysymyksistä ulkoministeriön ständillä Porissa. Ihmisarvoisen työn periaatteet olivat monille tuttuja, mutta alle eurolla työskentelevien määrä yllätti – samoin kuin siirtolaisten merkitys kehitysmaiden taloudelle ja sukulaisten arjelle.
Kansainvälisten arvioiden mukaan vuonna 2009 siirtolaisten rahalähetykset olivat 237 miljardia euroa, kun taas kansainvälisen julkisen kehitysavun kokonaismäärä oli 88 miljardia euroa.
Kilpailu kiristää työoloja
Työteemaan paneuduttiin myös ulkoministeriön ohjelmassa. Heti SuomiAreenan aluksi kehitysviestintä ja Palvelualojen ammattiliitto PAM järjestivät yhdessä ”Työ vuonna 2020 – kuka, mitä, missä ja millä ehdoin?” -keskustelun, johon osallistuivat kansanedustaja Pekka Haavisto, ulkoministeriön kaupallinen neuvos Kent Wilska, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen SASKin ohjelmapäällikkö Janne Ronkainen sekä tutkija Anu Suoranta. Keskustelua veti toimittaja Päivi Storgård.
Keskustelun pohjaksi Kent Wilska totesi, että suurin osa maailman ihmisistä työllistää itse itsensä pienimuotoisessa yrityksessä tai palkkatyössä, jota mikään säätely ei koske: ”Maailman työjärjestön ILOn määritelmien mukainen ’kunnon työ’ on globaalisti aika harvinaista.”
Parhaat työehdot ovat teollistuneessa maailmassa – joskin kilpailu heikentää niitä kaikkialla. Wilska uumoili, että pidemmällä aikavälillä kilpailu pakottaa meidätkin tinkimään omista työntekemisen standardeistamme.
Tällä hetkellä Euroopassa heikoimmassa asemassa ovat niin sanotut laittomat siirtolaiset.
”Jos Marx eläisi, hän puhuisi näistä paperittomista ihmisistä, jotka pyörittävät maanosaamme ilman mitään oikeuksia”, Pekka Haavisto kiteytti.
Olipa tuotanto kuinka kaukana tahansa, työntekijöiden ongelmat koskettavat nykyisin meistä jokaista, Janne Ronkainen muistutti: ”Esimerkiksi meidän jokaisen kännykässä on osia, jotka on tuotettu oloissa, jotka eivät kestä päivänvaloa.”
Tässä tilanteessa myös suomalaisyritykset voisivat näyttää esimerkkiä ja kunnostautua edelläkävijöinä. Ronkaisen ja Haaviston mukaan suomalaisyritykset ovat hyviä insinöörihommissa, mutta usein valmistautumattomia ja jopa haluttomia sosiaalista ja yhteiskunnallista vastuuta koskevaan keskusteluun.
”Kun ongelmia tulee, niin jälkikäteen voidaan todeta, että olisi ehkä kannattanut olla toimiva yhteys työntekijöihin”, Ronkainen totesi. Hänen mielestään myönteisimmät esimerkit löytyvät tällä hetkellä metsäteollisuudesta Uruguaysta ja Brasialiasta.
Maailman muuttuminen vaatii uutta ajattelua myös ammattiyhdistysliikkeeltä. Suorannan mielestä yksi ammattiyhdistysliikkeen suurimmista kysymyksistä koskee globaalia solidaarisuutta: ”On pystyttävä irrottautumaan nationalismista ja laajennettava ajattelua – kenestä puhumme, kun puhumme meidän eduistamme?”
Myös Haavisto kannusti kaikkia globaalin solidaarisuuteen – ja siten ihmisoikeuksien edistämiseen.
”Myös työhön liittyvissä kysymyksissä suurin ja perimmäisin ongelma on usein mielipiteenvapaus – ihmiset eivät voi puhua ongelmista. Meidän ei pidä neuvoa, mitä ihmisten pitää sanoa, mutta meidän pitää puolustaa heidän oikeuttaan puhua.”