Uhkaako Keski-Aasian maita Afganistanin kohtalo?
Kirgistanin tapahtumat ovat taas kiinnittäneet kansainvälisen yhteisön huomion Keski-Aasian alueen epävakauteen. Kriisien taustalla ovat Neuvostoliiton jälkeensä jättämät ongelmat, köyhyydestä ja yhteiskunnallisesta kehittymättömyydestä kumpuava tyytymättömyys sekä Afganistanin tilanne. Keski-Aasiassa kaikki liittyy kaikkeen.
Tadzhikistania koskevissa analyyseissä kysytään, voiko maa ”afganistanisoitua”. Kirgistanin väkivaltaisuudet herättävät saman kysymyksen.
Poliittisten eliittien etelän ja pohjoisen väliset vastakkainasettelut voivat pahimmillaan johtaa maiden hajoamiseen ja sisällissotiin, jollainen nähtiin jo Tadzhikistanissa 1990-luvulla. Afganistanista tulevan heroiinin salakuljetuksen tuomat tulot voivat toimia pontena klaanien välisille välien selvittelyille ja vallan kaappauksille.
Alueen maista poliittisesti ja taloudellisesti vakain on Kazakstan. Uzbekistan ja Turkmenistan ovat poliittisesti vakaita, mikäli vakauden merkkinä pidetään itsevaltiaiden presidenttien ja hallintojen rautaista otetta kansasta sekä poliittisen vuoropuhelun täydellistä tukahduttamista. Kirgistan ja Tadzhikistan, Keski-Aasian köyhimmät valtiot, ovat hauraita paitsi taloudellisesti, myös poliittisesti.
Edellä mainittujen poliittisten ja taloudellisten eliittien välisten valtataistelujen lisäksi epävakautta aiheuttaa yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja köyhyydestä kumpuava tyytymättömyys.
Suuri syntyvyys ja tulevaisuuden näköalattomuus yhdistettyinä demokratiavajeeseen ja hitaaseen talouskehitykseen lisäävät riskiä ääri-islamilaisesta liikehdinnästä.
Kirgisian levottomuuksien taustalla ovatkin Kirgistanin, Tadzhikistanin ja Uzbekistanin alueilla sijaitsevan Ferganan laakson vuosikausia kyteneet ongelmat, joiksi voidaan lukea paitsi etniset, myös yhteiskunnalliset luokkajännitteet. Afganistanin ja Irakin tilanteet lisäävät epävakautta. Provokaatioille on siis otollinen pohja.
Afganistan, huumeet ja terrorismi
Afganistanin tilanne vaikuttaa suoraan sen keskiaasialaisiin naapurivaltioihin. Yhtenä päällimmäisistä huolista on heroiinin pohjoisen salakuljetusreitin tilanne: huumeiden salakuljetuksen lisääntyminen voi lisätä salakuljetuksesta hyötyvien rikollisryhmien halua luoda epävakautta, tai niiden välisiä riitoja.
Keski-Aasiasta Afganistaniin ja Pakistaniin siirtyneiden, nyt osin kotiseuduilleen palaavien poliittisten islamistien ja terroristien vaikutusta pelätään. Keski-Aasian terroristeilla on yhteyksiä sekä Talibaniin että Al Qaidaan.
Hauraimmat Keski-Aasian valtiot Kirgistan ja Tadzhikistan eivät hallitse alueitaan ja uskonnollis-poliittista liikehdintää riittävässä määrin, ja ovat suvaitsevaisempia kuin Uzbekistan ja Turkmenistan. Poliittisen islamismin leviämisen uhka onkin niissä suurempi.
Tadzhikistan
Tadzhikistanissa ei liene odotettavissa lähivuosina Kirgistanin presidentin vallasta syöksemisen kaltaista vallankumousta. Kansa ei ole poliittisesti valveutunutta.
Tyytymättömyys voi sen sijaan kanavoitua uskontoon. Al-Qaidalla on otollinen maaperä kouluttaa työttömistä nuorista miehistä taistelijoita.
Uzbekistan ja Turkmenistan
Uzbekistanin ja Turkmenistanin tilanteet ovat toistaiseksi melko vakaat, mikä johtuu molempien maiden autoritaarisista hallinnoista. Hallintojen vakauden vastapainona on maiden äärimmäisen heikko demokratia- ja ihmisoikeustilanne.
Uzbekistanissa presidentti Karimovin aikakausi on kuitenkin vähitellen päättymässä, eikä tälle ole selkeää seuraajaa. Uzbekistanin vuoden 2005 Andizhanin ”verilöyly” ja terroristijärjestö IMUn juuret maan uskonnollisessa väestönosassa antavat viitteitä siitä, että pinnan alla kytee.
Kirgistanissa ja Tadzhikistanissa asuvat uzbekit ovat osin niitä, jotka pakenivat Andizhanin mellakoiden jälkeen maasta ja jotka vastustavat Karimovin sekulaarista hallintoa.
On ymmärrettävää, ettei Uzbekistan halunnut avata rajojaan Kirgisian kriisistä pois pyrkiville uzbekkipakolaisille, joskin se sittemmin taipui päästämään pakolaisia maahan.
Samoin on näistä syistä ymmärrettävää, että myös Kazakstan suhtautuu kriittisesti kesäkuun alkupuolella pidätettyihin uzbekkipakolaisiin. Kumpikin maa pelkää islamistisen fundamentalismin leviämistä.
Poliittinen tyhjiö
Jos Kirgistanin uusi hallinto ei saa tilannetta pian hallintaan, syntynyt poliittinen tyhjiö voi vaarantaa laajemmin Keski-Aasian vakauden. Jo 1990-luvulla maiden itsenäistyttyä pelättiin, että Keski-Aasia vajoaisi samanlaiseen, kenties vielä pahempaan konfliktien ja väkivallan kierteeseen johon jouduttiin Balkanilla ja Etelä-Kaukasiassa.
Kirgistan ja Tadzhikistan tuntuvat olevan kroonisesti hauraita valtioita. Afganistanin vuosikausia jatkunut epävakaus ei puolestaan ole edistänyt rauhanomaista kehitystä naapurialueella.
Etniset jännitteet ja kiistat luonnonvaroista
Etniset jännitteet ja kiistat luonnonvaroista, erityisesti vedestä, voivat puhjeta vakaviksi konflikteiksi maiden sisällä sekä niiden välillä. Neuvostoajalla luodut keinotekoiset rajat ja Neuvostoliiton harjoittamaan hajota ja hallitse -politiikka ovat omiaan aiheuttamaan poliittisia jännitteitä maiden välillä ja kansallisten ryhmien välillä niiden sisällä.
Kirgistanissa on noin 13 prosentin etninen uzbekkiväestö, Tadzhikistanin väestöstä peräti 25 prosenttia on etnisiä uzbekkeja. Uzbekistanissa puolestaan on pieni 4 prosentin tadzhikkivähemmistö. Turkmenistanin väestöstä 9 prosenttia on uzbekkeja. Etnisiä venäläisiä on kaikissa Keski-Aasian tasavalloissa.
Rajat on vedetty tavalla, joka on jättänyt Uzbekistanin puolelle yhden kirgiisikylän, neljä uzbekkialuetta sekä kaksi Tadzhikistanille kuuluvaa aluetta Kirgistanin puolelle.
Uzbekistanin, Kirgistanin ja Tadzhikistanin yhteistä Ferganan laaksoa on jo pitkään pidetty räjähdysalttiina alueena köyhyytensä, uskonnollisen konservatiivisuutensa ja kolmen maan välisten rajariitojen vuoksi. Laaksossa asuu hieman yli 11 miljoonaa henkeä ja sen tärkeimpiä väestökeskittymiä ovat muun muassa Uzbekistanin puolella Andizhan, Kirgistanin mellakoista tutut Osh ja Jalalabad sekä Tadzhikistanin Khujand.
Valtioiden rajat ylittävien vesivarojen käyttö ja hallinta aiheuttaa Keski-Aasiassa myös vakavia kiistoja. Keski-Aasian kaksi suurinta rajat ylittävää jokea ovat Aral-järveen laskevat Syr Darya ja Amu Darya -joet.
Keskeisenä ongelmana ovat jokien ylä- ja alajuoksun varrella sijaitsevien maiden tarpeet vesivarojen käytössä. Jokien yläjuoksulla sijaitsevat alueen köyhimmät maat Tadzhikistan ja Kirgistan, jotka tarvitsevat kipeästi vesivoimaa energiantuotantoon talvikautta varten, kun taas alajuoksun maat ovat riippuvaisia kasteluvedestä maataloudessa kesäkaudella.
Vakauden avain
Edellä lueteltuihin haasteisiin voidaan vielä lisätä monimutkaiset energiasuhteet ja hitaan talouskehityksen sekä kaiken jähmettävän korruption aiheuttamat paineet.
Näistä elementeistä – energiasta ja laajemmin talouskehityksestä – voi myös visioida aluetta tervehdyttävää skenaariota, mikäli maissa löytyy poliittista tahtoa ja ymmärrystä sekä osaamista kehityskulkujen ohjaamiseen vakaammalle tielle.
Kansainvälisen yhteisön piirissä ymmärretään entistä laajemmin, että Keski-Aasian ja Afganistanin tilanteet nivoutuvat toisiinsa, ja että vakauden avain löytyy – jos on löytyäkseen – taloudellisen yhteistyön ja ihmisten välisten yhteyksien kehittämisestä lailliselta pohjalta ja selkein, kaikille hyväksyttävin yhteisin säännöin.
Yhtälö on haasteellinen ja toistaiseksi todennäköisempää on epävakauden kasvu, ei sen väheneminen.
Mitä Suomi tekee Keski-Aasiassa ja miksi?Suomi tekee osansa alueen myönteisen kehityksen tukemiseksi sekä kansallisesti, Laajemman Euroopan alueen kehitysyhteistyön puiteohjelman (Wider Europe Initiative, WEI) välityksellä että EU:n jäsenmaana osallistuen Keski-Aasia-strategian vahvistamiseen ja toimeenpanoon. Maineemme uskottavana ja luotettavana yhteistyökumppanina muun muassa vesi- ja energiasektorien kehittämisessä luonnontaloudellisesti kestävällä tavalla, kaupan edellytysten edistämisessä sekä oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien tukemisessa on vahva. WEI:llä on alueellinen ote haasteisiin Keski-Aasiassa, jonka maat eivät kykene alueelliseen yhteistyöhön, mutta johon siellä olisi kipeästi tarvetta. Tämä koskee erityisesti vesisektoria, joka on naapurimaiden välisten poliittisten herkkyyksien miinakenttä. Kumppanimaat hyväksyvät helpommin yhteistyön, kun meillä ei ole suoria kansallisia intressejä esimerkiksi alueellisiin öljy- ja kaasurikkauksiin; toisaalta Suomelle ja suomalaisille toimijoille on pidemmällä tähtäimellä selkeää hyötyä siitä, geopoliittisesti ja kansainvälisen kaupankäynnin kannalta merkittävä alue modernisoituu ja vakautuu. |