Tausta: Egyptin väkiluku jatkaa kasvuaan

Egyptin väkiluku on kaksinkertaistunut 30 vuodessa. Samalla lapsikuolleisuus on vähentynyt ja eliniänodote kasvanut. Vuoteen 2050 mennessä näkyvissä on väestön tuplaantuminen nykyisestä noin 80 miljoonasta. 

Maa on väkiluvultaan arabimaailman suurin; asukkaita on 77,7 miljoonaa Egyptin väestörekisterikeskuksen heinäkuun 2010 tietojen mukaan. YK ennustaa Egyptissä olevan yli 100 miljoonaa asukasta vuoteen 2020 mennessä. Vuoteen 2050 mennessä nykyväestön ennustetaan jopa tuplaantuvan lähes 160 miljoonaan asukkaaseen. 

Samaan aikaan kun väkiluku on kasvanut räjähdysmäisesti, lapsikuolleisuus on vähentynyt ja eliniänodote kasvanut. Väestökasvun jarruttaminen on hidasta, sillä 18–29- vuotiaiden osuus väestöstä on lähes neljännes; suuri osa egyptiläisiä on siis perheenperustamisiässä. 

Väestönkasvun vauhti aiheuttaa jatkuvia haasteita useilla sektoreilla maassa, jossa asuttavaksi ja viljelysmaaksi kelpaa vain noin 6 prosenttia pinta-alasta (43 % väestöstä asuu urbaaneilla alueilla), viidesosa väestöstä elää alle dollarilla päivässä ja ehkäisyyn suhtaudutaan edelleen varauksella.

Väestönkasvun suorat ja epäsuorat yhteydet suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin kuten talouskehitykseen, ilmastonmuutokseen, energiankulutukseen ja ruokaturvaan ovat erityisen tärkeitä. Voidaankin kysyä, pitäisikö väestöpoliittisten kysymysten olla kaikkien kehitysyhteistyötoimien punaisena lankana Egyptissä tavalla tai toisella.

Uusi laki sallii abortit tietyissä tapauksissa

Lisääntymisterveyttä koskeva asenneilmapiiri ja sen kehittyminen ovat luonnollisesti ratkaisevia tekijöitä. Pelastakaa Lapset -järjestön vuotuinen raportti State of the World’s Mothers (Maailman äitien tila) kuluvalta vuodelta kertoo, että egyptiläisnaisista 58 prosenttia käyttää ehkäisyä. 

Abortti ja sterilisaatio ovat egyptiläisessä yhteiskunnassa tabuja. Abortti on tämän vuoden maaliskuusta ollut sallittu tietyissä tapauksissa, mikäli naisen terveys on vaarassa. Laittomia abortteja tehdään kuitenkin ei-odotetun raskauden sattuessa. 

Al Azharin, sunnimuslimien vaikutusvaltaisen uskonnollisen instituution, uskonoppineet kiiruhtivat kommentoimaan lakimuutosta islaminuskon vastaisena. Samalla on tiedossa tyttösikiöiden abortoinnin arkipäiväisyys, mikä ilmeisesti ei ole vielä vaikuttanut väestörakenteeseen ”riittävän” vinouttavasti. 

Myös eräät parlamentin jäsenet ovat suomineet uutta lapsia koskevaa lakia Sharian ja täten myös Egyptin perustuslain 2. artiklan vastaiseksi. He pitävät 18 vuoden minimi-ikärajaa avioliitolle Sharian vastaisena, koska Sharian mukaan tytöt voivat mennä naimisiin murrosiässä. 

Järjestetyt  ja varhaiset avioliitot arkea köyhillä alueilla

Kuten kaikkialla maailmassa, nimen omaan naisten ja tyttöjen aseman parantaminen on erityisessä roolissa väestökasvun hidastamisen kannalta.

Maan köyhissä osissa, kuten Ylä-Egyptissä, järjestetyt ja varhaiset avioliitot ovat usein itsestäänselvyys ja syntyvyys on korkea. Tähän vaikuttavat myös vanhoillinen ilmapiiri ja jyrkät sukupuoliroolit. Vanhemmat valvovat tyttäriään sosiaalisen häpeän pelossa ja rajoittavat heidän elinpiiriään huomattavasti. Koulutustaso jää heikoksi eikä osa lapsista mene kouluun ollenkaan tai keskeyttää koulunkäyntinsä ennen aikojaan. Näillä alueilla ajatellaan myös yleisesti, että suuri lapsiluku on perheen taloudellinen turva. 

Egyptin väestöneuvoston johtama Ylä-Egyptin tyttöihin kohdistunut Ishraq –projekti (ishraq = valaistuminen) osoitti, että monet hankkeeseen osallistuneista tytöistä halusivat ottaa ohjat omassa elämässään: vaikuttaa tulevan aviomiehensä valintaan, kouluttautua ja perustaa perheen vasta myöhemmällä iällä. Myös Unicefilla on ollut Ylä-Egyptin alueella yhteisökoulu-hanke jo 1990-luvulla. Vastaavat hankkeet voivat osaltaan hidastaa väestönkasvua tulevaisuudessa. 

Egyptin hallitus on käynnistänyt kampanjoita lapsiluvun pienentämiseksi. Poliittisen tason keulakuvana on toiminut myös presidenttipari. Yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuessa yhä konservatiivisemmaksi esimerkiksi ehkäisystä puhumisen suhteen valtaapitävät ovat kuitenkin varsin varovaisia. 

Perhemalli muuttuu kaupungeissa

Kuvan kaupunkilaispariskunnat tutustuivat Aleksandrian kirjastoon helmikuussa 2003. Kuva: Marja-Leena Kultanen Kaupungeissa perhekoko pienenee kohti ydinperhettä. Kuvan nuoret parit tutustuivat Aleksandrian kirjastoon. Kuva: Marja-Leena Kultanen

Hallituksen merkittävin strategia on ”kahden lapsen politiikka”, jota pyritään toteuttamaan perhesuunnittelukampanjoilla ympäri maan. Perheille kerrotaan lyhyiden synnytysvälien haitoista naisten terveydelle. Pidemmällä tähtäimellä köyhille pyritään turvaamaan paremmat sosiaalipalvelut ja koulutus, sillä yleinen elintason parantaminen nähdään avaintekijäksi tulevaisuuden väestönkasvun hidastamiseksi. 

Kaupunkialueilla perinteisen suuren perheyksikön pieneneminen kohti ydinperhettä on seurausta merkittävistä sosioekonomisista muutoksista viimeisen 30 vuoden aikana. Naisten lisääntynyt työssäkäynti, myöhäisempi naimisiinmeno sekä maan sisäinen ja ulkomaille suuntautuva muuttoliike ovat muuttaneet perinteistä perhemallia. 

Samaan aikaan väestörakennetta muuttaa nopeasti kasvava ikääntyvien ihmisten joukko. Valtaosassa Egyptiä on normina se, että lapset huolehtivat vanhemmistaan. Niinpä julkinen sektori ei ole vastannut vanhustenhoidon tarpeisiin, vaikka niitä kaupunkioloissa jo olisikin.