Tansaniassa korruptiota seurataan verkossa

Tansaniassa avattiin toukokuussa verkkosivusto, joka kokoaa yhteen paikkaan Tansanian korruptiotilanteeseen liittyvää tietoa. Suomen Tansanian-suurlähetystö rahoittaa hanketta yhdessä Sveitsin suurlähetystön kanssa.

Tansanian sähköiseen korruptioseurantaan mallia otettiin Namibiasta, jossa vastaavaa on tehty jo muutaman vuoden ajan. Namibiassa korruptioseurantaa tekee riippumaton aikakauslehti Insight. Nykyisin Suomen suurlähetystössä kehitysyhteistyön ja hyvän hallinnon erityisasiantuntijana työskentelevä Iina Soiri tuntee Namibian hankkeen hyvin.

"Olin aikoinani mukana aloittamassa Insight-aikakauslehteä [Namibiassa], ja muun muassa sen kolumnisti, siksi seurasin myös heidän myöhemmin aloittamaansa Corruption Tracker -julkaisua. Se on muun muassa nostanut esiin monia tapauksia, joissa valtion omaisuutta on väärinkäytetty. Esimerkiksi valtion autojen käyttö yksityisajeluun kiellettiin, kun CT paljasti sen olevan yleistä", Iina Soiri sanoo.

Tansanian Corruption Tracker on itsenäinen hanke, ja siinä on uutuutena sen internetpohjaisuus sekä arkisto.

Tutkimusten mukaan 58 prosenttia tansanialaisista pitää korruptiota vakavana ongelmana ja toivoisi hallituksen puuttuvan siihen tarmokkaasti. Tansaniaa on kuluneen parin vuoden aikana ravistellut useita suuren luokan korruptiotapauksia, joihin myös monet merkittävät poliitikot, johtavat virkamiehet ja liikemiehet ovat sotkeutuneet. Sähköiselle korruptionseurannalle on siis kysyntää.

Korruptionseuranta herättää kiinnostusta

Korruptioseurantasivuston on rakentanut tansanialainen Agenda Participation 2000 -järjestö. Se perustettiin vuoden 2000 vaalien alla tiedottamaan osallistumisen tärkeydestä. Järjestö osallistuu monin tavoin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sen jäsenet ovat pääosin koulutettuja kaupunkilaisia.

Kaikki sivustolla käytettävä tieto on saatavilla julkisista tietolähteistä, erityisesti Tansanian korruption vastaisen toiminnan viranomaiselta (Prevention and Combating of Corruption Bureau, PCCB). Kaiken internetsivuille päätyvän aineiston käy läpi toimitusneuvosto, joka koostuu riippumattomista tutkijoista, lakimiehistä ja toimittajista.

"Tilastotiedot perustuvat PCCB:n antamiin aineistoihin, ja toimitusneuvosto analysoi aineiston ennen kuin se julkaistaan sivulla", Iina Soiri kertoo.

Sivuston rooli on nostaa esiin asioita tutkivan journalismin tapaan. Suoraan kansalaisilta ei oteta vihjeitä, mutta sen sijaan Corruption Tracker kehottaa kansalaisia olemaan yhteydessä korruptionvastaisen viranomaisen PCCB:n hotline-palveluun tai paikallistoimistoihin, joita on joka kunnassa.

Sivuston avasivat virallisesti toukokuun lopussa Suomen suurlähettiläs Juhani Toivonen, Sveitsin suurlähettiläs Adrian Schlapfer sekä Agenda Participation 2000 -järjestön puheenjohtaja Max Mmuya.

Sivuston avaaminen herätti suurta innostusta Tansanian mediassa. Kaikki neljä englanninkielistä päivälehteä uutisoivat avaamisen etusivullaan. Myös swahilinkielinen lehdistö, radio ja televisio uutisoivat tilaisuudesta ja hankkeesta runsaasti.

Korruptiota kitketään monella rintamalla

Tansanialle kehitysapua antavat maat tukevat hallituksen toimia korruption kitkemiseksi ja seuraavat tarkasti eri oikeusprosessien etenemistä. Julkishallinnon reformit ja julkisen talousjärjestelmän kehittäminen tähtäävät läpinäkyvyyden ja hyvän hallinnon kehittämiseen budjettituen ja muiden apumuotojen tehokkuuden parantamiseksi.

Suomi on mukana avunantajien korruptionvastaisessa ryhmässä (Anti-Corruption Focal Point), joka seuraa julkisten varojen käyttöä, ylläpitää dialogia PCCB:n kanssa ja avustaa eri tavoin korruptionvastaista toimintaa.

"Pitkäjänteinen työ tehdään julkishallinnon reformeja tukemalla, budjettituen käytännön seurannalla ja kapasiteetin rakentamisella. Suomi tukee paikallishallinnon reformiohjelmaa, joka parantaa hallintokäytäntöjä kunnissa ja kaupungeissa sekä vetää paikallishallinnon avunantajaryhmän dialogia", Iina Soiri luettelee.

Suomi tukee myös joitakin kansalaisjärjestöjä, jotka vahvistavat kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia ruohonjuuritasolla perustamalla ja kouluttamalla asukasyhdistyksiä seuraamaan kuntien julkisten varojen käyttöä.

Lisäksi viime vuonna Suomi järjesti kaksipäiväisen korruption vastaisen seminaarin, johon osallistui mediaa, kansalaisjärjestöjä ja yrityselämää. Seminaarissa pohdittiin miten näiden ei-valtiollisten toimijoiden korruptionvastaista toimintaa voisi tehostaa. Mukana oli osanottajia Tansanian lisäksi muun muassa Keniasta, Ruandasta, Namibiasta ja Etelä-Afrikasta.

"Seminaarin seurauksena syntyi myös tänä vuonna toteutettu idea Transparency Internationalin maatoimiston perustamisesta Tansaniaan ja Suomi tuki sen perustavaa kokousta", Soiri kertoo.

Olli Moilanen

demokratia