Sambia: Huolta budjettituen tuloksista

Budjettituen tavoitteet saavutettiin vuonna 2009 aiempaa heikommin, käy ilmi Sambian budjettituen vuosiarviossa. Avunantajat pitävät tilannetta huolestuttavana.

Asetetuista tavoitteista saavutettiin noin 58 prosenttia, mikä on selvästi vähemmän kuin aiempina vuosina: 65 % (2008) ja 70 % (2007).

Huolta lisää se, että köyhyys erityisesti maaseudulla ei ole vähentynyt huolimatta viime vuosien talouskasvusta ja avunantajien tuesta.

Suomi antaa Sambialle budjettitukea köyhyyden vähentämiseen 5 miljoonaa euroa vuodessa. Viimeisin maksatus on tehty huhtikuussa 2010.

Yhteistyötä arvoidaan kaksi kertaa vuodessa

Arvioinnissa tarkasteltiin vuoden 2009 budjettitukiyhteistyötä ja kehitystä eri sektoreilla. Lisäksi arvioitiin hallituksen sitoutumista budjettituen periaatteisiin. Kaksi kertaa vuodessa tapahtuva arviointi perustuu budjettituen yhteistyöasiakirjaan.

Budjettituen periaatteisiin kuuluvat köyhyyden vähentäminen, rauhan, ihmisoikeuksien ja demokratian edistäminen ja lain kunnioittaminen, hyvän hallinnon edistäminen sekä talousreformien edistäminen ja vakaan makrotalouden hoito.

Yhteistyötä arvioidaan 34 sektorikohtaisen ja julkistalouden hallintaan liittyvän mittarin avulla.

Arvion perusteella avunantajien antavat alustavat sitoumukset vuoden 2011 maksatuksista. Yhteistyöasiakirjan mukaisesti avunantajien tulee ilmoittaa maksusitoumuksista neljä viikkoa arviointikokouksen jälkeen.

Edistystä opetuksessa ja hiv-tilanteessa, ongelmia maataloudessa

Heikko tulos ja laskeva trendi huolestuttavat avunantajia. Erityisen hankala tilanne on terveydenhuollon, teiden ja maatalouden osalta. Sektoreiden ongelmat laskivat kokonaisarviota.

Köyhyys erityisesti maaseudulla ei ole vähentynyt viime vuosien talouskasvusta ja avunantajien tuesta huolimatta. Tämä kielii maaseudun puutteellisista ja tehottomista palveluista.

Opetusalan, hallinnon hajauttamisen ja hiv/aids-tilanteen osalta tilanne on parantunut.
Suomelle tärkeällä ympäristöalalla tavoite – uuden ympäristölainsäädännön toimeenpano – saavutettiin osittain. Ympäristölainsäädäntö on laadittu, mutta lakiesitys on edelleen oikeusministeriössä ja odottaa eduskunnan käsittelyä.

Edistystä odotetaan myös julkisen sektorin reformeissa, julkistalouden hallinnossa ja makrotalouden hoidossa. Laimeaan tulokseen vaikuttavat mm. palkkausjärjestelmän uudistuksen hitaus ja ongelmat budjetin toimeenpanossa.

Suomelta ei vielä maksusitoumuksia

Kesäkuun alussa pidettyyn arviointikokoukseen osallistui ministeriöiden ohella Sambian kansalaisyhteiskunnan ja eduskunnan edustajia.

Suomen budjettitukisopimus päättyy vuonna 2010. Suomi ei anna vielä vuoden 2011 maksusitoumuksia, koska budjettituen jatkon valmistelu yhdessä muiden avunantajien kanssa on kesken.

Tulevaisuutta ajatellen erityinen huoli liittyy julkistalouden, ja laajemmin, julkisen hallinnon ja hyvän hallinnon edistämiseen, sekä tilivelvollisuuden lujittamiseen julkisten varojen käytöstä. Näiden seikkojen tulee olla keskiössä tulevassa budjettitukiyhteistyössä. Avunantajat jatkavat näiden keskeisten kysymysten seuraamista ja käsittelyä budjettituen ohjausryhmäkokouksissa. Vuoden 2010 toinen arviointikokous syyskuussa tulee jälleen tarkastelemaan kehitystä.

Avunantajat ja hallitus ovat ryhtyneet uudistamaan sekä budjettituen yhteissopimusta että arviointikehikkoa. Tarkoitus on muun muassa vähentää mittareiden määrää. Suomi painottaa nykyistä tarkempia julkistalouden hallinnon ja tilivelvollisuuden mittareita. Uusi arviointikehikko on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2010 aikana ja käyttöön vuonna 2011.