Roomassa haettiin ratkaisua maailman ruokaongelmaan

Viime vuosina nopeasti nousseet elintarvikkeiden hinnat saattavat nostaa nälänhädästä kärsivien ihmisten määrän jopa sataan miljoonaan. Ilmastonmuutos pahentaa tilannetta entisestään erityisesti Afrikassa. Ruokakriisistä pahimmin kärsiviä on autettava pikaisesti. Kaikesta tästä oltiin yhtä mieltä YK:n ruokakokouksessa Roomassa.

FAOn ruokahuippukokouksen yleisistunto 4. kesäkuuta 2008. Kuva ©FAO/Alessandra Benedetti FAOn ruokahuippukokouksen yleisistunto 4. kesäkuuta 2008. Kuva ©FAO/Alessandra Benedetti

Maailman elintarvike- ja maatalousjärjestö FAOn järjestämä kolmipäiväinen kokous päättyi torstaina. Kokouksessa pohdittiin maailman ruokaturvaan, ilmastonmuutokseen ja bioenergiaan liittyviä kysymyksiä.

Tapahtumaan osallistui valtioiden päämiehiä ja ministereitä yli 150 maasta. Suomen edustaja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen korosti puheessaan sitä, että nyt on vihdoinkin ryhdyttävä sanoista tekoihin.

”Ruokakriisin ratkaisu vaatii kokonaisvaltaisia ratkaisuja. Pitkällä tähtäimellä maatalouden ja maaseudun kehittäminen ovat oleellisia. Samalla on otettava huomioon myös kaupan, ympäristön, energian ja ilmastonmuutoksen vaikutukset ruokakriisiin”, korosti Väyrynen.

Kymmenet maat
avun tarpeessa

FAOn tilastojen mukaan aliravitsemuksesta kärsii tällä hetkellä noin 860 miljoonaa ihmistä, ja lähes 40 maata tarvitsee pikaista ruoka-apua.

Tilanne on kaikkein vaikein Afrikan maissa, kuten Zimbabwessa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, Burundissa, Sudanissa, Somaliassa ja Keniassa. Taustalla on erilaisia syitä, kuten maan poliittinen ja taloudellinen kriisi, sisällissota, levottomuudet, pakolaisongelma tai pitkään jatkunut kuivuus.

Nigerian maatalousministeri Sayyadi Abba Ruma ruokahuippukokouksessa. Kuva ©FAO/Alessandra Benedetti Nigeriasta voi  tulla Afrikan leipäkori, totesi maatalousministeri Sayyadi Abba Ruma. Kuva ©FAO/Alessandra Benedetti

Ruuan tuotanto henkeä kohti on laskenut Afrikassa kolmen viime vuosikymmenen aikana, ja tilojen tuottavuus on vain neljänneksen siitä, mitä se on maailmalla keskimäärin. Yli 200 miljoonaa afrikkalaista kärsii kroonisesta nälästä ja 33 miljoonaa lasta on aliravittuja. Jotta tilanne muuttuisi, on keskityttävä pikaisesti maatalouden tuottavuuden paranemiseen.

Tuottavuutta voidaan nostaa monin keinoin, kuten investoimalla vedensaannin ja maaperän parantamiseen varastoimalla sadevettä ja kehittämällä kastelujärjestelmiä. Tuottavuutta voidaan lisätä myös uusilla, kestävillä ja sopeutumiskykyisillä viljalajikkeilla sekä siementen ja lannoitteiden paremmalla saatavuudella.

Tavoitteena on myös harjoittaa ympäristöystävällistä tuholaistorjuntaa, mikä on kestävän kehityksen mukaista. Korjatun sadon menetyksiä pitäisi saada vähennettyä, mikä merkitsee varastoinnin parantamista ja viljojen tehokkaampaa suojaamista tuholaisilta. Maaseudulla täytyy investoida infrastruktuurin, kuten teiden ja viestintäyhteyksien rakentamiseen.   

Biopolttoaineista
eriäviä näkemyksiä

Yksi eniten erilaisia näkemyksiä synnyttänyt aihe kokouksessa oli bioenergia ja biopolttoaineiden vaikutus ruuan hintaan maailmanmarkkinoilla.

Joidenkin mielestä biopolttoaineet tarjoavat ratkaisun energiakysymykseen, kun toiset taas katsovat, että polttoaineiden valmistus elintarvikkeista, kuten maissista, on poissa ruuan tuotannosta ja lisää siten pulaa ruuasta.

Kokouksessa korostettiin sitä, että biopolttoaineista tarvitaan lisätutkimuksia, minkä lisäksi niitä pitäisi pyrkiä valmistamaan kehittyneemmillä tuotantomenetelmillä.  

Riitta Saarinen

Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja

FAO