Rakentamassa brändiä Sansibarin mausteille

Suomalainen Krister Ahlberg työskentelee YK:n apulaisasiantuntijana Kansainvälisen kauppakeskuksen (ITC) palveluksessa Genevessä. Suomen ulkoministeriö on tukenut ITC:n toimintaa kehitysyhteistyövaroin osana Aid for Trade -ohjelmaa. Järjestössä työskentelee parhaillaan kolme suomalaista apulaisasiantuntijaa.

Krister Ahlberg hoitaa Genevessä muun muassa yhteyksiä pakkausalan yrityksiin Dar es Salaamissa. Tavoitteena on luoda Sansibarilla tuotetutuille orgaanisille mausteille vahva brändi ja siten lisätä saariosavaltion vientituloja.

Toimiva pakkaus sekä houkutteleva ulkoasu ovat keskeinen osa menestyvää brändiä. Ahlbergin tehtävänä on löytää luotettavat ja osaavat paikalliset kumppanit toteuttamaan työ sekä varmistaa projektin jatkuvuus paikallisen yhteistyökumppanin alaisuudessa. Työ on haastavaa ja monipuolista, usein myös hyvin käytännönläheistä.  

ITC auttaa kehitysmaan yrityksiä

ITC on WTO:n ja YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTAD:n alainen teknisen avun järjestö. Sen tehtävänä on auttaa etenkin pieniä ja keskisuuria yrityksiä kehitysmaissa saamaan jalansijaa kansainvälisille vientimarkkinoille. Ahlbergin vetämä projekti Sansibarilla on osa ITC:n Branding for Development -työohjelmaa, jonka tavoitteena on tukea kehitysmaiden yrityksiä niiden pyrkimyksessä päästä mukaan korkeamman jalostusasteen liiketoimintaan. 

Ahlberg kertoo, että tyypillisesti vain noin 10 prosenttia kehitysmaiden viennin arvosta jää hyödyttämään paikallista taloutta. Muu osa tuloista valuu vähittäiskaupoille ja muille ulkomaisille välikäsille. Rakentamalla omille tuotteilleen vahva markkinointibändi kehitysmaat voivat merkittävästi lisätä paikallista tulonmuodostusta. Jos tämän lisäksi voidaan hyödyntää paikallista osaamista, kuten Dar es Salaamin pk-yritykset tässä tapauksessa, niin kehitys- ja työllisyysvaikutukset ovat merkittävät.

JPO-tehtävästä potkua työmarkkinoille

Ahlberg Krister

Mikä sai turkulaisen markkinointiosaajan kiinnostumaan ITC:stä ja kehitysmaaliiketoiminnasta? Järjestön työpaikkailmoitus Helsingin Sanomissa oli vaikuttanut heti kiinnostavalta. Ahlberg näki siinä mahdollisuuden yhdistää kaupallinen osaaminen laajempiin kansainvälisiin talous- ja kehityskysymyksiin.

Työ on ollut antoisaa ja Ahlberg kuvaa kokemustaan YK:n apulaisasiantuntijana seuraavin adjektiivein: uniikki, erilainen, itsenäinen, kansainvälinen ja opettavainen. Hän arvioi, että ITC:stä hankittua arvokasta työkokemusta voi jatkossa hyödyntää niin Suomessa kuin kansainvälisilläkin työmarkkinoilla.

Ulkoministeriön tuella apulaisasiantuntijaksi

Suomen ulkoministeriö on tukenut ITC:n toimintaa kehitysyhteistyövaroin osana Aid for Trade -ohjelmaa. Parhaillaan on  Suomen ja ITC:n välillä käynnistymässä laaja noin viiden miljoonan euron yhteistyöohjelma, jonka tavoitteena on edistää alueellista kauppaa itäisessä Afrikassa. Ohjelman tavoitteena on luoda työpaikkoja sekä vähentää köyhyyttä vahvistamalla alueellisia arvoketjuja. Suomen tuella järjestössä työskentelee parhaillaan kolme suomalaista apulaisasiantuntijaa.

Teksti: Antti Piispanen

Linkkejä:

UNCTAD