Paluumuutto - kehityksen edistäjä?
Kansainvälinen siirtolaisjärjestön IOMin seminaarissa Genevessä pohdittiin heinäkuun alussa siirtolaisten paluumuuton vaikutuksia kehitykselle.
"Enhancing the Role of Return Migration in Fostering Development" -seminaarissa nousivat esiin keskeiset siirtolaisuuteen ja kehitykseen liittyvät teemat kuten paluumuuton mahdollistaminen, ihmisarvoinen ja vapaaehtoisuuteen perustuva siirtolaisuus sekä erilaiset siirtolaisuuden muodot.
Paluumuutto kehityksen edistäjänä herättää yhä enemmän mielenkiintoa sekä kehitys- että maahanmuuttopolitiikan alalla. Vuonna 2007 maailmassa oli 191 miljoonaa laillista siirtolaista, ja heidän tekemiensä rahansiirtojen arvo oli 300 miljardia dollaria (noin 190 miljardia euroa). Siirtolaisten rahansiirrot ovat suurin ulkoisen rahan lähde kehitysmaissa.
Suuri osa siirtolaisista palaa kotimaahansa joko viiden vuoden sisällä lähdöstään tai eläkeiän kynnyksellä. Nykyään ollaankin laajalti sitä mieltä, että siirtolaiset ja erityisesti paluumuuttajat voivat vaikuttaa merkittävästi maiden kehitykseen henkisten, taloudellisten ja muiden resurssiensa ansiosta, olipa kyseessä sitten pysyvä, tilapäinen tai toistuvasti tapahtuva muutto.
Huomio kehitystä horjuttaviin vaikutuksiin
Paluumuutolla on suuria mahdollisuuksia edistää kehitystä, mutta sen kehitystä horjuttavat vaikutukset on myös tunnistettava ja niihin on riittävästi puututtava. Tätä painotti maahanmuuttopolitiikasta, -tutkimuksesta ja kommunikaatiosta vastaava johtaja Michele Klein Solomon IOMista.
Kokonaisuudessaan paluumuuton merkitystä on vaikea arvioida. Tämä johtuu lukuisista tekijöistä: sosiaalisesta, poliittisesta, laillisesta ja taloudellisesta ympäristöstä, yksittäisten paluumuuttajien luonteenpiirteistä, resursseista ja käyttäytymisestä sekä paluumuuton luonteesta. Kokonaisarvion tekeminen vaatisi kattavaa tietoa siirtolaisvirroista niin paikallisesti kuin globaalisti. Vaikka paluumuutto on usein spontaania ja yksilöstä lähtevää, valtioilla on keskeinen rooli paluumuuton helpottamisessa.
Seminaarin puheenvuoroissa korostettiin ihmisarvoista, vapaaehtoista palaamista. Keskustelussa todettiin, että pakolla palanneet eivät selviä elämästään kovinkaan hyvin. Olisikin hyvä, jos maahanmuuttajat saisivat koulutusta isäntämaassa, jolloin heillä olisi paremmat lähtökohdat kotimaassaan paluun jälkeen. Lisäksi muistutettiin, että siirtolaisiksi lähtevät eivät välttämättä ole kaikkein köyhimpiä. Siirtolaisten lähtömaiden olisi olennaista tietää, minkälaisia taitoja maassa tarvitaan.
Palaajat kilpailevat resursseista
Puheenvuoroissa otettiin esiin myös se, että paluumuutto ei välttämättä ole paikalliselle yhteisölle positiivinen asia. Palaajat esimerkiksi kilpailevat paikallisten kanssa samoista työpaikoista ja muista rajatuista resursseista.
Paluumuuton hyöty kehitykselle kohdistuu usein keskuksiin, kun taas maaseutu ei juurikaan hyödy. Kaikki palaajat eivät myöskään ole toivottuja, ja toivottuja paluumuuttajia on vaikea houkutella, koska siirtolaisten kotimaat eivät useinkaan pysty kilpailemaan esimerkiksi palkoissa.
Joissakin puheenvuoroissa perättiin varovaisuutta retoriikkaan – maahanmuuttopolitiikka ei saisi syrjiä marginalisoituja ryhmiä eikä siitä saisi tulla elitististä. Kehitys on myös vaikea määritellä yksiselitteisesti, eivätkä siirtolaispolitiikat saisi lisätä kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista. Keskustelussa tuotiin lisäksi esiin, että suuri osa maahanmuuttajista on naisia, ja myös heidän potentiaalinsa kehitykselle on nähtävä.
Paluun mahdollistavia käytännön työkaluja ovat esimerkiksi erikoisviisumit sekä matkustus-, vero- ja investointijärjestelyt. Myös kaksoiskansalaisuudella, maahantulo-, työ- ja asumisjärjestelyillä sekä sosiaaliturvan siirrettävyydellä voidaan helpottaa paluuta.
Eräässä puheenvuorossa huomautettiin, että eläkkeen ja sosiaaliturvan siirrettävyyttä ei tulisi sekoittaa toisiinsa. Ihmisen kartuttaessa omaa eläkettään tulisi hänen myös nauttia eläkkeestään siinä maassa, missä asuu, mutta sosiaaliturva on eri tavalla sidottu tietyn maan piiriin.
Suunnitelmien tekeminen edellyttää myös erilaisten siirtolaisryhmien ja näiden tarpeiden tunnistamista. Paluuavustus voi yksilöiden sijaan myös kohdistua koko yhteisöön.
Maija Mattila, Geneve