Oulun yliopistolla keskusteltiin kaupasta ja kehityksestä

Satapäinen yleisö kerääntyi paikalle, kun Kauppa ja kehitys -seminaarien sarja Suomen yliopistokaupungeissa päättyi Ouluun maanantaina 2. marraskuuta. Viime keväänä aloitettu seminaarisarja on syksyn aikana pysähtynyt myös Helsingissä, Joensuussa ja Tampereella.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen luennoi Oulun yliopistolla. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen luennoi Oulun yliopistolla.

Ministeri Väyrynen on alustanut aiheesta seminaareissa eri näkökulmista. Oulussa näkökulmaksi valikoitui Suomen mahdollisuudet kauppa- ja kehityspolitiikassa. Ministerin puheenvuoroa kommentoi kansanedustaja Erkki Pulliainen. Puheenjohtajana tilaisuudessa toimi Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen. Seminaarin järjestivät ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus ja Oulun yliopisto.

Aiheena kauppa ja kehitys keskustelutti yleisöäkin kovasti. Yleisöä askarrutti muun muassa Suomen Venäjä-yhteistyön kehittäminen, Suomen mahdollisuudet harjoittaa kauppapolitiikkaa etenkin Venäjän suuntaan, Barents-yhteistyön tuleva kehitys, yksityissektorin vastuu kehitysyhteistyössä ja yhteistyön taloudellinen näkökulma.

Yliopiston edustajat tiedustelivat ministeriltä, olisiko olemassa keinoja saada yliopistoja ja opiskelijoita mukaan kehitysyhteistyöhön. He toivoivat, että korkeakouluille järjestettäisiin mahdollisuus päästä mukaan vienninedistämismatkoille markkinoimaan kaupallisesti suomalaista tietotaitoa. Ministeri piti ajatusta yliopistojen kaupallisen tietotaitoviennin edistämisestä hyvänä. Hän myös mainitsi jo olemassa olevasta instituuttien välisestä yhteistyöstä. Yliopiston rehtori Lauri Lajunen kertoi tähän viitaten Oulun yliopiston kokemuksia ulkoministeriön pilottihankkeesta, jossa yliopisto on mukana. Lajusen mukaan tietotaidon vieminen ei ole aina kovin helppoa.

"Osaamisen viennin vastaanottokyky eri maissa on hyvin erilainen ja se täytyy ehdottomasti huomioida", Lajunen totesi.

Lue myös: