Onko suurvalloista ilmaston suojelijoiksi?
Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 20/2009.
Ilmastonmuutoksen arvioiminen seuraavaksi vuosikymmeneksi on paljon vaikempaa kuin sään ennustaminen seuraavaksi viikoksi. Tästä huolimatta yli sadan valtion ja lukuisten järjestöjen edustajat yrittävät laatia pitkän ajan sääennusteita vuoteen 2020 asti suuressa YK-ilmastokonferenssissa Kööpenhaminassa joulukuussa.
Yhteisenä tavoitteena on maapallon ilmaston lämpenemisen estäminen. Suurvallat ja niiden suuret taloudet vaikuttavat eniten ilmaston muutokseen ja myös siitä tehtäviin päätöksiin. Millaisia näkemyksiä suurilla valtioilla on nyt konferenssin asiavalmisteluissa tässä koko ihmiskuntaa koskevassa aiheistossa?
Vastausta kysymykseen etsittiin äskettäin myös Helsingissä Ulkopoliittisen instituutin järjestämässä seminaarissa, jossa alan tutkijat valottivat meille maallikoille YK-konferenssissa käsiteltäviä asioita. Niistä suuret valtiot ja maaryhmät ovat paljonkin eri mieltä, kuului pääviesti tuossa seminaarissa.
Ilmaston suojelemisen asioissa valtiot voidaan karkeistaen jakaa kolmeen ryhmään: aktivistit, epäröijät ja passiiviset. Toisenlaisessa roolijaossa valtiot saatetaan nähdä joko syyllisinä tai uhreina ja jopa tuomareina tai lääkäreinä.
Viidentoista viime vuoden ajan Euroopan unioni on esiintynyt maailman ilmastofoorumeilla aktivistina ja enemmän lääkärinä kuin tuomarina. Runsas vuosikymmen sitten tehdyn Kioton ilmastonsuojelusopimuksen toteuttamisessa EU on ollut kaikkein aktiivisin osapuoli ja suunnannäyttäjä. EU-piirissä on aloitettu jo jopa päästökauppa ilmansaasteiden vähentämiseksi.
Kööpenhaminan konferenssissa unionin päätavoitteena on ilmastoa pilaavien päästöjen vähentäminen 30 prosentilla vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi EU haluaa, että yhä useammat valtiot sitoutuisivat osaltaan sovittuihin ja mahdollisiin uusiin päästövähennyksiin. Myös kaikkien sitoumusten ulkopuolella olevat kehitysmaat tulisi saada jotenkin mukaan näihin ilmastotalkoisiin.
Yhdysvallat on ollut jo kauan ilmaston suurin saastuttaja. Se ei ole kuitenkaan sitoutunut edes Kioton sopimukseen päästövähennyksistä. Vasta nyt presidentin ja hänen hallintonsa vaihduttua Washingtonissa siellä harkitaan linjanmuutosta niin, että Yhdysvallat lähenisi Euroopan unionia niin alan tavoitteissa kuin keinoissakin. Ei ole kuitenkaan varmaa, että Amerikan iso laiva kääntyisi EU-kurssille jo joulukuun konferenssiin mennessä.
Suurvalloista Venäjä on ollut epäröijien joukossa, kun valtioita on yritetty sitouttaa alan sopimuksiin. Se liittyi pitkän epäröinnin jälkeen Kioton sopimukseen, kun EU lupasi vastineeksi tukea Venäjän pääsyä WTO-kauppajärjestön jäseneksi. Kun tuo jäsenyys ei ole vieläkään toteutunut, Venäjän johdossa harkitaan nyt tarkkaan, sopiiko sen otta uusia velvotteita ilmaston suojelussa.
Kiinaa voi pitää tavallaan ilmaston pilaantumisen uhrina. Kiinan luonto on kärsinyt aavikoitumisena jo tapahtuneesta ilmastonmuutoksesta. Lisäksi länsimaista on siirretty sinne paljon ilmaa saastuttavaa teollisuutta, pois omilta vastuualueilta.
Kiinassa on paljon epäilyä, että jo kauan sitten teollistuneet ja ilmastoa saastuttaneet länsimaat haluavat estää maailman väekkäintä valtiota kehittymästä taloudeltaan niiden tasolle sitouttamalla kiinalaiset tiukkoihin ilmaston suojelusäädöksiin. Niinpä on odotettavissa, ettei Kiinan hallitus halua sitoutua Kööpenhaminassa mihinkään numeroin ilmaistuihin päästävähennyksiin.
Suurvalloista Intia on esiintynyt ilmastofoorumeilla eniten tuomarin roolissa. Intiassa tuomitaan kohtuuttomiksi vaatimukset heidän päästöjensä vähentämiseksi, kun he ovat saastuttaneet maailman ilmastoa vain kahden prosentin verran. Intiassa oikeus kehitykseen nähdään ilmaston suojelun ylittävänä arvona. Niinpä Intiaa lienee vaikeinta sitouttaa ilmaston suojelusäädöksiin Kööpenhaminassakaan joulukuussa.
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.