Obama visioi parempaa maailmaa 

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 24/2009.

Yhdysvaltain presidentti piti äskettäin Kairossa puheen, joka ei jää unholaan. Puhe oli julistus, miten parantaa Yhdysvaltain ja islamin maailman välisiä suhteita. Se vaikuttanee noihin suhteisiin vuosia eteenpäin.

Parannettavaa lännen johtavan suurvallan ja muslimimaiden suhteissa onkin, puolin ja toisin. Obaman edeltäjä Yhdysvaltain johdossa ryhtyi sotimaan kahdessa muslimaassa, Afganistanissa ja Irakissa, syyskuun 2001 tapahtumien jälkeen. Tuo sotaretki, ristiretkeksikin mainittu, on myrkyttänyt pahasti länsimaiden ja islamin maailman suhteita.

Obaman Kairon puhe oli huolellisesti valmisteltu, taitavasti muotoiltu ja se pidettiin harkitusti yhdessä islamilaisen maailman pääkaupungeista, Kairossa, siellä kumppanina sunni-islamin maineikkain yliopisto Al-Azhar. Kairossa kuultiin todellista kaunopuhujaa, parasta Obamaa.

Jo presidentinvaalikampanjassaan Obaman avainviesti oli muutos. Kairossa hän visioi muutosta Yhdysvaltain ja muslimimaiden suhteisiin kuudessa asiassa, jotka hiertävät pahiten näitä suhteita.

Miten torjua väkivaltaista poliittista toimintaa ja terrorismia, oli Obaman ensimmäinen kysymys. Hän palautti mieliin syyskuun 2001 terrori-iskut amerikkalaiskohteisiin ja totesi niiden jättäneen "valtavan" trauman amerikkalaisiin. Siksi sotilastoimet ääri-islamilaista Talebania vastaan oli aloitettava ja niitä on jatkettava sen terrorismin kukistamiseksi.

Yhdysvallat ei aio kuitenkaan jatkaa sotilastoimia Afganistanissa kauempaa kuin on tarpeen. Sinne ei jää taistelun päätyttyä yhtään amerikkalaista sotilasta, kehitysyhteistyön kumppaneita kylläkin.

Taleban ei edusta islamia, kertoi Obama näkemyksenään. Hän ylisti aidon islamin monia hyvä puolia: rauhanomaisuutta, humanisuutta, luovuutta ja suurta vaikutusta muiden kulttuurien edistykseen kuten renesanssin ja valistuksen saavutuksiin Euroopassa.

Toinen avoin haava Yhdysvaltain ja muslimikansojen suhteissa on Lähi-idän ratkaisematon perusselkkaus. Siitä Obama julisti: Ainoa hyväksyttävä ratkaisu on jakaa kiista-alue kahdeksi valtioksi, joista toinen on Palestiina. Israelin on lopetettava siirtokuntiensa rakentaminen palestiinalaisten maille ja alueille.

Kolmanneksi Obama käsitteli puheessaan pyrkimyksiä ydinaseistautumiseen, varsinkin Lähi-idässä. Hän suuntasi viestinsä ennen muita Iranin johdolle ja varoitti sitä ydinaseistautumisen vaaroista. Hän pehmensi kuitenkin viestiään toteamalla, että Iranillakin on täysi oikeus kehittää ydinvoimaa siviilielämän tarpeisiin.

Neljäntenä arkana aiheena Obama käsitteli vaalidemokratiaa, sen puutetta monissa muslimimaissa. Hän arvosteli maansa edellisen hallinnon näkemystä ja toimia viedä länsimaista demokratiaa jopa pakottamalla valitsemiinsa kohteisiin kuten Irakiin. Obaman näkemys demokratiasta on laajempi ja joustavampi: hyvää hallintoa, riippumatonta oikeudenkäyntiä ja ihmisoikeuksia voidaan toteuttaa monenlaisissa poliittisissa järjestelmissä.

Lopuksi Obama kosketteli puheessaan kahta ihmisoikeuksien alan asiaa, joista muslimimaiden hallituksia on arvosteltu: uskonvapautta ja naisten oikeuksia. Obama puhui tyylikkäin perustein näiden vapauksien ja oikeuksien toteuttamisen puolesta. Näin hän valloitti puolelleen myös uskonnolliset vähemmistöt ja sadat miljoonat naiset ja tytöt islamin maailmassa.

Puheen viestit on otettu innostuneesti vastaan useimmissa muslimimaissa. Sen lisäksi, että Obama visioi Kairon puheessaan parempaa maailmaa, hän viitoitti myös tietä, miten sinne kuljettaisiin. Vaikuttavan puheen kuultuamme jäämme odottamaan, miten sanat muuttuisivat teoiksi.

Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.