Näkyvä käsi markkinataloutta ohjaamaan
Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 15/2009.
Lamaantuvan talouskehityksen ongelmat herättävät kysymyksen, mitä vikaa on markkinataloudessa, jota meillä ja muualla harjoitetaan. Onko luotettu liikaa sen näkymättömän käden ohjaavaan voimaan, jonka brittiläinen taloustieteilijä Adam Smith keksi yli kaksi vuosisataa sitten vertauskuvaksi kapitalismin toiminnasta?
Smithin kuvaamassa markkinataloudessa yksilöille annetaan mahdollisimman laaja vapaus taloudelliseen toimintaan. Siinä päämotiivina on myönteinen ahneus, oman taloudellisen edun tavoittelu. Näin toimiessaan yksilö edistää samalla kaikkien yhteistä, koko kansantalouden etua, tietoisesti tai jopa tietämättään.
Tässä uskossa markkinatalouksia kehitettiin kahden vuosisadan ajan, 1930-luvulle asti. Silloin koettiin varsinkin länsimaissa ensi kerran suuri, syvä ja pitkä lama. Se alkoi Yhdysvalloista maan rahoitusjärjestelmän häiriöistä kuten nytkin koettava talouksien lamaantuminen. Millaisia vikoja nämä lamat paljastavat markkinataloudesta?
Ensimmäisenä heikkoutena Smithin näkemyksessä ihmisestä taloustoimijana on paljastunut, etteivät kaikki toimikaan tosielämässä niin, että yksilön etu sopisi yhteen yleisen edun kanssa. Vapaa markkinatalous huonoimmillaan mahdollistaa saalistamisen yli kohtuuden.
Näin tapahtuu etenkin nyt muodikkaassa kvartaalitaloudessa, jossa yritysten johtoeliitti saalistaa palkkaa ja muita tuloetuja yli järjellisen kohtuuden omia pikavoittoja tavoitellen. Tässä mallia ovat näyttäneet New Yorkin ja Lontoon pankkiirit. Vastuuttomalla luototuksella he itse ovat kyllä rikastuneet monimiljonääreiksi, mutta saattaneet pankkinsa tuhon partaalle, asiakkaansa kodittomiksi ja kansantaloudet kuralle.
Muillakin aloilla ahneet yritysjohtajat ovat toiminnallaan murentaneet yhteisöllisyyttä niin työpaikoillaan kuin koko yhteiskunnassa - meillä puhuttelevana esimerkkinä Fortum-yhtiön johto. He ovat pilanneet markkinatalouden mainetta niin, että sen kannatus on selvästi laskenut.
Yritystasolla markkinataloudessa joudutaan eräänlaiseen darwinistiseen kilpailuun: vain sopeutuvimmat ja voimakkaimmat jäävät eloon ja menestyvät, muut menehtyvät. Tätä puolustetaan resurssien tehokkaalla kohdentumisella. Se voidaan nähdä myös resurssien tuhlauksena ja hävikkinä.
Kun markkinataloudessa suuret ja voimakkaat yritykset syövät pienempiä pois kilpailusta, nähdään tilanteita, että joillakin aloilla muutama yritys pääsee harvainvaltaiseen asemaan, pahimmillaan jopa muuttamaan kilpailuoloja mieleisikseen. Ne siis tavallaan alkavat toimia vapaan markkinatalouden perusperiaatetta vastaan.
Voidaan myös kysyä, miten markkinataloudessa toteutuu ihmisten ja kansalaisten taloudellinen tasa-arvo? Huonosti, kuten nähdään vapaimmin toimivissa talouksissa, esimerkiksi Yhdysvalloissa, Venäjällä, Kiinassa. Jopa yleisellä tasa-arvolla ylpeilevissä valtioissa kuten pohjoismaissa taloudellinen tasa-arvo on pahasti rapautunut. Meilläkin köyhät köyhtyvät, rikkaat rikastuvat, entisestään.
Tällaista kehitystä eivät edes sosiaaliset tulonsiirrot eikä muukaan sosiaaliturva ole pystynyt estämään. Vapaan markkinatalouden perusideologit ja sen innokkaimmat harjoittajat eivät tosin ole juuri pohtineetkaan yhteisöllisyyden, taloudellisen tasa-arvon ja ihmisoikeuksien kysymyksiä.
Nämä kysymykset ovat kuitenkin niin merkittäviä hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen ja säilyttämisen kannalta, että markkinoiden vapautta on rajoitettava sen pahimpien epäkohtien ehkäisemiseksi. Tarvitaan siis riittävää säätelyä markkinatalouksiin, meillä ja muualla.
Emme voi luottaa enää Adam Smithin kuvaileman näkymättömän käden tehokkuuteen, oikeudenmukaisuuteen - eikä olemassaoloonkaan.
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.