Maharon kylä Mosambikissa sai puhtaan veden

Kyläkaivo ei ole vain vettä, vaan oppimista oikeuksista ja yhteisten asioiden hoitamisesta.

Maganja da Costan piirikunnan johtaja Virgilio Gonzaga maistaa Maharon kylän kaivon vettä.
Ihmiset ovat tyytyväisiä porakaivoihin ja helppokäyttöisiin käsipumppuihin. Kuva: Pamela White

Zambezian maakunnassa Mosambikissa sijaitseva kylä on tehnyt töitä saadakseen puhtaan veden. Kuivan kauden aikana lähin vedenottopaikka on ollut tunnin kävelymatkan päässä taloista, ja naiset ovat joutuneet kantamaan veden. He ovat käyttäneet neljä tuntia päivässä vedenhakumatkaan.

Samaa vedenottopaikkaa ovat käyttäneet eläimet, mikä on huonontanut vedenlaatua ja ollut terveysriski. Eläinten juoma-aikana naiset ovat joutuneet odottamaan vuoroaan.

Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen mukaan vedennoutopaikan pitää olla kilometrin säteellä kotoa eikä matkaan saa kulua puolta tuntia enempää.

Ihmisoikeuksiin perustuvan kehityksen tavoitteena on ruoan, veden ja oikeuksien turvaaminen kaikille – ehkä ei vielä huomenna mutta vähitellen.

YK:n päätöslauselma
tavoitteiden taustalla

YK:n päätöslauselma tunnustaa oikeuden turvalliseen ja puhtaaseen juomaveteen ja sanitaatioon ihmisoikeutena. Jokaisella on oltava saatavilla riittävästi turvallista ja kohtuuhintaista vettä henkilökohtaiseen ja talouskäyttöön.

Lisäksi jokaisella on oltava käytössä asianmukainen, hygieeninen, turvallinen sekä sosiaalisesti ja kulttuurisesti hyväksyttävä käymälä, joka turvaa yksityisyyden ja ihmisarvon.

Tämä tarkoittaa, että kehitysyhteistyöhankkeessa on otettava huomioon veden saatavuuden, laadun, turvallisuuden ja kohtuullisen hinnan lisäksi myös syrjimättömyys, kyläläisten osallistuminen ja tulosten kestävyys.

Vesi tuo aikaa
ja paremman hygienian

Näistä aloitettiin Maharon kylässä.

Kyläläiset kertoivat tarvitsevansa apua pumppukaivon hankkimisessa, ja urakoitsija löydettiin. Vesi on nyt muutaman minuutin matkan päässä useimmista taloista, sitä saa kaikkina vuorokaudenaikoina ja se on hyvälaatuista.

Naiset ja lapset käyttävät nyt paljon vähemmän aikaa vedenhakuun – ja miehetkin saattavat innostua hakemaan vettä. Säästyvä aika voidaan käyttää tuottavammin ruoantuotantoon tai koulunkäyntiin.

Jokaisella asukkaalla on käytettävissä enemmän vettä kuin WHO:n vähimmäismäärä 20 litraa päivässä. Se parantaa hygieniaa.

Äiti antaa lapselleen turvallista vettä. Kuva: Pamela White

Aiemmin useimmat taloudet saivat vain kaksi kanisteria, eli noin 40 litraa, vettä päivässä. Sitä ei riittänyt käsien pesuun, eivätkä ihmiset voineet peseytyä päiväkausiin kuumana aikana.

Ylimääräinen vesi voidaan käyttää kasvimaan ja puuntaimien kasteluun, mikä parantaa kylän ruokaturvaa ja ravitsemustilannetta.

Oivallus omista oikeuksista

Pienet asiat kuten kuuleminen omista oikeuksista ja koulutus vesipisteen hoitamisessa ovat tärkeitä, jotta ihmiset tajuavat, että heillä on oikeuksia ja velvollisuuksia ja että he voivat vaatia niitä hallitukselta.

Kaivoihin perustuvan maaseudun vesihuollon suuri haaste on käyttövarmuus. Pumput voivat rikkoutua, varaosia on vaikea saada eikä kyläläisillä useinkaan ole varaa maksaa käyttö- ja ylläpitokustannuksia.

Vesikomiteoissa sekä miehiä että naisia

Maharon kylä on valinnut miehistä ja naisista koostuvan komitean, joka koulutetaan huoltamaan ja korjaamaan kaivoja. Komitea kerää myös vesimaksut. Ne voidaan maksaa kuukausittain tai kerran vuodessa satokauden jälkeen.

Maganja da Costan paikallishallinnon tuki seurannassa on kuitenkin tarpeen. Ihmiset eivät luota toisiinsa eikä heidän ole helppo toimia yhdessä. Se vaatii työtä ja tukea.

Ensimmäiset kymmenen porakaivoa suunnitelluista 40:stä oli porattu marraskuussa 2013 Mocuban ja Maganja da Costan piirikunnissa. Maharon vedenottopaikka on luovutettu virallisesti kylälle.

Pamela White ja Marika Malinen

Kirjoittajat työskentelevät FCG Internationalissa, joka vastaa maaseudun kehityshanke Prodeza II:n tukipalveluista.