Kumppanuusjärjestöjä nyt yksitoista

Ulkoministeriö on myöntänyt Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDA ry:lle kumppanuusjärjestön aseman. Järjestön ja sen jäsenten toteuttama vammaiskumppanuusohjelma saa kolmivuotisen rahoituksen, jonka arvo on noin 3 miljoonaa euroa.

Lapsia opiskelemassa kuurojen koulussa Mosambikissa. Kuva: Tanja Mikkola Valtaosa kehitysmaiden vammaisista jää ilman peruskoulutusta. Kuvan lapset opiskelevat kuurojen koulussa Mosambikissa. Kuva: Tanja Mikkola

FIDIDAn jäseninä on seitsemän suomalaista vammaisjärjestöä: Abilis-säätiö, Invalidiliitto, Kehitysvammaliitto, Kuuloliitto, Kuurojen Liitto, Kynnys ja Näkövammaisten Keskusliitto. Uuteen kumppanuusohjelmaan kuuluu aluksi vuosittain yli 20 vammaisten ihmisten asemaa parantavaa kehitysyhteistyöhanketta. Yksi jäsenistä, Abilis-säätiö, rahoittaa suoraan kehitysmaiden vammaisten ihmisten järjestöjen pienhankkeita eikä osallistu välittömästi vammaiskumppanuusohjelman toteuttamiseen.

Uusi kumppanuusjärjestö valittiin avoimella haulla vuoden 2009 maaliskuussa. FIDIDAn kumppanuusohjelma hyväksyttiin vuoden kestäneen arviointi- ja kehittämisprosessin tuloksena.

On merkittävää, että valinta kohdistui juuri vammaisten ihmisten järjestöjen toteuttamaan kehitysyhteistyöhön. Syrjäytyneiden ja syrjäytymisuhan alaisten ihmisryhmien aseman parantaminen on Suomen kehityspoliittisen ohjelman läpileikkaavia teemoja. YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimus (UN Convention on the Righs of Person with Disabilities) hyväksyttiin vuonna 2006 ja se astui voimaan toukokuussa 2008. Nämä molemmat velvoittavat Suomea toimimaan.

Maapallon yli kuudesta miljardista ihmisestä kymmenesosa, noin 600 miljoonaa henkilöä, on jollakin tavalla vammainen. Suurin osa vammaisista asuu kehitysmaissa. Vammaisten ihmisten järjestöjen kehitysyhteistyö on keskeinen ja tehokas keino vammaisten aseman parantamisessa.