Keskustelutilaisuus sääntelystä EU:n ja Yhdysvaltojen välisissä kauppaneuvotteluissa
Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen neuvottelut kauppa- ja investointikumppanuudesta käynnistyivät heinäkuussa 2013. Vuosi 2015 on sopimuksen kannalta ratkaiseva, sillä tavoitteena on saattaa neuvottelut mahdollisimman pitkälle vuoden loppuun mennessä.
Ulkoministeriö järjestää keskustelutilaisuuden sääntelystä EU:n ja Yhdysvaltain kauppaneuvotteluissa keskiviikkona 3.6.2015. Tilaisuus on kuulemistilaisuuksien sarjassa kuudes. Edellinen, maaliskuussa 2015 järjestetty tilaisuus keskittyi investointisuojaan. Aiemmat tilaisuudet järjestettiin joulukuussa, huhtikuussa ja tammikuussa 2014 sekä syyskuussa 2013.
Tilaisuus alkaa asiantuntija- ja kommenttipuheenvuoroilla, jonka jälkeen käydään avointa keskustelua. Puheenjohtajana toimii osastopäällikkö Markku Keinänen. Tilaisuuden teemoista myös Twitterissä tunnisteella #FINTTIP. Keskustelutilaisuutta voi myös seurata suorana verkkolähetyksenä(Linkki toiselle web-sivustolle.).
Tilaisuus on englanninkielinen.
OHJELMA
Aika: Keskiviikko 3.6.2015 klo 8.30 – 12.00
09.00–09.05 Tilaisuuden avaus, Markku Keinänen, osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö
09.05–09.50 Hiddo Houben, yksikön päällikkö, kauppapolitiikan pääosasto, Euroopan komissio
09.50–10.30 Kommenttipuheenvuorot:
- Kari Hietanen, johtaja, yhteiskuntasuhteet ja lakiasiat, Wärtsilä Oyj Abp
- Pasi Korhonen, EU ja kansainvälisten asiain johtaja, sosiaali- ja terveysministeriö
- Matti Aho, pääjohtaja, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
- Juha Beurling, pääsihteeri, Kuluttajaliitto
10.30–11.50 Keskustelu
11.50–12.00 Tilaisuuden päätös, Markku Keinänen, osastopäällikkö, taloudellisten ulkosuhteiden osasto, ulkoasiainministeriö