Kahdenlaisia korealaisia
Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 22/2009.
Toukokuun lopulla maailmanpolitiikan painopiste siirtyi Korean niemimaalle. Pjongjangista Pohjois-Koreasta tiedotettiin, että valtiojohdon määräyksestä siellä on tehty uusi koeräjäytys ydinaseistautumisen tarpeisiin. Muu maailma kiirehti heti tuomitsemaan ydinkokeen ja sitä seuranneet ohjuskokeet.
Samaan aikaan Suomessa oli vierailulla YKn korealainen pääsihteeri, Etelä-Korean entinen ulkoministeri Ban Ki-moon. Virkansa puolesta myös hän tuomitsi selkokielellä Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong-ilin käskyttämän ydinräjäytyksen.
Voisiko kansakuntien johtajina olla kahta erilaisempaa korealaista kuin ovat nyt Kim Jong-il ja Ban Ki-moon, henkilöhistorialtaan ja valta-asemaltaan. Kim uhmaa toimillaan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta, Ban puolestaan yrittää vaalia ja vahvistaa maailmanrauhaa. Korean niemimaa on nykyisin paradoksien, vastakohtien aluetta.
Sellainen niemimaasta tehtiin kuusi vuosikymmentä sitten toisen maailmansodan jälkeen. Siitä lähtien korealaiset ovat eläneet kahdessa hyvin erilaisessa valtiossa, monenlaisin seurauksin.
Korealaisilla on pitkä sotahistoria. Jo Kim Jong-ilin ja Ban Ki-moonin esi-isät joutuivat usein sotimaan, toisinaan keskenään, toisinaan ulkovaltoja vastaan. Viime vuosituhannella Korean niemimaalle perustetut kuningaskunnat taistelivat keskenään valta-asemista. Sittemmin korealaiset joutuivat puolustussotiin myös ulkovaltoja vastaan, huonolla menestyksellä.
Aikavälillä 1200 - 1945 ensin mongolit, sitten kiinalaiset ja vuonna 1919 vielä japanilaisetkin valloittivat niemimaan ja alistivat korealaiset hallintoalamaisikseen. Isäntinä varsinkin japanilaiset syyllistyivät niin räikeisiin ihmisoikeuksien loukkauksiin, että nuo kokemukset varjostavat yhä maiden keskinäisiä suhteita. Korealaiset vapautuivat Japanin raskaan ikeen alta vuonna 1945 Japanin hävittyä maailmansodassa.
Sodan viime vaiheissa Neuvostoliitto miehitti Korean pohjoisosat, Yhdysvallat puolestaan niemimaan eteläosat. Uudeksi kylmän sodan jakolinjaksi tuli 38. leveyspiiri. Sen pohjoispuolelle perustettiin vuonna 1948 Neuvostoliiton tukemana "Korean demokraattinen kansantasavalta" ja eteläpuolelle Yhdysvaltain suojelukseen Korean tasavalta.
Sen jälkeen Korean niemimaa on ollut kuin valtio-opin laboratorio. Siellä on nähtävissä, mitä seuraa, kun etnisesti lähes yhtenäinen kansa jaetaan kahtia, eristetään puolikkaat toisistaan ja luodaan aivan erilaiset elinolot.
Pohjoisessa "Korean demokraattisessa kansantasavallassa" hallitusvalta on keskitetty tiukasti kommunistipuolueen johdolle, sen ylimmälle johtajalle diktatuurin tapaan. Talous on muutettu valtionyhtiöiksi ja kolhooseiksi. Kansa on orjuutettu diktaattorin nöyriksi ja pelokkaiksi alamaisiksi ja palvojiksi. Väestö on rutiköyhää, miljoonat kärsivät ajoittain nälänhädästä, nälkään siellä kuollaankin.
Niemimaan eteläpuolella Korean tasavallassa kaikki on toisin. Siellä harjoitetaan vaalidemokratiaa ja avointa markkinataloutta. Kansa saa vapaissa vaaleissa valita johtajansa ja on rikastunut menestyvässä taloudessa Aasian vauraimpien joukkoon. Eteläkorealaisen tulot ovat keskimäärin 20 kertaa suuremmat kuin pohjoiskorealaisella serkulla.
Tästä vertailuasemasta voi itse kukin päätellä, kumpi poliittisista järjestelmistä, monipuolueinen vaalidemokratia vai yhden puolueen diktatuuri, on kansalaiselle sopivampi. Korealaisessa valossa voi myös kysyä, kumpi talousjärjestelmistä, suljettu sääntelytalous vai avoin markkinatalous on parempi kansan enemmistölle.
Voi vielä kysyä, kumman järjestelmän kasvatti on muun maailman kannalta sopivampi vallankäyttäjä: maansa kurjistanut suuruudenhullu diktaattori Kim Jong-il vai maailmanrauhaa turvaava Ban Ki-moon?
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.