ILO: Talousvaikeudet lisäävät työttömien määrää

Maailmantalouden kasvuvauhdin hidastuminen uhkaa lisätä työttömien määrää viidellä miljoonalla maailmassa, arvioi YK:n työjärjestö ILO. Lähes 500 miljoonaa työntekijää joutuu tyytymään alle dollarin päivätuloihin.

Viime vuosien nopea talouskasvu on lisännyt työpaikkojen määrää erityisesti Aasiassa, mutta tänä vuonna myönteinen kehitys työmarkkinoilla voi pysähtyä. ILOn mukaan talouskasvun ennustettu hidastuminen johtaa irtisanomisiin ja lisää siten köyhyyttä.

Maailmantalouden heilahtelut lähtivät liikkeelle viime syksynä Yhdysvaltain asuntolainamarkkinoilta. Sittemmin epävarmuus rahoitusmarkkinoilla ja taloudessa laajemminkin on levinnyt eri puolille maailmaa.

Talouden näkymiä synkentää myös ennätysmäisen korkealle noussut öljyn hinta, mikä aiheuttaa erityisiä paineita tuontienergiasta riippuvaisille köyhille maille.

Odotettavissa epävarmoja aikoja

ILO arvioi tuoreessa Global Employment Trends –raportissa, että maailmanlaajuinen työttömyysaste nousee tänä vuonna 6,1 prosenttiin. Virallisten tilastojen mukaan työttömiä on noin 190 miljoonaa. Todellinen luku on kuitenkin huomattavasti suurempi, koska suuri osa kokonaan työttömistä tai satunnaisia töitä tekevistä kehitysmaiden kansalaisista ei näy tilastoissa.

Viime vuosi oli maailman työmarkkinoilla hyvä vuosi. Uusia työpaikkoja syntyi tuolloin 45 miljoonaa, ILO arvioi.


ILO: uudet työpaikat 2007 Lähde: ILO, Global Employment Trends 2007

”Vuodesta 2008 on tulossa vastakohtien ja epävarmuuden vuosi. Maailmantalouden kasvu luo miljoonia uusia työpaikkoja, mutta työttömien määrä pysyy korkealla ja voi jopa kasvaa”, ILOn pääjohtaja Juan Somavia sanoo.

Somavia muistuttaa myös, että työstä tulee myös maksaa kohtuullista palkkaa. ILO arvioi, että 487 miljoonaa työntekijää maailmassa joutuu tyytymään alle dollarin päivätuloihin. Se on 16 prosenttia tilastoidusta työvoimasta maailmassa.

Alle kahden dollarin päivätuloilla joutuu elämään peräti 1,3 miljardia työntekijää. Tämä on 44 prosenttia maailman koko työvoimasta.

”Talouskasvu ei automaattisesti tuo mukanaan uusia työpaikkoja tai työtä, josta maksetaan kohtuullista palkkaa. Talouspolitiikassa työmarkkinoiden kehittämiseen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. On tärkeää, että kasvu ja kehitys tuovat mukanaan kunnollisia työpaikkoja”, Somavia perustelee.

ILO