G20-ryhmässä kilpailua ja yhteistyötä
Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 27/2010.
Juhannusviikolla Kanadassa pidettiin kaksi huomionarvoista kokousta, joissa keskityttiin maailmantalouden ajankohtaisten pulmien ratkomiseen. Ensin G8-muodossa perinteisten teollisuusmaiden poliittiset johtajat pohtivat keskenään näitä asioita. Juhannuksena joukkoon tuli mukaan 11 muun maan ja Euroopan unionin edustajat G20-ryhmäksi jatkamaan asian käsittelyä ja sopimaan suosituksista, mitä pitäisi tehdä.
Alkuperäisen G7-ryhmän kasvu 1970-luvulta 19 valtion ja EU:n G20-ryhmäksi kuvastaa maailman muuttumista 35 vuodessa. Alun perin seitsemän valtion, Ranskan, Saksan, Britannian Italian, Yhdysvaltain, Kanadan ja Japanin johtajat ottivat tavakseen kokoontua kerran kesässä pohtimaan epävirallisesti maailmantalouden tilaa. Sittemmin mukaan kutsuttiin myös Venäjän johtaja.
Nyt valitussa kutsuttujen piirissä on siis 20 tahon edustajat. Mainittujen kokoustajien lisäksi näihin puolivirallisiin tapaamisiin osallistuvat Aasiasta Kiinan, Intian, Indonesian, Korean tasavallan ja Saudi-Arabian valtionjohtajat, Latinalaisesta Amerikasta Argentiinan, Brasilian ja Meksikon presidentit sekä Etelä-Afrikan, Australian ja Turkin johtajat. Suomikin on tavallaan mukana EU-edustajien kautta. Talousasiain komissaari Olli Rehnkin osallistui Toronton G20-tapaamiseen.
G20-ryhmään on valittu 20 maailmantalouden suurinta ja merkittävintä osatekijää. Niinpä mainittujen kansantalouksien osuus koko maailman kansaintuotteesta on yli kaksi kolmannesta ja niiden osuus maailmankaupasta neljä viidennestä. Kyseessä on siis todella merkittävä talouspiiri, joka niin halutessaan voi vaikuttaa paljonkin maailman menoon.
Ryhmässä ilmenee sekä kilpailua että yhteistyötä. Mitä Toronton tapaamisessa haluttiin? Kumpaa siellä nähtiin enemmän, kilpailua vai yhteistyötä, valtioiden välisissä asioissa?
Nyt kokoustettiin toissa vuonna puhjenneen rahoituskriisin ja sitä seuranneen taloustaantuman tunnelmissa. Ongelmien hoitaminen on velkaannuttanut valtiontalouksia pahastikin. Talouksien lamaantuminen on estetty elvytysvaroilla, joista suurin osa on otettu velaksi. Valtiontalouksien tasapaino on järkkynyt.
Niinpä Toronton kokouksen keskeisin suositus on julkisen talouden vajeiden puolittaminen vuoteen 2013 mennessä. Tämäkään suositus ei syntynyt kiistoitta. Joissakin maissa ja taloustieteen koulukunnissa suositellaan yhä taloustaantuman torjumista lainarahalla pienimmän pahan vaihtoehtona. Vaikeaa on valtiovarainministereiden työ kaikkialla.
G20-ryhmässä ovat edustettuina kaikki suurvallat niin lännestä, idästä kuin etelästä. Ryhmän kokouksissa käsitellään maailmantalouden tilan lisäksi myös maailmanpolitiikan ajankohtaisia asioita. Niistä Torontossa kolme nousi ylitse muiden: Lähi-idän perusselkkaus Gazan saartokysymyksen valossa, Pohjois-Korean ydinaseistautuminen ja uhittelu sekä Afganistanin tilanteen taloudelliset ja poliittiset vaikutukset yli rajojen.
Kun suurvalloilla on näissä asioissa erilaisia etuja ajettavinaan, niistä kirjattiin Toronton päätösjulistukseen vain miedot, ympäripyöreät yhteiset kannanotot. Osallistuneet valtionjohtajat kertovat olevansa huolestuneita näistä selkkauksista, ilman toimintasuosituksia.
Myös Toronton tapaamisen valossa näyttää siltä, että suurten valtojen johtajat pääsevät helpommin yksimielisyyteen maailmantalouden kuin maailmanpolitiikan asioista. Kansainväliseen politiikkaan vaikuttavat maailmantalouden kehityksen lisäksi monet muut asiat sitä vaikeuttavasti.
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.