Britannian Eurooppa-ministeri Denis MacShane tutustui suomalaiseen EU-tiedottamiseen

Ison-Britannian Eurooppa-ministeri Denis MacShane tutustui ulkoasiainministeriön lehdistö- ja kulttuuriosaston toimintaan Helsingissä perjantaina.


Brittiministerille esiteltiin erityisesti ulkoministeriön alaisuudessa toimivaa, kansalaisille suunnattua Eurooppa-tiedotusta. Yksikön päällikkö Pirkko Hämäläinen kertoi alkavasta 21 keskustelutilaisuuden sarjasta ympäri Suomea. MacShane oli vaikuttunut tiedotuskampanjasta ja sen markkinoinnista. Ministeriä hämmästytti myös Eurooppa-tiedotuksen budjetin pienuus. Hämäläinen sanoi kustannussäästöjen syntyvän siitä, että yksikkö pyrkii tekemään kaiken keskitetysti itse ilman ulkoisia palveluita.

Britanniassa on pääministeri Tony Blairin hallituksen Irak-skandaali vienyt paljon palstatilaa, ja maallikosta jupakka näyttää täyttäneen koko poliittisen areenan. "Käynnissä on kuitenkin edelleen jatkuva debatti Euroopan tulevaisuudesta", MacShane vakuutti. "Meillä on vahvat taloudelliset siteet Eurooppaan. Etenkin nuoret britit liikkuvat ja asuvat ympäri Eurooppaa, ja he - toisin kuin vanhempi sukupolvi - ottavat Euroopan sellaisenaan, reaaliteettina", MacShane vertaa. Ministerillä ei ollut epäilyksiä maansa asemoinnista maailmankartalle. "Iso-Britannia on hyväksynyt täysin eurooppalaisen roolinsa".

Valery Giscard d'Estaingin johtamaa Euroopan tulevaisuuskonventtia MacShane pitää eräänlaisena "turhaumien suodattajana". Hän sanoi uskovansa, että ilman konventin ristiriitoja herättänyttä esitystä ja pohjatyötä hallitustenvälinen konferenssi olisi vaikeuksissa.

Ministeri MacShane keskusteli videokonferenssitekniikan välityksellä myös Suomen Tukholman-lähetystön edustajien kanssa. Lehdistöneuvos Risto Repo ja suurlähetystön ministeri Peter Stenlund kertoivat tunnelmista Ruotsissa EMU-äänestyksen alla. Stenlund kertoi, että euron puolustajilla on vielä mahdollisuus voittaa, vaikka hän henkilökohtaisesti uskoikin, että kansanäänestyksessä Ruotsi tulee hylkäämään euron. Stenlund kertoi Ruotsin olevan riskistä tietoinen, sillä etenkin euron puolustajat ovat varoittaneet maan ajautumisesta sivuraiteelle Euroopan kehityksessä. Stenlundin mukaan ei-puolen niukka voitto vaatisi pitkän paranemisprosessin, eikä uutta kansanäänestystä voitaisi järjestää aikoihin. Vastustamisen taustalla on Ruotsin vahva "hyvinvointinationalismi": mielipiteitä ohjaa pitkälti pelko hyvinvointivaltion murenemisesta.

Suomeen MacShane saapui ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen kutsusta.








Britannia ei halua Natolle uutta kilpailijaa

EU