Afrikassa valmistaudutaan ilmastonmuutokseen sopeutumiseen

Neuvotteluja maapallon tulevaisuudesta käydään kuumimmillaan, kun valtiot päättävät Kioton jatkosopimuksesta. Kehitysmaiden osalta tärkeintä on tuntea sopeutumisen tarpeet. Avuksi tähän on kehitetty uusi arviointimenetelmä. 

Sambialainen Excellent Hachileka opastaa työkalun käyttöä yhdessä Mosambikin IUCN:n projektikoordinaattori Roberto Zolhon kanssa. Kuva: Kukka Ranta Sambialainen Excellent Hachileka opastaa työkalun käyttöä yhdessä Mosambikin IUCN:n projektikoordinaattori Roberto Zolhon kanssa. Kuva: Kukka Ranta
Ilmastonmuutoksen seuraukset iskevät ankarimmin eteläisen pallonpuoliskon maihin ja kaikista eniten siitä tulevat kärsimään vähiten kehittyneet maat, joilla ei ole teknologista valmiutta ympäristönmuutokseen sopeutumiselle. 

Ilmastomuutoksen näkyvimpiä vaikutuksia ovat ilmaston lämpeneminen, arvaamattomat sateet, toistuvat kuivuudet ja tulvat, jääpeitteiden sulaminen, meriveden nousu, maaperän suolaantuminen, sekä uusien tuholaisten ja sairausten puhkeaminen. Lähitulevaisuudessa ympäristön radikaalit muutokset vaikuttavat erityisesti köyhiin ihmisiin, joiden elinkeino riippuu luonnonolosuhteista. Saharan etelänpuoleisen Afrikan keskeisimpiä kysymyksiä ovat vesi, maanviljely, kalastus ja kylien kehitys. 

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) järjesti toukokuun alussa Mosambikin Xai-Xain rannikkokaupungissa koulutuksen uudehkosta CRiSTAL-työkalusta (Community-based Risk Screening Tool – Adaptation and Livelihoods). Sillä tutkitaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja vahvistetaan sopeutumiskeinoja kyläyhteisöjen keskuudessa. Koulutukseen oli kutsuttu mosambikilaisia kumppaneita. Tavoitteena on parantaa toimintakykyä ilmastonmuutoksen seurausten voimistuessa.

CRiSTAL-työkalulla osallistetaan paikallisia

Työkalu auttaa tuntemaan perusteellisesti toimeentulon ja ilmaston välistä suhdetta sekä arvioimaan hankkeiden vaikutuksia paikalliseen sopeutumiskykyyn, kertoi IUCN:n Itä- ja Etelä-Afrikan ilmastomuutoksen aluekoordinaattori Excellent Hachileka

Työkalua kokeiltiin ensimmäisen kerran vuonna 2007 Sambiassa, jossa Hachileka on matkustanut kylissä keräämäässä kokemuksia ilmastomuutoksesta. "Sambiassa kyläyhteisöt ovat kehittäneet monia vaihtoehtoisia tapoja sopeutua muuttuvaan ilmastoon ja varustautua kasvavaan nälänhätään. Kyläläiset ovat esimerkiksi monipuolistaneet maanviljelyä uusilla viljalajikkeilla." 

"He ovat panostaneet myös uusien elinkeinojen kehittämiseen kuten hunajantuotantoon ja puutarhatuotteiden kasvattamiseen jokien vetäytymillä alueilla. Myös viljelytapoja on muutettu. Esimerkiksi syväistuttamalla siemeniä saadaan sato heti ensimmäisten sateiden alkaessa", Hachileka luettelee. 

Olennaisinta on tunnistaa keinot, joilla olemassa olevia resursseja hyödyntäen voidaan saada aikaan hyödyllisiä tavoitteita epäsuotuisissa olosuhteissa ja suunnata kehityshankkeiden strategiat kestäviksi. Excel-taulukon ohjaama CRiSTAL-työkalu voidaan ottaa käyttöön projektia suunniteltaessa tai jo käynnissä olevan hankkeen aikana. 

Koulutukseen osallistuneet mosambikilaiset olivat vakuuttuneita työkalun helppoudesta ja tärkeydestä, vaikka sen käyttö onkin aikaa vievää. Kaikki osanottajat aikoivat ottaa työvälineen käyttöön maaseutuhankkeissaan. Suurimmalle osalle koulutus ilmastonmuutoksesta toi uutta tietoa.

Tietoa poliittiseen päätöksentekoon

Paikallisyhteisöiltä kerätystä tiedosta tehdään tiedotteita sähköiseen ja painettuun mediaan yleisen tietotason nostamiseksi. Lisäksi IUCN järjestää koulutuksia yhteistyökumppaneidensa kanssa. Toukokuun alussa järjestetty koulutus oli jo toinen Mosambikissa järjestetty työryhmätapaaminen. Lähikuukausina Hachileka matkustaa myös Tansaniaan ja Etiopiaan. 

Myös poliittisten päättäjien kanssa työskenteleville on oma työryhmänsä. Tietoa tuotetaan niin kansalliselle kuin alueelliselle tasolle, kuten esimerkiksi Afrikan Unionille, Afrikan Nepad-kumppanuusohjelmalle, Afrikan ministereiden ympäristökonferenssille, Eteläisen Afrikan kehitysyhteisölle, Itä- ja Etelä-Afrikan yhteismarkkinoille sekä Itä-Afrikan yhteisölle. 

Työkalua testattiin vuosina 2004–2006 muun muassa Malissa, Bangladeshissa, Tanzaniassa, Nicaraguassa ja Sri Lankassa, ennen kuin sitä ensimmäisen kerran sovellettiin Suomen rahoittamassa ja IUCN: vetämässä Ilmastonmuutoksen sopeutumisohjelmassa Sambiassa keväällä 2007. 

Mosambikissa CRiSTAL-työkalua hyödynnetään ensimmäistä kertaa käytännössä touko-kesäkuun vaihteessa Gazan maakunnan kylissä, joissa kuivuudesta on tulossa vakava ongelma maatalousvaltaiselle elinkeinolle. Työkalua käytetään myös metsien suojeluohjelmassa Tansaniassa ja Sambiassa vuosina 2008–2010 osana IUCN:n ilmastomuutosohjelmaa. 

Suomi tukee IUCN:n ilmastonmuutoksen alueellista hanketta Mosambikissa, Tansaniassa ja Sambiassa yhteensä 2 miljoonalla eurolla vuosien 2008–2010 aikana. 

Työkalu on kehitetty yhteistyössä Kansainvälisen kestävän kehityksen tutkimuskeskuksen (IISD), Tukholman Ympäristöinstituutin (SEI-US), Intercooperationin, sekä metsänsuojeluohjelman (the Forest Conservation Programme) kesken. 

Lisätietoa CRiSTAL-työkalusta: http://www.cristaltool.org/(Linkki toiselle web-sivustolle.) 

Kukka Ranta 

Kirjoittaja työskentelee harjoittelijana Suomen Mosambikin suurlähetystössä ja perehtyy ilmastokysymyksiin.

ilmastonmuutokset