Kuulemistilaisuus EU:n ja Yhdysvaltojen välisistä kauppaneuvotteluista poiki vilkkaan keskustelun

Kuulemistilaisuus EU:n ja Yhdysvaltojen välisistä kauppaneuvotteluista poiki vilkkaan keskustelun

Tiedote 279/2014
11.12.2014

Ulkoministeriö järjesti neljännen kuulemistilaisuuden EU:n ja Yhdysvaltojen välisistä kauppaneuvotteluista eduskunnan pikkuparlamentissa torstaina 11.12.2014. Edelliset kuulemistilaisuudet järjestettiin huhtikuussa 2014, tammikuussa 2014 sekä syyskuussa 2013.

Tilaisuudessa annettiin neuvottelujen ajankohtaiskatsaus sekä käytiin vilkasta keskustelua alustusten pohjalta. Ulkoministeriön taloudellisten ulkosuhteiden osaston päällikkö Markku Keinänen avasi tilaisuuden toteamalla, että neuvotteluihin on odotettavissa uutta vauhtia Yhdysvaltojen marraskuun välivaalien jälkeen ja EU:n uuden komission aloitettua toimintansa. Lisäksi hän kertoi, että ulkoministeriön on tarkoitus kevään aikana järjestää lisää kuulemistilaisuuksia neuvotteluaiheista.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka painotti sopimuksen tuovan toteutuessaan Suomeen paljon kaivattuja työpaikkoja sekä talouskasvua. Se lisäisi erityisesti suomalaisten ja eurooppalaisten pk-yritysten mahdollisuutta reiluun kilpailuun Yhdysvaltojen markkinoilla.

Keskustelussa nousi myös esille huoli säännöstelykysymyksistä sekä investointisuojasta ja välimiesmenettelystä. Investointisuojasta ei neuvotella, ennen kuin EU komissio on ehtinyt käsitellä aihetta koskevan avoimen kyselyn palautteen. Ministeri Toivakka toi esiin, että mainitut huolet tullaan ottamaan huomioon ja alkuvuodesta 2015 järjestetään vielä erillinen kuulemistilaisuus investointisuojasta ja riitojenratkaisusta.

Tutkimustietoa vapaakauppasopimuksen vaikutuksista tilaisuudessa välitti Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLAn tutkija Ville Kaitila. Yritysnäkökulmaa neuvottelujen ja sopimuksen merkityksestä toivat Meehanite Technology Oy:n toimitusjohtaja Pekka Kemppainen sekä Planmeca Oy:n myyntijohtaja Jouko Nykänen.

Kuulemistilaisuuden videotallenne on katsottavissa osoitteessa http://youtu.be/5CoYeTgOwTs. Lisäksi keskustelua tilaisuuden teemoista voi käydä Twitterissä tunnisteella #FINTTIP.

Lisätietoja: Osastopäällikkö Markku Keinänen, puh. 0295 351 460, yksikönpäällikkö Jukka Pesola, puh. 0295 351 029, ministeri Toivakan lehdistöavustaja Miika Tomi, puh. 050 574 0507

Lue lisää: