Ministeri Soinin puhe: Ulkopoliittisen instituutin Maailmanpolitiikan kiristyvä kilpailu ja Suomi

Ministeri Soinin puhe: Ulkopoliittisen instituutin Maailmanpolitiikan kiristyvä kilpailu ja Suomi

Ulkoministeri Timo Soinin puhe Ulkopoliittisen instituutin EU ja muuttuva maailmanjärjestys -seminaarissa 7. maaliskuuta 2019.

Ulkopoliittisen instituutin Maailmanpolitiikan
kiristyvä kilpailu ja Suomi 7.3.2019

Muutosvarauksin

Olen toiminut ulkoministerinä kohta neljä vuotta. Se voi ihmiselämässä olla pitkä aika, mutta ulkopolitiikassa se on milteipä ikuisuus.

Maailmanpolitiikassa eletään nyt arvaamattomia aikoja. Sellaista maailmaa, jota yhtenäinen länsi johtaisi, ei enää ole. Kilpailu kiristyy. Tästä muutoksesta kertoo tänään julkaistava Ulkopoliittisen instituutin raportti.

Näkyvin todiste kiristyvästä kilpailusta on Kiinan nousu. Kiina on viime vuosikymmenen aikana noussut maailman mahtivaltioiden joukkoon. Se on saavuttamassa Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena ja on määrätietoisesti lisännyt vaikutusvaltaansa silkkitiehankkeillaan. Silmiinpistävää on se, että tähän Kiinan ulkopolitiikan keskeiseen Belt and Road – aloitteeseen on liittynyt jo yli 70 maata.

Samaan aikaan Venäjä pyrkii pitämään kiinni suurvaltaidentiteetistään. Taloudellaan Venäjä ei pysty kilpailemaan, mutta kasvattamalla sotilaallista kyvykkyyttään ja aktiivisuuttaan se pystyy.

Muutos ei johdu vain Kiinasta tai Venäjästä. Siinä on mukana länsi itse. Eurooppa ei ole kyennyt uudistumaan, eikä se ole kyennyt uudistamaan niitä kansainvälisiä instituutioita, jotka ovat meille tärkeitä. Jos mikään ei muutu, niin muut ottavat ohjat käsiinsä.

Yhdysvalloissa on katsottu, etteivät kaikki vanhat – tai uudetkaan – järjestelyt heitä hyödytä. Monesti toimeen on tartuttu yksin.

Joskus oikeutetusti, toisinaan vähemmän oikeutetusti. Yhdysvallat on irtautunut Iran-sopimuksesta ja keskimatkan ydinohjukset kieltävästä sopimuksesta. Se on vetämässä joukkojaan Syyriasta ja uhittelee kauppasodalla Kiinaa ja tulleilla myös perinteisiä liittolaisiaan.

 

Osa näistä toimista on eurooppalaisten etujen ja linjausten vastaisia. Kiistoja on kuitenkin kaikissa ystävyyssuhteissa. Vakavampaa on se,

jos Yhdysvallat pitkällä aikavälillä jättäytyy monenkeskisen sopimisen ulkopuolelle ja tukeutuu yhä enemmän kahdenvälisiin suhteisiin.

Tällainen toiminta lisää kansainvälisen järjestelmän ennakoimattomuutta. Luottamus vähenee. Tilanne on hankala sekä Euroopalle että varsinkin sellaiselle maalle kuin Suomi. Jos Yhdysvallat ja Eurooppa eivät kykene rakentavaan yhteistyöhön, Kiina ja Venäjä korjaavat sadon. Kiina kykenee aidosti haastamaan lännen. EU:n ja NATOn yhteistyön merkitys tulisi ymmärtää, ennen kuin se on liian myöhäistä.

Diplomatiassa pitää etsiä mahdollisuuksia eikä jäädä vaikeuksiin vellomaan. Euroopalle tämä tilanne tarjoaa myös uudenlaisen tilaisuuden. Euroopan unionille avautuu nyt mahdollisuus sääntöperustaisen, monenkeskisen järjestelmän paikannäyttäjäksi. Suomi on tietysti mukana tätä paikkaa lunastamassa, tai lunastamatta jättämisessä. Joko osataan, tai ei osata ottaa tätä paikkaa.

 

Kun aloitin ulkoministerinä, kiteytin tavoitteeni viiteen olennaisimpaan: Itämeren alueen vakaus, yhteistyön syventäminen Ruotsin kanssa, edistyminen rauhanvälityksessä ja arktisessa politiikassa sekä transatlanttisen suhteen vahvistaminen. Sanoisin – vaikka jäävi olenkin, että haasteista huolimatta näissä on edetty hyvin.

Itämeren alueen vakaus on Suomelle ensisijainen prioriteetti. Venäjä on viimeistään Krimin valtauksesta lähtien antanut aihetta huoleen ja aktiiviseen tilanteen seurantaan. Venäjän sotilaallinen läsnäolo on lisääntynyt Suomen lähialueilla, Lähi-idän aktiivisuudesta puhumattakaan. Jännitteet ovat kiristyneet, ja hybridiuhkat ovat totta – Suomessakin. Venäjän kehitys näyttää säilyvän arvaamattomana. Suomi jatkaa vuoropuhelua Venäjän kanssa jo käytännön asioiden hoitamiseksi.

Toisaalta Suomi on onnistunut tuomaan kumppaneitaan yhteen Itämeren alueella esimerkiksi eurooppalaisessa hybridikeskuksessa, joka perustettiin Helsinkiin toissa vuonna. Se edistää myös EU:n ja NATO:n yhteistyötä. Senkään merkitys ei tule nykyisestä vähenemään.

 

Suomen tärkeimmät kumppanit löytyvät läheltä. Ruotsia parempaa kaveria ei Suomella taida olla. Kahdenvälistä dialogia käydään nyt tiiviimmin kuin ennen. On elintärkeää, että toimimme yhdessä Ruotsin kanssa Itämeren alueen vakauden ja esimerkiksi vapaan merenkulun puolesta.

Mutta me keskustelemme myös isommilla foorumeilla. Toimimme yhdessä Naton 29+2-yhteistyön ja EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan piirissä. Pyrimme tiiviiseen yhteistyöhön osana EU:n pysyvää rakenteellista yhteistyötä.

Ruotsin kanssa olemme vahvistaneet myös suhteita Yhdysvaltoihin. Olemme allekirjoittaneet kolmenvälisen aiesopimuksen puolustusyhteistyön syventämisestä. Tätä yhteistyötä tarvitaan sekä Itämeren alueen että koko Euroopan turvallisuuden ja vakauden takaamiseksi.

Turvallisuuden ja vakauden ensisijainen edellytys on rauha. Suomi toimii aktiivisesti rauhanvälityksessä, ja meillä on hyvä maine sillanrakentajana. Meidät tunnetaan maailmalla erityisesti nuorten, naisten ja uskonnollisten toimijoiden tukemisesta rauhanvälityksessä. Suomi kehittää rauhanvälityksen instituutioita sekä YK:ssa että EU:ssa.

Halvin konflikti on sellainen, joka ei koskaan syty. Konfliktien ennaltaehkäisyssä etusijalla ovat ihmisoikeuksien puolustaminen ja hyvän hallinnon sekä oikeusvaltioperiaatteen edistäminen. Tätä työtä on jatkettava.

 

Arktisessa politiikassa Suomi on viime vuosina tehnyt hienoa työtä Arktisen neuvoston puheenjohtajana. Olen erityisen iloinen siitä, että kaikki neuvoston toimijat ovat olleet aktiivisesti ja hyvässä hengessä mukana. Yhteistyö on sujunut rakentavasti – maailmanpolitiikan jännitteistä huolimatta.

Arktinen neuvosto aloitti työnsä aikanaan eräänlaisena alueellisena tiedediplomatian kerhona. Nyt siitä on kasvanut kokoaan tärkeämpi luottamuksen rakentamisen foorumi. Vaikka sotilaallinen aktiivisuus on lisääntynyt myös arktisella alueella, on tärkeää, että se säilyy edelleen rauhan, vakauden ja yhteistyön alueena.

Arktisessa neuvostossa on osaltaan ylläpidetty myös transatlanttisia suhteita. Niitä leimaa nyt syvä epäluottamus. Se ei ole hyväksi kummallekaan osapuolelle.

En voi tarpeeksi korostaa sitä, että kumppanuus ei näissäkään suhteissa tarkoita kritiikittömyyttä. Yhdysvallat ei toimi rakentavasti, jos se kääntää selkänsä perinteisille kumppaneilleen ja monenkeskiselle, sääntöperustaiselle järjestelmälle. Tässä järjestelmässä kumppaneiden on uskallettava luottaa toisiinsa.

 

Luottamusta eivät rakenna varomattomat heitot ja vaatimukset, jotka tulevat kumppaneille yllätyksenä. Luottamusta rakennetaan lupauksilla, joista pidetään kiinni konkreettisilla teoilla. Alati syvenevien keskinäisriippuvuuksien aikana on aiempaakin tärkeämpää, että kumppanit pysyvät toisilleen sanojensa mittaisina.

Se, miten maailma nyt makaa, vaatii Euroopalta aiempaa enemmän rohkeutta. Euroopassa kaikki pallot ovat nyt ilmassa. Jotta ne saadaan kunnialla kiinni, on tunnustettava, että yksikään valtio ei pysty ratkaisemaan nykyisiä ongelmia yksin. EU:n pitää pystyä toimimaan yhdessä.

Britannia tekee lähtöä, ja keväällä eurooppalaiset käyvät vaaliuurnille. Eurovaaleista povataan EU-kriittisten voimien voittoa: se tulee, oli toive mikä hyvänsä. Samaan aikaan EU-kansalaiset, aivan oikeutetusti, odottavat unioniltaan paljon. Äänestäjiä huolettaa hallitsematon siirtolaisuus. He haluavat vakaita työpaikkoja, vaurautta ja turvallisuutta.

EU:n on saatava perusasiansa kuntoon. Arvopohjan murenemin syö yhtenäisyyttä. Vain ihmisarvon, demokratian ja oikeusvaltion periaatteille voidaan rakentaa parempaa Eurooppaa. Vippaskonsteilla ei pärjätä.

Eurooppalaisen yhteistyön on lähdettävä ihmisten tarpeista,

ei instituutioiden. Muutoin eurooppalaisen demokratian taival käy kovin kivikkoiseksi. EU:n tulevaisuus riippuu ennen kaikkea tehdyn politiikan tuloksista. Niistä riippuu myös äänestäjien luottamus.

 

Keskinäisriippuvaisessa maailmassa EU:n kannattaa rohkeasti etsiä uusia kumppaneita. Monenkeskisen ja sääntöpohjaisen järjestelmän vahvistaminen edellyttää yhteistoimintaa monenlaisissa verkostoissa ja monilla mantereilla, niin Aasiassa, Latinalaisessa-Amerikassa kuin Afrikassakin.

Afrikka on Euroopan lähinaapuri. Olen tiivistänyt asian niin, että suhteessa Afrikkaan meidän on valittava joko ihmiset tai tavarat. Jos Afrikassa ei ole työpaikkoja ja tulevaisuudennäkymiä, on selvää, että nuoret lähtevät liikkeelle, osa kohti Eurooppaa. Mutta muuttoliikkeet on saatava hallittuihin uomiin. Nopeita ratkaisuja ei ole. Ongelmiin on puututtava niiden alkulähteillä. Niin voidaan tehdä esimerkiksi hyvin kohdennetulla kehitysyhteistyöllä.

Mutta ennen kaikkea Afrikan maille on taattava reilu kohtelu maailmanmarkkinoilla. Meidän on edistettävä Afrikan maiden integraatiota maailmantalouteen. Eikä pidä unohtaa myöskään Afrikan keskinäistä yhdentymistä. On Euroopan edun mukaista tukea tavaroiden ja ihmisten liikkuvuutta Afrikan maiden kesken. Yhteistyötä Afrikan kanssa on jatkettava.

Suomelta jatkuva muutos vaatii aktiivista ulkopolitiikkaa. Sitä on tehty tähänkin saakka, eikä sormi saa mennä suuhun jatkossakaan. Erilaisiin tilanteisiin on varauduttava, jotta niihin voidaan vastata nopeasti mutta harkitusti.

 

Tänään julkistettava raportti on tarkoitettu tukemaan ulkopoliittista päätöksentekoa. Tutkijat voivat tuoda päätöksentekijöiden tietoon uusia kehityskulkuja, jäsentää olemassa olevaa mutta hajanaista tietoa ja tehdä ehdotuksia tuleviksi toimintalinjoiksi.

Tutkimuksilla ja selvityksillä voidaan ruokkia ulkopoliittista pohdintaa ja herättää keskustelua. Kaikki tämä tukee varautumista nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Suosittelen raporttia luettavaksi muillekin kuin ulkoministeriön virkamiehille. Ulkopolitiikkaa eivät tee vain ammattidiplomaatit tai Brysselin-kokouksissa istuvat byrokraatit. Siihen osallistuu koko kansa,

oli kyse sitten äänestämisestä, ostopäätöksistä tai käyttäytymisestä ulkomailla.

 

Haluan kiittää raportin kirjoittajia: teette tärkeää työtä!

Lisäksi toivotan teidät kaikki omasta puolestani lämpimästi tervetulleiksi tähän tilaisuuteen.