Ministeri Paula Lehtomäki: Hallituksen hyvinvointipolitiikka unionin uudistuksen yhteydessä

Kuntakoulutuksen seminaari
16. joulukuu 2003


Sisältö:

1. Hyvinvointipolitiikan ydin
2. Mikä haastaa hyvinvointimallin?
3. Hallituksen linjaukset I - kilpailukyky ja työllisyys
4. Hallituksen linjaus II - Toimivat peruspalvelut kaikkialla maassa
5. Hallituksen linjaus III - Rakentava EU-politiikka
6. Lopuksi

"Onnistunut hyvinvointipolitiikka on kilpailutekijä"


1. Hyvinvointipolitiikan ydin

Sana hyvinvointivaltio on varsin uusi keksintö. Se ilmestyi sanakirjoihin vuonna 1954 samaan aikaan kuin sellaiset uuden uutukaiset sanat kuten pakaste ja rivitalo. Nykykäytössä hyvinvointivaltio-sana on kokenut lähes inflaation, niin usein se poliitikkojen, taloustutkijoiden ja kansalaisten kielenkäytössä esiintyy.

Vuonna -54 hyvinvointivaltio määriteltiin valtioksi, jossa valtiovallan toimenpitein taataan sosiaalinen turvallisuus ja hyvinvointi kaikille kansalaisille. Määritelmä on edelleen ajankohtainen. Huolimatta sii-tä, että 90-luvun laman jäljillä moni on kysynyt vieläkö hyvinvointivaltiosta on ajankohtaista puhua - vai kuuluuko se suomalaiseen lähihistoriaan siinä missä muutkin 50-luvun keksinnöt kuten vannehame tai mustavalkotelevisio.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion vahvuudet ovat kiistattomat. Hyvinvointivaltiota on kiittäminen siitä elintasosta ja ostovoimasta, mistä nyt nautimme. Hyvinvointivaltio takasi osaltaan suomalaisen kansan-talouden vahvan talouskasvun toisen maailmansodan jälkeen. Toimivat ja laajat julkiset palvelut ovat pitäneet suomalaiset työkykyisinä. Ilmainen ja tasokas koulutus on ollut saatavilla tasapuolisesti kaikil-le. Palvelujen hyvä taso ja saatavuus kaikille ovat luoneet tasa-arvoa ja yhtenäisyyttä sekä ylläpitäneet suomalaisten veronmaksuhalua.

Hyvinvointiin sisällytetään yleensä henkinen ja fyysinen terveys sekä taloudellinen turvallisuus. Myös oikeus saada koulutusta, turvallinen ja puhdas elinympäristö, oikeus osallistua yhteiskunnalliseen pää-töksentekoon sekä ajatuksen- ja sananvapaus kuuluvat hyvinvointiin.

Yhdistyneiden kansakuntien kehitysohjelma UNDP on vuodesta 1990 lähtien vertaillut maita inhimilli-sen kehityksen indeksillä (Human Development Index, HDI), joka yhdistää bruttokansantuotteen ihmis-ten koulutukseen ja terveyteen liittyviä muuttujia. Tämä on mielestäni hyvä lähtökohta, sillä hyvinvoin-tivaltiossa palvelut ja talous liittyvät oleellisella tavalla toisiinsa. Ne ovat toisistaan riippuvaisia ja toisi-aan ruokkiva järjestelmä. Vahva talous mahdollistaa peruspalvelumme, jotka puolestaan ovat myös mitä suurimmassa määrin kilpailutekijä.

Talouden ja palveluiden liiton vuoksi kasvavat sosiaalimenot vaativat turvakseen talouskasvua. Tähän on ponnisteltava kaikin käytettävissä olevin keinoin. Talouden menestyminen on väline sille, että yhtei-nen hyvinvointimme kasvaa. Vaikka jatkuva kasvu on monessa suhteessa ongelmallinen käsite, voidaan sanoa, että hyvinvointimme perusrakenne – vaikkapa eläkkeistä huolehtiminen - edellyttää talouskas-vua.

Haluan tässä puheenvuorossani pohtia sitä, miten Suomen hyvinvointimalli kestää unionin laajentuessa ja globalisaatiokehityksen edetessä. Aihe on mielenkiintoinen ja toivon, että meille jää muutama mi-nuutti lopussa aikaa kysymyksille ja keskustelulle. Puheenvuoron pitäminen tällaisen näinkin tasok-kaan ja monipuolisen seminaarin viimeisenä puhujana on kieltämättä haastava tehtävä.

2. Mikä haastaa hyvinvointimallin?

Maailma muuttuu. Ulkoiset paineet hyvinvointiyhteiskuntaa kohtaan ovat muuttuneet ja kansainvälisty-neet sitten 50-luvun. Globalisaatio eli maapalloistuminen ja verkottuminen on luonut aivan uusia painei-ta hyvinvointivaltiota kohtaan. Vaikka innokkaimpien globalisaation vastustajien toimesta ilmiön piik-kiin onkin laitettu lähes kaikki paha mitä maailmasta löytyy, tosiasia kuitenkin on, että sen vaikutuksilta emme voi välttyä millään politiikan alueella. Selvää on, että globalisaatiolla on sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Keskeinen haaste onkin pyrkiä maksimoimaan myönteiset ja minimoimaan kiel-teiset seuraamukset.

Globaali talous on tosiasia, haluaisimmepa tai emme. Yritykset kansainvälistyvät ja siirtävät tuotanto-aan tai toimintojaan vaivatta maasta toiseen. Suomalaisyritykset fuusioituvat kansainvälisten toimijoi-den kanssa. Uusi tekniikka muuttaa ja erikoistaa työtehtäviä ja -tapoja. Pääomat liikkuvat ilman rajoja maasta ja maanosasta toiseen. Globaalisti toimivat yritykset etsivät tuottonsa usein siirtämällä tuotan-tonsa halvempien kustannusten maahan. Tästä niin kutsutusta Kiina-ilmiöstä Suomikin muiden maiden ohella on saanut karvaita kokemuksia.

Globaalin talouden haasteet ovat laittaneet kilpailukykymme tiukalle. Huolimatta siitä, että Suomen kil-pailukyky on useissa kansainvälisissä tutkimuksissa rankattu maailman ykköseksi, suomalaisten elinta-so on kuitenkin yleensä kansainvälisissä vertailuissa vasta sijoilla 14 tai 15.

Tavallisesti korkean kilpailukyvyn maissa on myös korkea elintaso. Näin on esimerkiksi Yhdysvallois-sa, Irlannissa ja Norjassa. Kauppa- ja teollisuusministeriön viime viikolla julkistama selvitys toteaa, että elintasovertailussa Suomea vetää alas muun muassa korkea työttömyys, eikä työllisyysastekaan ole ko-vin korkea. Tuoreimman tilastokeskuksen raportin mukaan työllisyysaste Suomessa on 65,9 prosenttia. Se oli 0,6 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä puolestaan on pysynyt lähes samana kuin vuosi sitten.

Talouskasvu ja kilpailukyvystämme huolehtiminen on meille globaalissakin maailmassa elinehto, sillä väestörakenne asettaa Euroopan vaikeaan tilanteeseen. Koko Euroopassa väestö ikääntyy ja sosiaalime-not lisääntyvät väestörakenteen muutoksen myötä. Vanhusten määrä kasvaa ja samaan aikaan työikäis-ten osuus pienenee. Pitkä opiskeluaika lykkää nuoren sukupolven siirtymistä työelämään entistä myö-hemmäksi. Huoltosuhde muuttuu tuntuvasti.

Työelämässä pätkätyöt ja lyhytjännitteisyys lykkäävät perheen perustamista - tämä vähentää syntyvyyt-tä entisestään. Todellinen eläkkeellesiirtymisikäkin on paljon varhaisempi kuin virallinen 65 vuotta. Eliniän kohoaminen kasvattaa lääkemenoja. Samaan aikaan lääketieteelliset hoidot kehittyvät ja kallis-tuvat, erikoissairaanhoidon tarve on jatkuvasti nousussa. Uskon, että olemme Suomessa ottaneet vasta ensi askeleet priorisointikeskustelussa.

Tilanne voisi olla hyvinvointiyhteiskunnan painajaisunesta, mutta valitettavasti tämän kaltainen väestö-rakenne on totisinta totta nykysuomessa. Yksi suurimmista haasteista lähitulevaisuudessa on ilman muuta se, miten entistä suuremmalle vanhusväestölle pystytään takaamaan heille kuuluvat edut ja palve-lut kun samaan aikaan rahoittava ikäluokka on entistä pienempi. Tämä laittaa palvelurakenteen rahoi-tuspohjan tiukalle.

Nykyään myös EU tuo oman mausteensa tähän keitokseen. Euroopan unionin hallitusten välinen konfe-renssi ja kansainvälinen kauppajärjestö luovat raamit myös suomalaiseen päätöksentekoon. Esimerkiksi palvelut kuuluvat olennaisena osana kansainväliseen kauppapolitiikkaan.

Ensi vappuna, tarkkaan sanottuna 136 päivän kuluttua Euroopan unioni on historiansa suurimman muu-toksen edessä. Unioniin liittyy kymmenen uutta jäsentä ja sen jäsenmäärä lähes kaksinkertaistuu. Uusia unionikansalaisia tulee yli 70 miljoonaa. Siirrymme verkottuneessa yhteiskunnassa jälleen askeleen eteenpäin. Pääomien ja ihmisten liikkuvuus helpottuu entistä laajemmalla alueella unionin laajentuessa. Suomessa jo maantieteellisen sijaintimme vuoksi maiden välinen verokilpailu koskettaa meitä uudella tavalla.

Rajojen poistaminen pääoman, tavaroiden, palvelujen ja työntekijöiden vapaalta liikkuvuudelta vilkas-tuttaa varmasti kauppaa ja yritystoimintaa. Tämä puolestaan saa aikaan hyvinvointia. Haitat ovat näh-däkseni pienemmät kuin saavutettavissa olevat edut. Muutosvaiheessa, lyhyellä tähtäimellä negatiiviset seuraukset korostuvat.

Henkilöiden vapaa liikkuvuus tarkoittaa myös sitä, että unionin kansalainen voi hankkia verovaroin kus-tannetun koulutuksen yhdessä maassa, tehdä työuransa toisessa ja palata taas nauttimaan eläkettä koti-maahansa. Vapaamatkustajuus on epäilemättä ongelmallista, mutta mielestäni tämä ei saa estää meitä pyrkimästä kohti vapaampaa yhteiskuntaa ja unionia. Ihmisillä on oikeus liikkua ja liikkumisesta seuraa automaattisesti palvelujen kuluttaminen joko meillä Suomessa tai sitten ulkomailla.

Huolimatta hyvinvointimallin haasteista, kansallinen konsensus tukee vahvasti hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä ja edelleen kehittämistä. Hallitusohjelmassa todetaan, että 2000-luvun hyvinvointiyhteis-kunta on osaamista korostava, työntekoon ja yrittämiseen kannustava, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja alueellisesti tasapainoinen.

3. Hallituksen linjaukset I - kilpailukyky ja työllisyys

Millä hallitus aikoo vastata globaalin talouden, kilpailun ja Euroopan unionin laajenemisen asettamiin haasteisiin? Hallituksen selkeä vastaus hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi on huolehtia suomalai-sesta kilpailukyvystä ja työllisyydestä.

Jo mainittuun Kiina-ilmiöön sekä Baltian maiden EU-jäsenyyteen varautuminen on edellyttänyt Suo-melta ratkaisuja verotuksen suhteen. Veroparatiisia Suomesta ei ole mahdollista tehdä. Vaikka pelko yrityspaosta on osittain toteutunutkin, laajamittaista yritysten siirtymistä toisenlaisen verokohtelun mai-hin en usko tapahtuvan. Lähitulevaisuudessa uusien jäsenmaiden houkuttavuus yritysten sijoituspaik-koina varmasti vähenee. Isot kansainväliset fuusiot saattavat sen sijaan hyvinkin lisääntyä.

Yritysten verorasitusta kevennetään kaikkiaan noin 550 miljoonalla eurolla ja lisäksi sukupolvenvaih-doksia helpotetaan tuntuvasti. Varallisuusveron tuotosta valtio tinkii kevennyksillä lähes kolmanneksen. Yritysten kasvua kannustetaan osinkoverotuksella. Uskon, että tämä houkuttelee yrittäjiä kehittämiseen ja vahvistamaan yrityksen vakavaraisuutta ja sitä kautta työllisyyttä.

Yrittäjyys on kiistatta yksi talouskasvun moottoreista Suomessa. Siksi yrittäjyyttä pitää tukea kaikin keinoin. Yrittäjyys on tärkein taloudellista kasvua, työllisyyttä ja tuotantorakennetta uudistava voima. Hallituksen työllisyystavoitekin edellyttää yrityskannan kasvua ja uudistumista. Suomessa yrittäjyysak-tiivisuus ja yritysten kasvuhalukkuus ovat kuitenkin kansainvälisesti verraten heikkoja. Tähän hallitus vastaa laaja-alaisella yrittäjyysohjelmalla.

Kaikista suomalaisista ei kuitenkaan voida leipoa yrittäjiä. Siksi tarvitaan myös aktiivista työvoimapoli-tiikkaa. Työllisyyden vahvistaminen on läpikäyvä tavoite kaikilla yhteiskuntapolitiikan lohkoilla. Suo-malainen hyvinvointiyhteiskunta ei kestä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden voimakasta kasvua, joka syntyy osan väestöstä syrjäytyessä työmarkkinoilta. Uskon, että kaikille aktiivisen työvoimapolitiikan lohkoille, mukaan luettuna julkisen sektorin tukityöllistäminen, löytyy oma tehtävänsä. Hallitus onkin panostanut aktiiviseen työvoimapolitiikkaan 190 miljoonalla eurolla.

Hyvinvoiva yhteiskunta tarjoaa täyden osallisuuden kaikille kansalaisilleen, myös niille joiden osaamis-alueet eivät käy yksiin työmarkkinoiden vaatimusten kanssa. Matalan tuottavuuden työpaikkojen hou-kuttelevuuden lisääminen onkin hallituksen työlistalla, työnantajamaksujen alentamista selvitetään kei-nona tähän. Mahdollistamalla työn saaminen myös heikommin koulutetulle sekä vajaakuntoisille vah-vistamme paitsi palvelusektoria, myös luomme aitoa osallisuutta muillekin kuin huippuosaajille. Aito osallisuus on samanaikaisesti sekä syy että seuraus hyvin voivalle yhteiskunnalle.

Meidän ei tule kynsin hampain yrittääkään pysytellä kiinni verokilpailussa erilaisen palvelurakenteen ja hyvinvointimallin omaavien maiden kanssa. Sen sijaan meidän tulee etsiä vahvuuksia ja kasvupohjaa muita keinoja hyväksi käyttäen. Yksi tärkeimmistä pärjäämisen vakuutuksista on panostaa jatkossakin riittävästi tutkimukseen ja kehitykseen. Osaamiseen panostamisen rinnalle haluan nostaa kysymyksen siitä, millä tavalla kaikkien suomalaisten ja koko Suomen voimavarat saadaan käyttöön, koska vain sillä tavalla pienen maan kilpailukyky ja hyvinvointi on mahdollista.

Osaamisen ja korkean teknologian strategia on osa kilpailukyvystämme huolehtimista sillä talouden kestävä kasvu rakentuu sille korkealle osaamispohjalle, jonka suomalainen korkea koulutustaso on taannut. Tällä kilpailemme myös globaalisti. Alhaisten sosiaalimenojen sijaan meillä on tarjota yrityk-sille korkeasti koulutettua ja osaavaa väkeä.

Hyvinvointiyhteiskuntaa koskevassa keskustelussa vähemmällä huomiolle on jäänyt yksi parhaista val-teistamme, nimittäin suomalaisten poikkeuksellisen vahva yhteisöllisyys ja "Me-henki", kyky kurinalai-seen toimintaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

4. Hallituksen linjaus II - Toimivat peruspalvelut kaikkialla maassa

Väestön vanhenemisen voi nähdä myös hyödyntämättömänä potentiaalina. Suomessa on edelleen varaa lisätä tarjontaa palvelualoilla. Palveluissa ei ole kaupallisessa mielessä tapahtunut yhtä suuria harppauk-sia eteenpäin kuin monilla muilla vientialoilla. Osaaminen ja uuden teknologian menestys on yllättävän kapealla sektorilla. Kuitenkin esimerkiksi kunnallisissa palveluissa olisi yrityksille suuria mahdolli-suuksia.

Kauppa- ja teollisuusministeriö on tänään kertonut tutkivansa kilpailutilanteen palvelualalla, koska pal-velusektori on Suomessa niin kehittymätön. Toisin kuin Euroopassa, meille ei ole syntynyt vahaa palve-lualaa. Palvelujen järjestäminen tulee säilyttää jatkossakin kuntien vastuulla ja palvelujen tuottamisessa on otettava huomioon niin julkinen kuin yksityinenkin sektori.

Paras tuottaja voi aivan yhtä hyvin olla kunta itse, kuntien yhteenliittymä kuin yksityinen yrityskin. Kil-pailuttaminen kilpailun itsensä vuoksi ei ole päätarkoitus. Erilaisia vaihtoehtoja tarjoamalla pystytään parhaiten takaamaan se, että asiakas saa laadukkaita ja omiin tarpeisiinsa vastaavia palveluja.

Julkisen sektorin vastuu palvelujen laadusta ei saa kadota minnekään, vaikka palvelut tuotettaisiinkin yhä enenevissä määrin ostopalveluina tai yhteistyönä. Kunnallisille päätöksentekijöille - korostetusti sa-nottuna vastuunkantajille - tilanne on vähintäänkin haasteellinen, kun palvelun tuottaja erkanee kauem-mas kunnan omasta organisaatiosta. Muun muassa tätä vastuun kantamisen haastetta tutkitaan hallituk-sen käynnistämässä Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmassa.

Eläkeläisten kasvaminen voi olla myös voimavara: heillä on paljon osaamista ja kokemusta, josta voimme ammentaa. Eläkkeelle jäämisen ei tarvitse merkitä osallistumisen päättymistä. Tässä meillä on vielä opettelemista.

Terveydenhuolto on varmasti se osa julkisia palveluita, joka eniten herättää intohimoja julkisessa kes-kustelussa puhuttaessa ostopalveluista. Lamavuodet kiistämättä koettelivat julkista terveydenhuoltoa kovalla kädellä, emmekä vieläkään ole lamaa edeltäneellä palvelujen tasolla. Monissa terveyskeskuksis-sa kärsitään edelleen esimerkiksi lääkäripulasta. Tulevaisuudessa kustannusten kasvu sekä uudet kal-liimmat hoitomuodot ja teknologiat tekevät palvelut kalliimmiksi.

Kun hoitomuodot kallistuvat, tulee samaan aikaan huolehtia siitä, että palvelujen taso säilyy kaikkialla maassa samanlaisena. Peruspalvelujen turvaamiseksi kaikkialla, kuntien on huolehdittava myös imagos-taan työnantajina, muuten eläköitymisaallon pyyhkäistyä kuntatyöntekijät eläkkeelle on seuraajien etsi-minen vaikeaa.

Kunnissa pitäisi varautua jo nyt miettimään, mistä tulevaisuudessa löytyy työntekijöitä tuottamaan li-sääntyvät palvelut. Erityinen haaste tämä on muuttotappiokunnille, missä koulutetun nuoremman pol-ven osuus on vähäinen.

5. Hallituksen linjaus III - Rakentava EU-politiikka

Palvelujen taloudellinen merkittävyys on yleisesti tunnustettu ja siksi haluan vielä tässä yhteydessä pai-nottaa hyvinvointipalvelujen taloudellista merkitystä. Nimenomaan palvelujen kauppa tuo vauhtia ta-louden kasvuun. Enemmistössä EU-maita palvelukauppa tuo yli 70 prosenttia BKT:stä, samoin kuin työllisyydestä. Maailmanlaajuisesti yksityisen sektorin palvelujen arvioidaan tuottavan 60 prosenttia te-ollisuusmaiden ja puolet kehitysmaiden BKT:stä.

Palvelukauppa on kansainvälisen kaupan nopeimmin kasvava osa-alue. Lisäksi merkittävä ja kasvava osa suorista ulkomaisista investoinneista tehdään palvelukaupan puitteissa. Kansainvälinen palvelu-kauppa on siis arkipäiväämme ja merkittävä osa hyvinvointiamme, vaikka emme tätä tiedostaisikaan. Kansainvälistä palvelukauppaa koskevassa julkisessa keskustelussa olisikin parantamisen varaa moni-puolisuuden ja informatiivisuuden suhteen.

Kauppapolitiikan osalta palveluissa on kyse ennen kaikkea markkinoille pääsystä, ei palvelujen tarjoa-mista koskevan kotimaisen lainsäädännön romuttamisesta.

Maailman kauppajärjestö WTO:n palvelukauppasopimus GATS on ainoa monenvälinen oikeudellisesti sitova palvelukauppaa koskeva sopimus. Päin vastoin kuin yleisesti luullaan, GATS-sopimuksessa mää-rätään nimenomaisesti, etteivät julkiset palvelut kuulu tämän sopimuksen katteeseen.

GATS-sopimuksen määritelmä julkisista palveluista on varsin väljä. Yleisesti hyväksytty tulkinta on kuitenkin se, että sopimus tarjoaa osapuolille vapauden itse määritellä mikä sen alueella tarjottu palvelu on julkinen. GATS-sopimus ei sisällä vaatimuksia palvelujen yksityistämisestä eikä se määrää tiettyjä rooleja julkiselle tai yksityiselle sektorille. Merkitystä ei ole myöskään sillä, tarjotaanko palvelu julkisen tahon itsensä tuottamana vai ostopalveluna.

Suomi ei ole sitoutunut sosiaali- ja terveyspalveluiden rajat ylittävän kaupan vapauttamiseen WTO:ssa, vaikka lainsäädäntömme ei asetakaan erityisrajoituksia ulkomaalaisten yritysten toiminnalle sosiaali- ja terveysalalla. Itse asiassa meillä toimii jo tänä päivänä ulkomaisia koulutus- ja terveyspalvelujen tarjo-ajia. Ulkomaisten yritysten on noudatettava Suomessa toimiessaan samoja sääntöjä kuin kotimaistenkin yritysten.

EU:n hallitusten välisen konferenssin esityksessä unionin kauppapoliittinen toimivalta ulotetaan kaik-kiin palveluihin. Suomen linja on HVK:ssa ollut johdonmukaisesti se, että koulutus-, sosiaali- ja terve-yspalveluissa päätöksenteossa edellytetään jäsenmaiden yksimielisyyttä. Julkisten palvelujen kannalta on hyvä pitää mielessä niiden tärkeys kaikille EU-maille. Kaikki EU-maat haluavat säilyttää julkiset palvelunsa ja mahdollisuutensa niiden määrittelemiseen.

Tässä yhteydessä voi herätä kysymys siitä, miten Euroopan unionin toimivallan laajentaminen kauppa-politiikassa vaikuttaisi julkisten palvelujen määrittelemiseen. Vaikka kauppapolitiikka on kattavaa, ei sen kautta voida suoraan vaikuttaa muilla politiikan lohkoilla, esimerkiksi terveys- tai koulutuspalveluja koskeviin EU:n sisäisiin sääntöihin ja toimivallan jakoon EU:n sekä jäsenmaiden välillä.

Mahdolliset muutokset julkisten palvelujen osalta perustuvat näin ollen joko kansallisiin tai kyseessä olevalla palvelualalla tehtyihin ratkaisuihin - ei kauppapolitiikkaan. Kauppapolitiikkaa koskevilla pää-töksillä ei näin ollen heikennetä mahdollisuuksiamme järjestää julkisia palveluja siten kuin parhaaksi katsomme. Looginen johtopäätös tästä on se, että hyvinvointipalvelujen tason ja saatavuuden turvaami-nen edellyttää hereillä oloa kansallisen ja EU-tason päätöksenteossa, eikä niinkään suhteessa kauppapo-litiikkaan.

EU:n vaikutus suomalaiseen hyvinvointimalliin on suuri, mutta unionikin uudistuu ja kehittyy. Suomi on mukana tässä prosessissa vahvana ja menestyksekkäänä vaikuttajana. Laajentunut unioni ei saa jä-mähtää paikalleen, sillä silloin siitä tulisi vain hiipuva maanosa talouskasvultaan ärhäkämpien maanosi-en rinnalle.

6. Lopuksi

Aktiivinen hyvinvointipolitiikka tulee olla osa kansainvälistymisen ja ikääntymisen mukanaan tuomien ongelmien ratkaisua. Aikaa ei ole tuhlattavaksi. Sopeutumistaito ja kyky muutoksiin testataan seuraavan kymmenen vuoden aikana. Silloin nähdään, miten suuret ikäluokat pysyvät työmarkkinoilla ja miten työmarkkinat sopeutuvat kansainväliseen kehitykseen.

Hyvinvointivaltion kriisistä puhuminen alkaa olla jo kulunutta kielenkäyttöä. Hyvinvointivaltio ei mu-rene yhdessä yössä. Päin vastoin. Onnistunut hyvinvointipolitiikka on merkittävä kilpailutekijä, jota kannattaa huoltaa vaikeissakin olosuhteissa. Hyvä hyvinvointipolitiikka on myös hyvää elinkeinopoli-tiikkaa ja päin vastoin.

50-luvun määritelmä hyvinvointivaltiolle on edelleen ajankohtainen. Tavoitteena on edelleen taata sosi-aalinen tuvallisuus ja hyvinvointi kaikille kansalaisille. Keinot millä nämä tavoitteet saavutetaan, var-masti poikkeavat siitä, mitä ne puolivuosikymmentä sitten olivat.

Ei riitä, että vain toteamme ja huomioimme olosuhteiden muutoksia. Meidän täytyy olla aktiivisia otta-maan osaa päätöksentekoon niin unionissa kuin kansainvälisessä kaupanpolitiikassakin. Linjauksia ja rohkeita päätöksiä tarvitaan, hyvinvointi ansaitsee ärhäkän puolustajansa. Yhden mallin sementoiminen ei hyvinvointivaltiota, saati sen kansalaisia, pelasta.