Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronden puhe Suomen Punaisen Ristin valtuuston kevätkokouksessa 3.5.2010

Alivaltiosihteeri Ritva Koukku-Ronden puhe Suomen Punaisen Ristin valtuuston kevätkokouksessa 3.5.2010 

Kiitos kutsusta, jonka otin erittäin mielelläni vastaan. Käsittelen puheenvuorossani ulkoasiainministeriön ja Suomen Punaisen Ristin yhteistyötä sekä laajemmin kansalaisjärjestöjen roolia ja merkitystä kansainvälisessä yhteistoiminnassa kehitysyhteistyössä sekä humanitaarisessa toiminnassa. 

(Suomen Punaisen Ristin lasken tässä puheessa kansalaisjärjestöksi, vaikka SPR:n lakiin perustuvasta asemasta johtuen korrekti termi lienee ei-valtiollinen toimija.) 

Suomen Punainen Risti on ulkoasiainministeriön yksi suurimmista ja pitkäaikaisimmista kumppanuusjärjestöistä, jonka laadukasta ja vaikuttavaa toimintaa arvostamme suuresti. Ulkoministeriö tukee SPR:n kehitysyhteistyötoimintoja tänä vuonna 6,75 milj. eurolla ja humanitaarista työtä tähän mennessä 7,15 milj. eurolla. Osa tuesta ohjautuu Punaisen Ristin kansainväliselle komitealle (ICRC), jonka suurten rahoittajien joukkoon Suomi kuuluu. ICRC:lle annetaan myös päämaja-avustuksena 1 milj. euroa tänäkin vuonna. 

Kansalaisjärjestöjen panos Suomen kehitysyhteistyön syntyyn ja kasvuun on ollut läpi vuosien hyvin merkittävää. Voidaan sanoa, että viime vuosikymmeninä olemme kulkeneet rinta rinnan. Valtiollisen kehitysyhteistyön juuret ulottuvat 1960-luvulle, jolloin vanhat siirtomaavallat hajosivat ja uusien valtioiden itsenäistyminen muutti maailman poliittisen kartan nostaen esille sellaiset käsitteet kuin kolmas maailma ja kehitysmaat. Suomi lähti muiden Pohjoismaiden mukana käynnistämään omaa kehitysyhteistyötoimintaansa. Vuonna 1965 ulkoministeriöön perustettiin kehitysaputoimisto. Vuosikymmenten varrella toiminnan sisällöt ja rakenteelliset puitteet ovat muuttuneet, kasvaneet ja kehittyneet. Kehitysavusta on siirrytty kehitysyhteistyöhön, puhumme laajasta kehityspolitiikan agendasta, missä kehitysyhteistyö on vain sen yksi osa-alue. 

Nykyhallituksen kehityspolitiikan tärkein tavoite on köyhyyden poistaminen ja kestävän kehityksen edistäminen sen kaikilla kolmella osa-alueella (taloudellinen, yhteiskunnallinen ja ympäristöllinen) vuonna 2000 asetettujen vuosituhattavoitteiden mukaisesti. Vuosituhattavoitteiden saavuttaminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa painotetaan hallitusten lisäksi myös yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Tärkeää on suotuisan toimintaympäristön varmistaminen, kuten oikeusvaltioperiaate, ihmisoikeudet, tasa-arvo ja hyvä hallinto sekä korruption ehkäisy. Kehityspolitiikan toimeenpanoa ohjaavia periaatteita ovat kehityspoliittinen johdonmukaisuus, täydentävyys ja vaikuttavuus. 

Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö on olennainen ja erottamaton osa Suomen kehityspolitiikkaa. Se täydentää ja tukee Suomen julkista kahdenvälistä, monenvälistä ja EU:n toteuttamaa kehitysyhteistyötä. Sen erityinen lisäarvo on suomalaisen ja kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntien toimijoiden ruohonjuuritason yhteistyö. 

SPR:n kansainvälisen avun linjauksen mukaan kehitysyhteistyönä annettava tuki keskittyy 1) katastrofivalmiuteen 2) terveyteen ja 3) kumppanin järjestökehitykseen. Yhteistyökumppanin - paikallisen Punaisen Ristin yhdistyksen - toimintakyvyn vahvistaminen on olennainen osa SPR:n kumppanuusohjelman toimeenpanoa. Tuettuun valmiustyöhön kuuluu niin kansallisen yhdistyksen roolin ja osaamisen kuin yhteisöperustaisen valmiuden vahvistaminen. 

SPR:n kehitysyhteistyön linja menee yksiin Suomen yleisten kehityspoliittisten pyrkimysten kanssa. SPR:n työn kohdentuminen ja perimmäiset tavoitteet tukevat myös erinomaisella tavalla valmisteilla olevan uuden kansalaisjärjestölinjauksen painopistettä vahvistaa kehitysmaiden kansalaisyhteiskuntaa ja sen toimijoita. 

Humanitaarisen avun juuret ulkoministeriössä ulottuvat kauas 1970-luvulle. Humanitaarisen avun alku liittyi vahvasti eteläisen Afrikan vapautusliikkeille annettuun tukeen. Vapautusliikkeille myönnetyn humanitaarisen avun ehtojen määrittelemiseksi tehtiin periaatepäätös, ettei avulla saa tukea minkäänlaista aseellista tai väkivaltaista toimintaa. Tämä heijasteli jo sitä, mistä oli tuleva kansainvälisen humanitaarisen avun peruste ja periaatteet: humanitaarista apua annetaan humaanisuuden, tasapuolisuuden, puolueettomuuden ja riippumattomuuden periaatteita noudattaen. YK:n yleiskokous hyväksyi nämä periaatteet vuonna 2005. Geneven sopimukset luonnollisesti yhdessä kansainvälisten ihmisoikeus- ja humanitaarisen lainsäädännön kanssa muodostavat periaatteiden laillisen perustan.  

Ulkoministeriön näkökulmasta Punainen Risti on erittäin tärkeä toimija kentällä humanitaarisissa operaatioissa. Arvostamme SPR:n ammattitaitoa ja kykyä viedä delegaatteja ja avustavaa henkilöstöä nopeasti paikan päälle ja toimittaa suuria tavaramääriä sinne, missä niitä tarvitaan. SPR ja ulkoministeriö tarvitsevat toisiaan voidakseen reagoida nopeasti hätään. Ministeriössä tiedämme, että Punainen Risti, ja sen kautta kansalliset yhdistykset ja vapaaehtoiset, ovat valmiina toimimaan ja avustamaan hädässä olevia ihmisiä siellä, missä kukaan muu auttaja ei vielä ole paikalla. Tähän kiteytyykin ulkoasiainministeriön ja SPR:n yhteistyön luonne: Punainen Risti on paikalla ruohonjuuritason käytännön tehtävissä ja toimii näin suomalaisen avun ja kehitysyhteistyön tukena. 

Ministeriö on tottunut saamaan SPR:ltä heti kriisin alkuvaiheessa, kun YK:n vetoomuksia vielä odotetaan, rahoitushakemuksen ja vetoomuksen mittavan katastrofiavun aloittamiseksi hädässä olevan maan Punaiselta Ristiltä tai Puolikuulta. Ministeriö arvioi tarvekartoitukset, kansainvälisen yhteistyön ja käytettävissä olevat varat mahdollisimman nopean avustuspäätöksen aikaansaamiseksi. Tiedämme, että SPR:n kenttäorganisaatio onnistuu omassa keräystoiminnassaan sitä paremmin mitä nopeampaa ja näkyvämpää yhteistyöllämme toteutettu apu on. Ministeriön lupaama apu puolestaan antaa varmuuden ja turvallisuuden SPR:lle aloittaa avustustyö ja varojen kerääminen. Viimeksi näin tapahtui Haitin ja Chilen maanjäristysten jälkeen. 

Sekä kehitysyhteistyö että humanitaarinen toiminta kytkeytyvät kansainvälisen kehityspoliittisen agendan laajenemiseen, joka heijastuu myös ulkoministeriön ja SPR:n yhteistyöhön. Globaali toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosien aikana, YK:n vuosituhatjulistuksen ja vuosituhattavoitteiden hyväksymisen jälkeen. Erityisesti kasvanut tietoisuus ilmastonmuutoksesta, lisääntyvät luonnonkatastrofit, globaalit turvallisuusuhat, pakolaisuus ja muuttoliike sekä talous-, ruoka- ja energiakriisit ovat johtaneet kansainvälisen kehityspoliittisen agendan laajenemiseen. Haasteena on tämän agendan eri osien keskinäisriippuvuuden ymmärtäminen ja kokonaisvaltaisuuden hallinta.  

Viime vuosina myös kehitysrahoituksen sisältö on laajentunut. Kehitystä ei aikaansaada ainoastaan valtion harjoittaman rahoituksen keinoin, vaan lukuisten muiden rahoituslähteiden merkitys on ymmärretty. Muu rahoitus on huomattavasti kasvanut ja on myös moninkertaisesti suurempaa kuin teollisuusmaiden veronmaksajilta keräämä virallinen kehitysapu. Yksityiset lahjoitukset ja investoinnit, siirtolaisten rahalähetykset, kehitysmaiden kansallisten resurssien valjastaminen, esim. verotulojen tehokkaampi keräys ja aikaisempaa paremmat sopimukset luonnonvarojen hyödyntämisestä ovat erittäin tärkeitä kehityksen rahoittajia. Tilivelvollisuuden näkökulmasta – niin kehitysmaissa että avunantajamaissa – on tärkeää tunnistaa nämä eri rahoituslähteet, sillä julkinen keskustelu keskittyy tällä hetkellä meillä Suomessakin pääsääntöisesti valtiollisen rahoituksen sisältöön ja määrään. On tärkeää myös kehittää näiden eri kanavien yhteistyötä ja täydentävyyttä. 

Tarkoituksenamme on lisätä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä ja luoda edellytyksiä yksityisten kansalaisten ja yritysten osallistumiselle julkisen sektorin toimeenpanemaan kehitysyhteistyön rahoittamiseen. Asiaa pohtii ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrysen hiljattain asettama työryhmä, joka tekee marraskuun loppuun mennessä ehdotuksia hallitukselle asiasta. Työryhmässä on myös SPR:n edustaja, pääsihteeri Kristiina Kumpula. 

Toimijoiden kirjo on myös monipuolistunut ja laajentunut, mikä on yhtäältä myönteistä, mutta toisaalta asettaa uusia haasteita koordinaation näkökulmasta. On valitettava tosiasia, että eri toimijoilla on yhteisesti hyväksytyistä tavoitteista huolimatta huomattavia näkemyseroja siitä, mitä kansainvälisesti on sovittu sekä hyvinkin erilaisia pelisääntöjä. Tämän asiantilan parantamiseksi meillä suomalaisilla on selvästi annettavaa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Hallituksen kehityspoliittisen ohjelman mukaan tavoitteenamme on vahvistaa kaikkien kehitysrahoittajien ja toimijoiden yhteistyötä ja koordinaatiota. Näin vältetään päällekkäisyyksiä ja lisätään toiminnan johdonmukaisuutta ja viime kädessä saadaan aikaan parempia tuloksia. Ulkoministeriössä olemme aktiivisesti kannustaneet yhteiskunnan eri toimijoita mukaan kehityspolitiikan toimeenpanoon. 

Kansainvälisessä kehityspoliittisessa toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset, edellä mainittujen ohella esimerkiksi epätasaiset tulokset YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa ja globaalin kansalaisyhteiskunnan muotoutuminen, ovat lisänneet painetta laaja-alaisen, myös ei-valtiolliset toimijat kattavan kansainvälisen yhteistyön tiivistämiseksi. Mainitsin jo kehitysrahoituksen. Toinen hyvä esimerkki on YK:ssa vuonna 2005 sovittu, joka toinen vuosi pidettävä kehitysyhteistyön foorumi, jossa mukana ovat hallitusten lisäksi laajasti kansalaisyhteiskunnan eri edustajat. Myös YK:ssa on tunnustettu, että tarvitaan aikaisempaa laajempi keskustelufoorumi kehittämään kansainvälistä kehityspolitiikkaa ja -yhteistyötä. Helsingissä pidetään kesäkuun alussa foorumia edeltävä viimeinen valmisteluseminaari, jossa teemana on kehityspoliittinen johdonmukaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo. 

Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden rooli ja merkitys on noussut voimakkaasti esiin erityisesti kehityspoliittista johdonmukaisuutta, avun pirstoutumista sekä humanitaarisen avun, jälleenrakentamisen ja kehitysyhteistyön yhteensovittamista (nk. jatkumo-konsepti) koskevassa keskustelussa. Keskustelussa on painottunut yhtäältä kansalaisyhteiskunnan toimijoiden omaehtoisen ja itsenäisen aseman kunnioittaminen ja toisaalta näiden potentiaalin tehokkaampi hyödyntäminen osana kehitysyhteistyön kokonaisuutta. 

Suomi tukee voimakkaasti kansalaisyhteiskunnan toimijoihin liittyvää avunantajien yhteistyötä. Suomi osallistuu aktiivisesti avunantajien toiminnan koordinaation ja harmonisaation kehittämiseen, erityisesti pohjoismaisen yhteistyön, Pohjoismaiden ja muiden samanmielisten avunantajien, EU- ja OECD-yhteistyön piirissä sekä YK-järjestöjen ja kehityspankkien toiminnassa. Kansalaisyhteiskunnan toimijoilla on keskeinen rooli paitsi YK:n vuosituhattavoitteiden saavuttamisessa myös YK:n oman toiminnan ja sopimusjärjestelmän kehittämisessä.

 

Viimeisen kymmenen vuoden aikana kansainvälinen yhteisö on kiinnittänyt erityistä huomiota avun tuloksellisuuden parantamiseen. Suomenkin allekirjoittamassa nk. Pariisin julistuksessa vuodelta 2005 määriteltiin avun tuloksellisuuden lisäämisen kannalta viisi keskeistä periaatetta kansalaisyhteiskunnan osalta. Nämä ovat:

  1. kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan ja hallinnon omistajuus
  2. avun sovittaminen yhteistyömaiden kehitysstrategioihin ja kansallisten järjestelmien käyttö
  3. avunantajien toimintatapojen harmonisaatio
  4.  ulosten järjestelmällinen arviointi
  5. molemminpuolinen vastuuvelvollisuus

Vuonna 2008 laadittu Accran toimintaohjelma vahvistaa sitoumuksen Pariisin julistuksen tavoitteisiin ja tarkentaa tavoitteita kansalaisjärjestöjen osalta. Huomionarvoista on, että Accran toimintaohjelma ei suoranaisesti velvoita kansalaisjärjestöjä, mutta se kehottaa yhtäältä näitä omaehtoisesti kehittämän toimintaansa tuloksellisempaan ja vastuullisempaan suuntaan ja toisaalta kansalaisjärjestöjä ja hallituksia tiivistämään keskinäistä yhteistyötään. 

Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat pitkäjänteisesti kehittäneet toimintansa tuloksellisuutta ja ovat tätä koskevassa kansainvälisessä vertailussa eturintamassa. SPR on monessa mielessä tämän eturintaman lippulaivoja. Kansainvälisen Punaisen Ristin organisaation järjestäytyneisyys ja levinneisyys tarjoavat liikkeellenne poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet edistää avun tuloksellisuuden parantamista kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kesken. 

Avun fragmentaation eli pirstoutumisen vähentäminen on yksi tuloksellisuuden kulmakivistä. Samalla tavoin kuin ulkoministeriö on pyrkinyt keskittämään omaa kehitysyhteistyötoimintaansa sekä maantieteellisesti että temaattisesti, kannustamme myös kansalaisyhteiskunnan toimijoita fokusoimaan toimintaansa niille aloille ja alueille, missä ne voivat tuoda erityistä lisäarvoa. 

Suomalaisten kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ja ministeriön välinen tuloksellisuuteen liittyvä tiivis vuorovaikutus tarjoaa myös hyvät edellytykset vaikuttaa yhdessä kansainvälisen keskustelun sisältöön ja konkreettisten tavoitteiden asettamiseen. Tuloksellisuutta koskevat yhteiset talkoot tulevat olemaan keskeisessä asemassa tulevassa kansalaisjärjestölinjauksessa ja olen vakuuttunut, että myös tällä saralla SPR:n ja ministeriön välinen yhteistyö tulee kantamaan hedelmää. 

Valmisteilla olevassa uudessa kansalaisjärjestölinjauksessa kannustetaan suomalaisia kansalaisyhteiskunnan toimijoita kiinnittämään nykyistä enemmän huomiota kehitysmaiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kapasiteetin vahvistamiseen. Elinvoimainen, moniarvoinen ja oikeusperustaisuuteen pohjautuva kansalaisyhteiskunta tukee ja edesauttaa kehitystavoitteiden saavuttamista, erityisesti köyhyyden vähentämistä. Se myös tukee kansalaisten yhteiskunnallista osallistamista ja vahvistaa siten demokratian ja hyvän hallinnon kehittämisen edellytyksiä. 

SPR:n näkemys, että tiedon lisääminen ei ole enää työn keskipiste vaan sen aikaansaama myönteinen muutos ihmisten käyttäytymisessä ja kyvyssä toimia, on rakentava pohja kansalaisyhteiskunnan kehitykselle ja asenteiden muutokselle. 

Me ulkoministeriössä tulemme jatkossa kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, miten voimme nykyistä paremmin tukea suomalaisten kansalaisjärjestöjen omaehtoista toimintaa ja yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa kansalaisyhteiskunnan rakenteiden ja toimijoiden vahvistamiseksi kehitysmaissa. 

Tämä ei tarkoita sitä, ettei ministeriö enää jatkossa tukisi suomalaisille kansalaisjärjestöjen toimintaa peruspalvelujen tarjoamiseksi kehitysmaissa. Tuki tulee jatkumaan. Tuen kohdentamisen osalta tullaan kuitenkin aikaisempaa enemmän kiinnittämään huomiota paikalliseen omistajuuteen, erityisesti pyrkimyksiin saattaa palvelujen tarjonta kestävälle, kehitysavusta riippumattomalle pohjalle sekä valtion- ja paikallishallinnon järjestämisvelvollisuuden toteutumista koskevaan kehitykseen. 

Haluaisin vielä sanoa muutaman sanan kehityksen ja turvallisuuden kytköksistä, sillä se on myös SPR:n työn ytimessä. Kehityspoliittisen ohjelman mukaan Suomi korostaa laajaa turvallisuuskäsitettä, joka vahvistaa turvallisuuden, kehityksen ja ihmisoikeuksien keskinäisen yhteyden. Käytännön toiminnassa tämä heijastuu pyrkimyksenä ns. jatkumoon eli saumattomaan siirtymiseen ja yhteistyöhön eri toimintojen – humanitaarisen avun, kriisinhallinnan ja konfliktineston sekä kehitysyhteistyön kesken. 

Kansallinen Punainen Risti on yksi harvoista toimijoista, joka on yhteisössä läsnä paitsi katastrofin aikana ja sen jälkeen myös jo ennen katastrofia. Pitkäaikainen sitoutuminen yhteisöön kansainvälisen verkoston kautta luo perustan kumppanuuksien luomiselle, paikallisen yhteisön kapasiteetin vahvistamiselle ja tätä kautta kestävälle kehitykselle. 

Punaisen Ristin asema luotettavana, riippumattomana toimijana on korvaamaton voimavara hauraissa valtioissa ja ”räjähdysherkässä” poliittisessa tilanteessa. Tämä on esimerkki kansalaisjärjestöjen merkityksestä yhteistyökumppaneina tilanteissa, jolloin suora valtiollinen apu tai yhteistyö on rajallista. 

Esimerkkinä tästä ulkoministeriö myönsi helmikuussa 2010 lisätukea SPR:n terveys ja hyvinvointi -hankkeeseen Afganistanissa. SPR:n katsotaan olevan kykenevä toimimaan erittäin haasteellisessa toimintaympäristössä, ottamaan huomioon erityisesti turvallisuusriskit ja pystymään nopeaan hankkeen käynnistämiseen. Tämän lisäksi hankkeen alueellinen ja sisällöllinen kohdentuminen tukee ministeriön jälleenrakennusponnisteluja Afganistanissa.  

SPR