Tanskaan maailman ensimmäinen kansallinen kasvisruokasuunnitelma
Tanskan tavoitteena on olla maailman johtava kasvisruoan ja vihreiden proteiinien tuottaja – ja nyt tavoitteen toteutuminen näyttäisi olevan hieman lähempänä. Tanskan ruoka-, maatalous- ja kalastusministeriö julkaisi lokakuussa 2023 maailman ensimmäisen kansallisen toimintasuunnitelman kasvipohjaisille elintarvikkeille.
Toimintasuunnitelmassa määritellään käytännön toimet, joilla edistetään kasvipohjaisten elintarvikkeiden tuotantoa sekä kulutusta. Vahvasti maatalousriippuvainen Tanska pyrkii kehittämään koko maataloussektoria kestävämmäksi ja ilmastoystävällisemmäksi kuitenkin niin, että sektorin sekä ylipäätään talouden elinvoimaisuus säilyy. Tämä kansallinen toimintasuunnitelma onkin osa laajempaa, vuonna 2021 solmittua sopimusta maatalouden vihreästä siirtymästä.
Tanskan sopimus on ensimmäinen laatuaan
Vuonna 2021, kaikki Tanskan kansankäräjäpuolueet sitoutuivat maatalouden vihreää siirtymää koskevaan sopimukseen. Sopimuksen puitteissa myönnettiin yhteensä 1,25 miljardia Tanskan kruunua eli 168 miljoonaa euroa kasvipohjaisen elintarviketeollisuuden kehittämiseksi. Tämä on toistaiseksi suurin yksittäinen summa, jonka EU-maa on investoinut kasvipohjaiseen elintarviketuotantoon. Sijoituksen uskotaan luovan 27 000 uutta työpaikkaa. Vaikka Tanskan osuus kasvipohjaisten tuotteiden maailmanmarkkinoista jäisikin vain muutamaan prosenttiin, sektorin tuotannon ennustetaan kasvavan noin 4,5-13,5 miljardiin kruunuun.
Sopimuksessa päätettiin niin kutsutusta kasvisruokarahastosta, jonka tarkoituksena on edistää kasviperäisten tuotteiden tutkimus- ja kehitystoimintaa sekä tukea niiden myyntiä ja vientiä. Samalla sovittiin kansallisen toimintasuunnitelman valmistelusta. Tämä suunnitelma on nyt kaksi vuotta myöhemmin valmis.
Suunnitelman puitteissa on määritelty viisi keskeistä, toimenpidettä vaativaa aihealuetta:
- Tanskan raaka-ainepohjaa on vahvistettava tuin ja kehitystoimin
- Tanskan kasvipohjaisen elintarviketeollisuuden arvoketjua on vahvistettava sekä ketjun yksittäisten lenkkien yhteenkuuluvuutta lisättävä
- Kasvipohjaisia elintarvikkeita on myytävä enemmän
- Kasvipohjaisten elintarvikkeiden vientiä on tuettava
- Tutkimusta ja innovointia on vahvistettava julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien avulla
Kullekin aihealueelle on määritelty myös konkreettiset toimet tavoitteiden tueksi.
Tanska panostaa koko arvoketjuun, pellolta pöytään
Raaka-ainepohjaa aiotaan vahvistaa erityisesti Tanskan CAP-suunnitelmassa eriteltyjen toimien avulla. Vuosille 2023-2027 tehdyssä CAP-suunnitelmassa muun muassa ohjataan 260 miljoonaa Tanskan kruunua vihreälle biojalostukselle sekä 578,5 miljoonaa kasvintuotannon monipuolistamiselle. Tanska on myös myöntänyt 2,5 miljoonaa kruunua pohjoismaiselle PPP-yhteistyölle, joka tekee työtä kasvinjalostuksen vahvistamiseksi. Tutkimukset ovatkin osoittaneet, että yksi kasvipohjaisen elintarvikealan haasteista on tanskalaisten raaka-aineiden korkea hinta sekä huono saatavuus.
Tarjontapuolen ongelmia pyritään kitkemään lisäämällä yritysyhteistyötä sekä helpottamalla markkinoille pääsyä. Tanskan hallitus kannustaa eräänlaisen sidosryhmien keskuksen perustamiseen. Keskus toimisi alan yritysten sekä muiden organisaatioiden verkostoitumispaikkana sekä edesauttaisi yhteisten haasteiden ratkaisemista ja erityisesti arvoketjujen vahvistamista. Tanskan hallitus muistuttaa myös, että esimerkiksi Tanskan vienti- ja investointirahasto (EIFO), Tanskan innovaatiokeskus sekä Innobooster tarjoavat tukea ja rahoitusta erityisesti start-up-yrityksille.
Myös kasvipohjaisten tuotteiden kulutusta halutaan lisätä. Tanskan valtio ja kunnat ovat laatineet uuden elintarvikehankintasopimuksen, jonka puitteissa panostetaan kasvis- ja luomuruoan kulutuksen lisäämiseen. Tanskassa pyritään myös pienentämään julkisten hankintojen hiilijalanjälkeä kokonaisuudessaan, jolloin julkisella sektorilla on odotettavissa yhä enemmän kasvipohjaisen elintarviketeollisuuden hankintoja. Ravitsemussuosituksissa huomioidaan kasvisruoka entistä paremmin, minkä ohella Tanska panostaa kulinaarisen osaamisen kehittämiseen, jotta kaikissa tanskalaisissa keittiöissä osattaisiin valmistaa myös kasvisruokaa.
Yksi hallituksen määrittelemistä tavoitteista on kasvipohjaisten tuotteiden viennin edistäminen. Tanskan elintarvikealan tuntemusta ulkomailla edistetään jo nyt tiedotuskeskus Food Nationin kautta. Kasvipohjaisia tuotteita pyritään jatkossa markkinoimaan myös Tanskaan suuntautuvien investointien edistämisen organisaation eli Invest in Denmarkin kautta. Myös yhteistyötä yli rajojen tullaan lisäämään. Tanskan innovaatiokeskukselle myönnettiin tänä vuonna 38,2 miljoonaa kruunua kasvipohjaisten elintarvikkeiden tutkimuksen edistämiselle kansainvälisen yhteistyön kautta.
Tutkimus- ja innovaatiotoimintaa tuetaan erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksien kautta. Hallitus on osoittanut tänä vuonna 321 miljoonaa kruunua vihreälle tutkimukselle ja innovoinnille, ja tukee useita vihreitä hankkeita, esimerkiksi tanskalaista PlantProta. Hallitus aikoo myös edistää innovaatiomyönteistä sääntelyä niin Tanskassa kuin EU:ssa.
Samalla panostetaan tuotannon ja jalostuksen vahvistamiseen, esimerkiksi Biosolutions Zealand –nimisen hankkeen kautta. Hanke on alan yritysten, valtion organisaatioiden, kuntien ja tutkimuslaitosten yhteinen, ja tavoitteena on kehittää tanskalaisia bioratkaisuja.
Sidosryhmät suosittelevat rahoituksen lisäämistä
Suunnitelma on tehty tutkimustiedon sekä sidosryhmien kuulemisten perusteella ja muutokset ovat Tanskassa ilmeisen tervetulleita. Vaikka allokoidut varat ovat merkittävät, rahoituksen puutetta on edelleen kritisoitu. Esimerkiksi Tanskan kasvisruokayhdistys huomauttaa, että jo pelkästään kasvisruokarahaston ensimmäinen rahoituskierros osoitti, että alan toimijat tarvitsevat rahoitusta huomattavasti enemmän kuin mitä on saatavilla. Rahasto sai kolminkertaisen määrän hakemuksia suhteessa sen vuosittaiseen budjettiin. Tanskassa siis riittää sekä kiinnostusta että osaamista kasvipohjaisen elintarviketeollisuuden kehittämiseen.
Yhdistyksen mukaan tanskalaisten yliopistojen tutkijat ovat suositelleet rahoituksen lisäämistä, jotta kasvisruokarahaston budjetti olisi 600 miljoonaa kruunua (80 miljoonaa euroa) vuodessa. Lisäksi Tanskan kasvisruokayhdistys vaatii enemmän konkreettisia toimia, esimerkiksi julkisia keittiöitä koskevia poliittisia päätöksiä.
Teksti: Ilinca Cozma, korkeakouluharjoittelija, Suomen suurlähetystö, Kööpenhamina