Talousteemoja Ranskan presidentinvaalikampanjassa

Kun kampanjointi ennen 22. huhtikuuta pidettävää presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta on loppusuoralla, on talouspolitiikka vahvasti esillä, ja juuri sillä sektorilla on ehdokkaiden kesken merkittäviä näkemyseroja.

Talouslehti Les Echosin tekemän gallupin mukaan ranskalaiset pitävät Nicolas Sarkozya vahvimpana ehdokkaana talouspolitiikassa. Sen sijaan työllisyydenhoidossa luottamusta osoitetaan Segolène Royalin ohjelmaan. Työllisyyden hoito ja ostovoiman lisääminen ovat kansalaisten ykkösprioriteetit seuraavalle presidentille. Bayroun suhteen on eniten kysymysmerkkejä. Hänen ajamansa sosiaalitalous, kolmas tie on uusi käsite Ranskassa, jossa kansalaiset ovat tottuneet ajattelemaan oikeisto - vasemmisto akselilla. Ranskan taloustilanne on kääntynyt parempaan suuntaan, mikä lisännee nykyhallitusta edustavan Nicolas Sarkozyn vakuuttavuutta.

Taloustilanne Ranskassa keväällä 2007

Ranskan talous on maailman kuudenneksi suurin, vientimaana se on neljänneksi suurin. Lähes kolmannes Euroopan sadasta suurimmasta yrityksestä on ranskalaisia. Ulkomaiset investoijat ovat investoineet Ranskaan viime vuonna enemmän kuin koskaan. Demografiakehitys on Ranskassa Euroopan suotuisin, joten eläkepommi ei tule olemaan yhtä vaikea kuin esimerkiksi meillä Suomessa.

Vuoden 2006 talouskehitys Ranskassa on ollut odotettua parempaa. Valtion velka on laskussa, 63,9 prosenttia bruttokansantuotteesta vuonna 2006. Julkisen talouden vaje oli selvästi alle Maastrichtin vaatimusten, 2,5 prosenttia ja talouskasvu saavutti 2,1 prosentin tason. Valtiovarainministeri Thierry Bretonin eräänä prioriteettina oli pienentää valtionvelkaa, ja tässä on vuositasolla onnistuttu hyvin. Yhä vielä kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana velka on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä.

Ranskan talouskasvu on ollut jatkuvasti OECD-alueen talouskasvun keskiarvoa laskevaa. Julkinen kulutus on kasvanut 650,6 miljardista eurosta vuonna 1995 noin 919,7 miljardiin euroon vuonna 2005. Pakollisten menojen määrä bruttokansantuotteesta on 44,4 prosenttia, kun euroalueen keskiarvo on 39,5. Julkinen sektori vastaa 22,8 prosentista työpaikkoja, kun euroalueen keskiarvo on 15,1 prosenttia. Tehtyjen työtuntien määrä on alhaisempi vain Saksassa. Vientiä harjoittavien yritysten määrä on pienentynyt lukuisista julkisista vientiponninsteluista huolimatta. Yritykset eivät uskalla palkata uusia työntekijöitä, joten kasvuyritykset puuttuvat. Patentteja haetaan vain puolet siitä määrästä kuin Suomessa. Ranskalta puuttuu globalisaatiostrategia. Tässä on paljon haastetta 17. toukokuuta aloittavalle presidentille sekä hänen hallintokoneistolleen seuraavien viiden vuoden aikana.

Perusnäkemykset talouspolitiikasta

Kun kampanjointi on loppusuoralla, on talouspolitiikka vahvasti esillä, ja juuri sillä sektorilla on ehdokkaiden kesken merkittäviä näkemyseroja. Talouslehti Les Echosin tekemän gallupin mukaan ranskalaiset pitävät Nicolas Sarkozya vahvimpana ehdokkaana talouspolitiikassa. Sen sijaan työllisyydenhoidossa luottamusta osoitetaan Segolène Royalin ohjelmaan. Työllisyyden hoito ja ostovoiman lisääminen ovat kansalaisten ykkösprioriteetit seuraavalle presidentille.

Ranskassa kuilu yritysmaailman ja politiikan välillä on kuitenkin varsin syvä. Vaalien alla sekä suurimman työnantajajärjestön MEDEFin johtaja Laurence Parisot että pienempien yritysten kattojärjestön ETHICin johtaja Sophie de Menton kirjoittivat molemmat pamflettikirjat niistä odotuksista, joita yritysmaailmalla on poliittisen johdon suhteen. Ranskassa on 2 474 000 yritystä, uusia luodaan reilut 200 000 vuodessa. Valtion tukia maksetaan yrityksille 63 miljardia euroa vuodessa, näistä 9 prosenttia menee PK-yrityksille, jotka kuitenkin luovat 63 prosenttia uusista työpaikoista.

MEDEFin kirjan nimi oli "lisää happea". Siinä peräänkuulutetaan talouskasvun strategiaa Ranskalle globaalissa ympäristössä. Tämän pitäisi koostua kilpailukykyisestä veropolitiikasta, sosiaaliturvan rahoittamisesta osaltaan kansallisella solidaarisuudella ja PK-yritysten kasvupolitiikan tukemisella. Sosiaalista dialogia tulisi lisätä ja ammattijärjestöjen edustavuutta tulisi lisätä.

ETHICin pamflettikirjan nimi on 15 yksinkertaista ideaa Ranskan tuhoamiseksi. Siinä varoitetaan Ranskan omahyväisyydestä, delokalisaatioiden kauhistelusta, irtisanomisten estämisestä, yhdenmukaisen työsopimuksen heikkouksista, nuorten keinotekoisesta työllistämisestä, ylitöiden estämisestä ja työoikeuden joustamattomuudesta. Lisäksi siinä varoitetaan työttömien passiivisesta avustamisesta, valtion velan kasvattamisesta, keinotekoisista veroista kuten sosiaalisesta ALV:stä tai ympäristöverosta, teollisten työpaikkojen vähenemisestä palvelualan työpaikkojen lisääntyessä, kapitalismin pelosta, työnantajapuolen kauhistelusta, naiivista uskosta valtion mahtiin sekä siitä ajattelusta, että niin kauan kuin on köyhiä, ei saisi olla rikkaita, kaikki omaisuus pitää uudelleen jakaa.

Nicolas Sarkozy (UMP, oikeisto)

Vaikka Sarkozy pitää itseään liberaalina, jopa ultraliberaalina Ranskan mittapuun mukaan, osoitti hänen muutaman kuukauden jaksonsa valtiovarainministerinä vuonna 2004 kuitenkin sen, että hänen talous-politiikassaan on protektionistisia ja interventionistisia piirteitä: Sarkozy sai estettyä sveitsiläisen Novartiksen fuusion ranskalaisen lääkejätti Sanofin kanssa, ja tälle löydettiin ranskalainen partneri, josta muodostui ranskalais-ranskalainen Sanofi-Aventis. Politiikkaa kritisoitiin EU-tasolla, kuten myös valtion puuttumista mittavalla pelastuspaketilla Ahlstomin saattamiseen kuiville, mikä pitkällä tähtäimellä on tuonut toivotut tulokset.

Sarkozy on asettanut tavoitteeksi alentaa neljällä prosenttiyksiköllä pakollisia työnantajamaksuja. Tällä pyrittäisiin siihen, että yrittäminen Ranskassa olisi kannattavampaa ja delokalisaatiot ja aivovuoto saataisiin kuriin.

Tutkimuksen mukaan ranskalaisista 57 prosenttia on tyytyväinen 35 tuntiseen työviikkoon, ja Sarkozy onkin myöntänyt sen kuuluvan jo osaksi ranskalaista työelämää. Ylitöistä pitäisi palkita niin, ettei verotus ja lisääntyneet sosiaalikulut veisi hyötyä.

Sarkozyn eläkepolitiikkaan kuuluisi erityisesti työssäpysymisen kannustaminen muun muassa mahdollistamalla eläkkeen ja palkan kumuloimisen nykyistä paremmin. UMP:n suunnitelmissa olisi myös poistaa toimet, jotka houkuttavat yrityksiä irtisanomaan seniorityöntekijöitä muun muassa siirtämällä heitä varhaiseläkkeelle.

Työttömyyden hoitamisessa tärkeänä pidetään nimenomaan työttömien tehokasta uudelleentyöllistämistä. Tämän suhteen painopisteet eri ehdokkaiden välillä ovat samansuuntaiset. Sarkozy ehdottaa, että matalapalkkatöistä työttömiksi joutuneet säilyttäisivät kutakuinkin saman tulotason uudelleenkoulutuksen ajan, mutta eivät voisi kieltäytyä tarjotusta työstä kuin kerran.

Verotuksen suhteen Sarkozy ajaisi yksityisille 50 prosentin verokattoa. Perintövero ja lahjavero poistettaisiin 90-95 prosentilta ranskalaisia. Asuntolainan koroille annettaisiin verovähennysoikeus.

Sosiaalista dialogia tulisi lisätä, ja jo tulevana syksynä sosiaalipartnerit aloittaisivat keskustelut työn laadusta, naisten ja miesten palkkatasa-arvosta, yhdenmukaisesta työsopimuksesta, ammattijärjestöjen paremmasta edustavuudesta sekä työttömäksi jääneiden uudelleen koulutuksesta ja saattamisesta takaisin työelämään.

Sarkozy ei menisi minimipalkkojen korottamiseen, koska vain 17 prosenttia ranskalaisista nauttii minimipalkkaa. Palkankorotukset olisi kohdistettava kaikkiin palkansaajiin. Työnantajajärjestöjen kanssa Sarkozy aloittaisi välittömästi keskustelut siitä, kuinka sosiaalikuluja voitaisiin pysyvästi pienentää, mutta vaikutukset voisivat vaihdella sektorikohtaisesti, mikä jäisi sosiaalipartnereiden sopimisen varaan. Sarkozy haluaisi kieltää kultaiset kättenpuristukset yritysjohtajille.

Sosiaaliturvan rahoitus olisi hoidettava muulla keinoin kuin valtion velalla tai työn verotuksella. Tällaisia keinoja voisivat olla tuonnin verotus, saastuttajan verotus tai kulutuksen verotus. Sosiaalinen arvonlisävero astuisi mahdollisuutena kuvaan, ja tätä olisi hyvä jollakin sektorilla kokeilla.

Sarkozy pitää tärkeänä, että Ranskalle luotaisiin taas toimiva teollisuuspolitiikka, jossa valtiolla on roolinsa, ja globalisaatiostrategia. Ranskan vahvuudet ja heikkoudet globaalissa maailmassa tulee analysoida, löytää ne alat, joihin voitaisiin spesialisoitua, ja tukea näitä aktiivisen teollisuuspolitiikan avulla. Valtion tulisi esimerkiksi tukea ydinvoiman ja sähköteollisuuden toimintaedellytyksiä.

Mikäli Sarkozy voittaa, tullaan Suez-Gaz de France tilanne arvioimaan uudelleen. Synergiaa kehitettäisiin erityisesti Algerian kanssa, joka on suurimpia kaasun toimittajia Ranskalle, ja kovasti kiinnostunut siviiliydinvoiman kehittämisestä.

Yksityistämisiä ei tulisi kieltää, mutta energiasektorin ongelma on todellisten markkinoiden puuttuminen. Euroopalta puuttuu energiapolitiikka, ja ensimmäiseksi pitäisi toteuttaa siirtoyhteydet eurooppalaisten tuottajien kesken, jotta energian joustava liikkuminen kaikissa tilanteissa turvattaisiin. On kyse infrastruktuurista.

Sarkozy haluaa vähentää yksittäisen valtion roolia, mutta lisätä valtioiden määrää EADSin omistajakunnassa. Hän toivoo muiden valtioiden lisäävän pääomaa EADS:iin, mutta yrityksen vetovastuu olisi pidettävä yksityisissä, ammattitaitoisissa käsissä. Sarkozy haluaa estää venäläisten mukaantulon, joiden ajattelee hyödyntävän EADSia omiin teollisuutensa tarpeihin. Sarkozy preferoi arabeja, joiden kilpailupotentiaali ei ole samalla tasolla, mutta jotka ovat tärkeitä asiakkaita. Sarkozy toivoo, että löytyisi teollinen toimija, joka ottaisi ohjaimiinsa Airbusin. On kuitenkin osoittautunut vaikeaksi löytää yritys, joka voisi muodostua Euroopan Boeingiksi.

Pääomien geopoliittisuuden ja yritysjohtamisen yksityistämisen välillä taituroiva Sarkozy osoittaa olevansa colberto-liberaali. Tällaista linjaa, valtion ohjausta yrityselämästä, joka kuitenkin toimii markkinatalouden sääntöjen mukaan, Sarkozy harrasti myös toimiessaan valtiovarain-, kauppa- ja teollisuusministerinä vuonna 2004. Jälkikäteen katsottuna Sarkozyn päätös pumpata valtion rahaa kriisissä olleeseen muun muassa metroja ja TGV junia valmistavaan valtionyhtiöön Ahlstomiin on osoittautunut oikeaan osuneeksi toimenpiteeksi, ja Ahlstom on päässyt jaloilleen. Myymällä kriisin aikaan ostamansa osakkeet myöhemmin valtio teki 1,3 miljardin euron voiton.

Postin yksityistäminen etenee oikeaan suuntaan, ja Ranskan postilaitos on löytänyt kansainvälisiä kumppaneita. Perinteisen työvoiman määrä vähenee luonnollisen poistuman kautta.

Sarkozy kannattaa valtiontukia yritysten T&K-toiminnalle, ei tavallisen toiminnan pyörittämiselle tukemalla 35 tuntista työviikkoa, ja ennenaikaista eläköitymistä.

Sarkozy on arvostellut vahvaa euroa, jonka vahvistumista olisi hänen mukaansa EKP:n pitänyt hidastaa. Kaikilla mailla on valuuttapolitiikkansa, Euroopallakin pitää olla. Dollarin halpeneminen suhteessa euroon pitäisi pysäyttää EKP:n toimin. Sarkozy ei kuitenkaan syytä vahvaa euroa Ranskan talouden ongelmista, mutta valuutan yliarvostus kärjistää Ranskan ongelmia. Euroalueen ministereillä tulisi olla tiiviimpi suhde EKP:n pääjohtajaan ja määritellä se politiikka, jota EKP itsenäisesti toteuttaisi.

Tultuaan valituksi Sarkozy haluaisi viestittää Brysseliin kolme keskeistä asiaa: euroalueelle on saatava taloushallinto, euroalueella tulisi palkita ne toimijat, jotka luovat rikkautta moraalisin keinoin ja rangaista spekuloijia sekä kuinka käyttää euroa kuten amerikkalaiset käyttävät dollariaan ja kiinalaiset yuaniaan. Korkopolitiikka ja sen järkevä käyttö olisi tärkeää. Sen sijaan EKP:n asemaan on vaikea lähteä puuttumaan.

Ségolène Royal (sosialistipuolue)

Ségolène Royal, sosialistipuolue, on ottanut pääteemakseen "työtä kaikille". Vuoden 2007 loppuun mennessä verotuksen ja sosiaalisen järjestelmän uudistukset olisi jo hahmoteltu Royalin valitseman pääministerin vetämässä työryhmässä. Kampanjan aikana on ollut useampia kysymyksiä, joissa Royal on irtautunut taustapuolueestaan. Tämän medianäkyvyyttä lisää vielä se, että puolueen puheenjohtaja on Royalin avopuoliso, Francois Hollande. Muun muassa verotuskysymyksissä ja EKP:n asemassa esitetyt näkemyserot ovat jättäneet kysymysmerkkejä siitä linjasta, mitä Royal presidenttinä vetäisi.

Valtion yritystuet tulisi suunnata alueille (lääneihin), koska sillä tasolla on paras yrityskentän tuntemus. Tuet tulisi kohdistaa PK- yrityksille verohelpotuksina ja innovaatiotukina. Tuet rahoitettaisiin talouskasvulla. Tuet tulisi myös ehdollistaa niin, että yritykset, joiden toimintaa ohjaa osakkeenomistajien hetkellinen voitontavoittelu, ja jotka olisivat herkkiä siirtämään toimintaansa aina halvemman työvoiman alueille jäisivät tukia vaille, vastuulliset yritykset palkittaisiin.

Työllistämistukea annettaisiin niille yrityksille, jotka palkkaavat vastavalmistuneita nuoria. Aluehallinto maksaisi ensimmäisen puolen vuoden sosiaalikulut ja palkan. Koulutusta vailla oleville nuorille Royal ehdottaa "ensimmäisen mahdollisuuden" sopimusta, jolla järjestettäisiin työpaikka niille 190 000 nuorelle jotka vuosittain keskeyttävät koulunsa. Avut suunnattaisiin niille, jotka keventävät valtion painolastia syrjäytymisuhan alla olevien nuorten pitämisestä leivän syrjässä kiinni. Tämä sisältäisi nuoren tutoroinnin ja työelämänohjauksen. Tällaisia "ponnahduslauta" työpaikkoja luotaisiin yhteensä 500 000 kappaletta. Tämänsuuntainen oli myös viime keväänä de Villepinin poliittiseksi harha-askeleeksi osoittautunut ensimmäisen työpaikan CPE-sopimus, jonka kadun voima kaatoi.

Royal olisi valmis nostamaan minimipalkkaa SMICia 1 240 eurosta 1 500 euroon viisivuotiskautenaan eli 20 prosenttia. Ranskalaisista 17 prosenttia nauttii minimipalkkaa. Vähän enemmän kuin minimipalkan tienaavia ei tietenkään saisi unohtaa, palkkojen olisi noustava suhteessa.

Royal yleistäisi 35-tuntisen työviikon koskemaan kaikkia yrityksiä, mutta asiasta tulisi keskustella sosiaalipartnereiden kesken. Työttömyyden hoidossa Royal esittää, että työtön saisi korvauksena 90 prosenttia palkastaan vuoden ajan, mutta tämän olisi osallistuttava koulutukseen ja aktiiviseen työpaikan etsintään.

Eläkkeiden suhteen Royal ei ole puolueensa kanssa samoilla linjoilla; PS olisi peruuttanut vuonna 2003 toteutetun eläkeuudistuksen. Sen sijaan Royal pyrkisi löytämään keinot seniorien työssäpysymisen jatkamiseen.

Royal toivoo Euroopalle todellista taloudellista johtoa, joka nykytilanteessa puuttuu. Euroopan keskuspankin tulisi ottaa huomioon rahapolitiikan lisäksi myös kasvu- ja työllisyypolitiikka. Hän arvostelee Jean-Claude Trichet'n roolia, päätökset talouspolitiikasta tulisi tehdä demokraattisesti.

Sosialistipuolueen johtaja ja Royalin avopuoliso Francois Hollande on tosin muistuttanut, että Maastrichtin sopimusta tulee kunnioittaa.

Francois Bayroun (UDF, keskusta)

Francois Bayroun (UDF, keskusta) talouspolitiikan päätavoitteita ovat valtion velan pienentäminen, PK-yritysten suosiminen ja sosiaalikulujen vähentäminen. Edellisissä vaaleissa vuonna 2002 Bayrou ei ollut järin kiinnostunut talousteemoista, kiinnostus heräsi kolmisen vuotta sitten. Nyt Bayrou on kehittänyt Ranskassa uuden käsitteen "sosiaalitalous", kolmannen tien. Muutoksia voidaan tehdä paljon ilman suuria kustannuksia.

Bayroun suhteen on eniten kysymysmerkkejä siitä, millaisen hallituksen hän kokoaisi. Ranskassa ei ole perinteistä keskustapolitiikkaa, ja Bayrou on jo sanonut katsovansa sekä oikealle että vasemmalle hallitusta kootessaan. On vaikeaa sanoa tässä vaiheessa, kuka Sarkozy - Royalin kannattajista saattaisi tulla kysymykseen, mutta Ranska siirtyisi sosiaalidemokratiaan.

Valtion velan lyhentäminen on keskeisellä sijalla Bayroun ohjelmassa, mutta se perustuu paljolti siihen, että valtion tulevaisuuden investointien suhteen noudatettaisiin ylivarovaisuutta. Esimerkiksi T&K-budjettiin ehdotetaan vain viiden prosentin vuosittaista lisärahoitusta, kun sekä PS että UMP ovat paljon kunnianhimoisempia tutkimusbudjetin suhteen. Tällä tavoin Ranskalta kestäisi 20 vuotta kuroa esimerkiksi Pohjoismaiden etumatkaa.

Bayroun keppihevonen on "kaksi ilmaista työpaikkaa kaikille yrityksille". Sen mukaan valtio myöntäisi viiden vuoden ajan vapautuksen sosiaalimaksuista yrityksille, jotka luovat vähintään kaksi työpaikkaa, yrityksen koosta riippumatta. Bayrou haluaa muuttaa ilmapiirin Ranskassa yrittäjämyönteiseksi. Valtion rooli ei saisi olla vain kontrolloiva ja sanktioiva, vaan kannustava ja neuvoa-antava. Työllisyyden hoidossa Bayrou kannattaa aktiivista uudelleen työllistämispolitiikkaa.

35-tuntisen työviikon suhteen Bayrou on tyytymätön siihen tapaan, millä laki voimaansaatettiin. Valtion rooli ei olisi puuttua siihen, miten työ paikallistasolla järjestettäisiin, tämä pitäisi olla yritysten ja ammattijärjestöjen sovittavissa. 35-tuntinen työviikko on lisännyt stressiä työpaikoilla ja hidastanut talouskasvua pitämällä palkat alhaisina. Ylityötunneista pitäisi maksaa 35 prosentin korotettua palkkaa, jonka työnantaja voisi vähentää maksamistaan sosiaalikuluista. Bayrou ei kannata minimipalkan nostamista.

Bayrou peräänkuuluttaa aitoa kolmikantadialogia, vaikka hän ei mainitsekaan pohjoismaita esimerkkinä, kuten Royal usein puheissaan. Sosiaalinen dialogi ei ole Ranskassa toiminut, koska ihmiset kokevat sen turhaksi valtion kuitenkin päättäessä lopullisesti. Sosiaalipartnerit olisi vastuullistettava, ne toimivat tätä nykyä kontraproduktiivisesti.

Bayrou ajaa myös "small business act"n tapaista PK-yrityksiä suosivaa politiikkaa, jonka suhteen Ranska on ollut aktiivinen EU-tasolla WTO neuvotteluihin liittyen, mutta EU ei ole aiheesta innostunut. Bayroun ehdotukseen kuuluisi muun muassa hallinnon yksinkertaistaminen, tuki kahdelle uudelle työpaikalle, ja julkisten, alle 50 000 euron hankkeiden tarjouskilpailujen avaaminen vain pienille yrityksille. Tämä on EU-tasolla todettu mahdottomaksi WTO-säännösten takia, mutta Yhdysvallat ja Kanada toteuttavat vastaavaa politiikkaa.

Sosiaalisesta arvonlisäverosta Bayrou on perääntynyt alkuperäisistä, sitä tukevista kannanotoistaan. Hänen avustajakuntansa on hyvin kahtiajakautunut sen suhteen. ALV-taso on jo nyt Ranskassa 19,6 prosenttia (pois luettuina tietyt työvoimavaltaiset alat, kuten rakennusteollisuus). Bayrou haluaa arvioida myös Saksan ALV- korotuksen vaikutukset inflaatioon ja talouteen pidemmällä aikavälillä ennen kuin lähtisi sosiaalisen ALV:n tielle.

Omaisuusverotuksen suhteen Bayrou haluaa laajentaa veropohjaa, mutta laskea verotasoa. Tuhatta euroa kohtaan vero olisi yksi euro.

Eläkkeiden suhteen Bayroun ehdotus menee pidemmälle kuin muilla pääehdokkailla. Uudesta eläkejärjestelmästä järjestettäisiin kansanäänestys. Ehdotuksen mukaan eläkettä kerrytettäisiin pisteinä niin, että jokainen voi säädellä työvuosiensa määrän vertaamalla sitä saavutettuun eläkekertymään ja eläköitymään silloin, kun eläkkeen taso on riittävä.

Teollisuuspolitiikan suhteen Bayrou pitää neuvostoliittolaista teollisuuspolitiikkaa huonona esimerkkinä ja viittaa siihen silloin tällöin.

Gaz de France- Suez kysymyksessä Bayrou haluaisi löytää uusia mahdollisuuksia, esimerkiksi GDF:n lähentyminen Totalin kanssa. EDF:ssä Bayrou säilyttäisi valtion osuuden ainakin toistaiseksi. Talouden tulevaisuus on Bayroun mukaan eurooppalainen, vaikka se eteneekin hitaasti, mikä on nähty Sanofin, Ahlstomin ja EADS:n kautta. Ongelmana on Ranskan teollisuuden huono kilpailukyky. Kun omistajuus globalisoituu, olisi toimintaympäristön joustavuutta lisättävä työoikeutta uudistamalla.

Postin avaaminen kilpailulle etenee hyvin kohti tulosjohteisuutta. Tämä kehitys olisi jossain vaiheessa evaluoitava. SNCF:n suhteen kysymys rahtiliikenteestä tulisi ratkaista uudella tavalla.

Bayrou, jota pidetään myös eurooppalaisimpana ehdokkaista, ei ole heittäytynyt EKP:n arvosteluun, ja hänellä on toimivat kontaktit Jean-Claude Trichet'n kanssa.

Euroopan pitäisi luoda suuret linjat talouspolitiikalle, veroharmonisoinnille ym. eikä puuttua siihen, kuinka postipalvelut tai pienyritysten asiat olisi maatasolla järjestettävä.