Maa-analyysi: Taiwan
Taiwan on Suomen 5. suurin kauppakumppani Aasiassa, ja peräti 3. suurin tuontimarkkina Euroopan ulkopuolisista maista Kiinan ja Yhdysvaltojen jälkeen. Suomen vienti Taiwaniin on selvästi verrokkimaitamme pienempää, suomalaisyritysten pitäisi ”löytää” Taiwanin markkinat.
Suomen ja Taiwanin välinen kauppa kasvoi edelleen vuonna 2023, ja oli yhteisarvoltaan jo noin 1.3 miljardia euroa. Maidemme välinen kauppa on yli kaksinkertaistunut pre-Covid vuodesta 2019, ja on kasvanut hyvää vauhtia viimeiset vuodet. Suomen Tullin tilastojen mukaan kauppa on Suomelle selvästi kuitenkin alijäämäistä, vaikka palvelujen myynti onkin jonkin verran ylijäämäistä.
Taiwanin painottaessa aloja sekä palveluja, joissa Suomella on erityisosaamista, näyttäytyy kaupan tuntuva kasvattaminen hyvin realistisena. Taiwanin ylintä johtoa myöten on julkisesti kerrottu Taiwanin haluavan oppia Suomen huoltovarmuudesta. Tässä onkin potentiaalinen ”ohituskaista” alan suomalaistoimijoille päästä Taiwanin markkinoille. Business Finland organisaatiolla Taiwanissa ovat kontaktit, ja halu auttaa suomalaisyrityksiä näille markkinoille.
Taiwan on oikeusvaltioperiaatetta kunnioittava, vakiintunut demokratia, ja myös yksi EU:n saman mielisistä partnereista Aasiassa. Nämä tuovat turvaa yrityksille, jotka saarella toimivat. Taiwan tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon suomalaisyrityksille, jotka etsivät uusia markkinoita Aasiassa, tai haluavat esimerkiksi hajauttaa riippuvuuttaan Kiinan markkinoista. Myös Taiwan pyrkii vähentämään riippuvuuttaan Kiinasta nopealla aikataululla ja on siten avoin uusille kumppanuuksille, erityisesti saman mielisten kauppakumppanien, kuten Suomen, kanssa.
TAIWANIN MARKKINAMAHDOLLISUUDET SUOMALAISYRITYKSILLE
Suomen perinteiset päävientituotteet Taiwanin suuntaan ovat olleet perusmetallit kuten nikkeli, sekä paperiteollisuuden käyttöön tarkoitetut tarvikkeet. Sekä Taiwanin hallinto, että markkinat ovat vahvasti fokusoituneet teollisuudenaloihin kuten älykoneet (Intelligent Machinery), puolijohdeteollisuus, vihreä energia, biolääketiede, maanpuolustus ja ilmailu, uusi maatalous sekä kiertotalous. Näiden panostusten uskotaan siirtävän Taiwania entistä enemmän talouteen, joka keskittyy korkean jalostusarvon liiketoimintaan, palveluihin ja ratkaisuihin.
Kvanttiteknologia: Taiwan on alkuvuodesta 2024 ottanut käyttöön ensimmäisen itse rakennetun kvanttitietokoneen (5 kubittia) ja hallitus on panostanut kvanttiteknologian kehittämiseen. Sekä valtiolliset tutkimuslaitokset että suuryritykset kuten Foxconn, UMC ja puolijohdeteollisuus ovat yhdessä mukana kehitystyössä. Taiwanilaiset ovatkin aktiivisesti tavanneet kvanttiteknologian suomalaisyrityksiä yhteistyön merkeissä viime kuukausina.
Suosittelemme: Semicon Taiwan 2024 messut 04-06.09.2024 Taipeissa
Vihreä ja uusiutuva energia: Taiwan uusii tulevina vuosina lähes koko sähköverkkonsa. Vihreät ratkaisut luovat monia uusia mahdollisuuksia. Taiwan on ilmoittanut panostavansa erityisesti uusiin vetyenergia ratkaisuihin, ja saaren suurimmat valtio-omisteiset yritykset, kuten CPC ja Taiwan Power Company, sekä (yksityinen) China Steel etsivät aktiivisesti sopivia ratkaisuja omiin toimintoihinsa hyödyntäen tulevaisuuden vetyenergiaa. Myös monet valmistusteollisuuden suuryritykset (esim. puolijohdeteollisuudessa) etsivät aktiivisesti omia, yksityisiä, vihreän energian ratkaisuja oman tuotantonsa hiilijalanjäljen vähentämiseksi.
Suosittelemme: Energy Taiwan x Net-Zero Taiwan 2024 messut 02-04.10.2024 Taipeissa
Älykäs terveydenhuolto: Taiwan luokitellaan ”super aged societyksi” vuoteen 2025 mennessä. Terveellinen ja turvallinen vanhuus luo kysyntää uusille tuotteille ja ratkaisuille. Kansallisen terveydenhuollon dataturvallisuuteen liittyvät ratkaisut ovat myös potentiaalisia suomalaisyrityksille, kuten myös esimerkiksi farmakogenetiikkaan liittyvät yhteistyömahdollisuudet.
Suosittelemme: Medical Taiwan 2024 messut 20-22.06.2024 Taipeissa
Food From Finland: terveelliset, korkealaatuiset tuotteet, jotka eivät välttämättä kilpaile hinnoilla ovat oikein markkinoituina kysyttyjä ostovoimaisille kuluttajille myös Taiwanissa. Nk. superfoods-tuotteilla on erityisen hyvät mahdollisuudet menestyä Taiwanin ostovoimaisilla markkinoilla.
Kyberturvallisuus: Taiwanin suurimpia hankkeita. Erityisesti kiristysohjelmien, OT security ja toimitusketjujen turvallisuuteen tehdyt ratkaisut ovat niin yksityisten yritysten kuin viranomaistenkin suuressa kiinnostuksessa. Taiwaniin kohdistuu ulkomailta enemmän verkkohyökkäyksiä kuin kenties mihinkään muuhun kohteeseen.
Teksti: Jere Tala, Team Finland erityisasiantuntija, Taipei, Taiwan