Intian koulutusreformien pitkä historia, osa 3: Onko mitään otettu opiksi?

NEP2020:n toimeenpano ajoittuu haastavaan aikaan koronaepidemian koetellessa maata. Koronakriisi on johtanut koulutuksen nopeaan digitalisoitumiseen, ja voittajia ovat ollet nopealiikkeiset, online-kouluturatkaisuja tarjoavat firmat. Nopea digiloikka on osaltaan murentanut tasa-arvokehitystä, sillä digi-Intia on monilla vielä loikan päässä. Mahdollisia yhtymäkohtia suomalaiseen osaamiseen on paljon joka tasolla, myös projektin hallinnan ja johtamisen näkökulmasta. Helpoimmin partnerit löytynevät yksityiseltä puolelta, vaikka osaamisen tarve on suuri nimenomaan julkisella puolella. Ei-kaupallisilla ponnistuksilla voidaan luoda referenssejä ja luottamusta, jotka ovat tärkeitä kaupallisen toiminnan rakentamisessa.

Murtuuko vanha karma?

NEP2020 herättää kunnianhimoisessa uudistusmielisyydessään kysymyksen: voiko näin radikaali uudistus onnistua? Vai onko kyse vain luontaisesta kehityskulusta ja Intian paluusta kulttuurisille juurilleen, niin kuin jotkut haluavat ajatella?

”Muutos on mahdollinen, jos kaikki NEP:ssä esitetyt uudistukset toteutetaan strukturoidulla tavalla”, toteaa Kiran Hazarka, UGC:n jäsen, joka oli laatimassa dokumenttia. Nyt kysytäänkin määrätietoista murtautumista maan uudistushankkeiden alavireisestä karmasta.

Kritiikkiin on pyritty varautumaan kuuntelemalla jo etukäteen asiantuntijoita. Opetusministeri Ramesh Pokhriyal totesi, että 225 000 parannusehdotusta otettiin vastaan sen jälkeen, kun NEP:n luonnos (NEP2019) jaettiin valtionhallinnon palvelimelle julkisesti kommentoitavaksi.

Kaikki eivät kuitenkaan ole lopputulokseen tyytyväisiä. Monet pitävät uudistusta epärealistisena, ei niinkään kunnianhimoisten tavoitteidensa puolesta vaan siksi, että toimenpideohjelma ja rahoitus ovat puutteellisia, että suunnitelma tuntuu olevan irrallaan käytännön toteutuksesta, riskienhallinnasta ja resursoinnista.

Mutta myös tyytyväisiä näkemyksiä on kuultu. Covid-19 pandemian myötä erityisesti digikoulutussektorin tulevaisuus näyttää Intiassa valoisalta.

 

Varianssia ja ristivetoa osavaltioissa

Yksi NEP2020:ssä esitettyjä tasa-arvopyrkimyksiä nakertava tekijä liittyy siihen kirjattuun pyrkimykseen keventää säätelyä.

Samalla kun halutaan kaikki koulupudokkaat takaisin tunneille, halutaan myös vapauttaa säätelyä ja standardeja koulutuksen laadun osalta. Sen sijaan että tarjoaisi yleisen ja yhtäläisen pääsyn laadukkaaseen opetukseen, uudistus visioi useita rinnakkaisia opinpolkuja, joissa formaalinen, ei-formaalinen, vaihtoehtoinen sekä online-koulutus ovat rinnakkain ja limittäin suhteessa toisiinsa.

Ongelma liittyy jossain määrin keskusjohtoisen ja paikallisen päätöksenteon ristivetoon. Osa asiantuntijoista katsoo, että ilman koulutuksen standardisoimista ja kansallisen koulutuksen komission (School Education Commission) perustamista uudistus ei voi onnistua. Argumentti on, että K-12 sektorille tarvitaan samanlainen kansallinen, lakisääteinen toimija kuin korkeakoulusektorilla on ollut jo vuodesta 1953 (UGC).

Toisten mielestä keskittäminen on taas ongelmallista ja osavaltioiden pitäisi päättää vapaammin koulutuksen toteuttamisesta. Tämä argumentti on erityisen äänekäs koulutuksensa hyvin hoitaneiden osavaltioiden, kuten Keralan, suunnalla. Keskitetyn ohjailun pelätään heikentävän opetuksen laatua ja kaupallistavan koulutusta.

 

Huonoa mutta halvalla

Intian koululaitos on yksityistynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä, mikä on ollut myös Maailmanpankin interventioiden tavoitteena: hiukan alle puolet Intian koululaisista käy yksityistä koulua, joita maassa on 450 000.

Vaikka julkisella puolella on myös laadukkaita kouluja kuten Kendriya Vidyalaya(Linkki toiselle web-sivustolle.)  ja Jawahar Navodaya Vidyalaya(Linkki toiselle web-sivustolle.) –koulut, elää Intiassa vahva uskomus, että peruskoulutus yksityiskouluissa on laadukkaampaa kuin julkisella puolella. 

Yksityiset koulut ovatkin tulleet näkyvästi myös maaseudun matala- ja keskipalkkaisille alueille. Hinnat ovat jotakuinkin kohtuullisia, sillä 45% yksityiskoulujen oppilaista maksaa koulutuksesta vähemmän kuin 6 euroa (500 Rs) kuukaudessa. Mutta koulutuksen laatu on selvitysten mukaan murheellisella tasolla: 35% yksityiskoulujen viidesluokkalaisista ei osaa lukea toiselle luokka-asteelle tarkoitettuja tekstejä – mikä on yhtä lailla yleistä myös julkisella puolella. Intiassa peruskoulun oppilaat eivät jää luokalleen vaan jatkavat automaattisesti seuraavalle luokalle. Tämä mahdollistaa luokkatasojen läpäisemisen hyvinkin heikoilla tiedoilla.

Edulliset yksityiskoulut ovat kärsineet koronaepidemiasta kaikkein raskaimmin, koska ne ovat olleet heikosti resursoituja etäopetukseen yhtä lailla välineiden kuin opettajien ammattipätevyyden osalta. Vähävaraisilla perheillä ei myöskään ole varaa satsata mobiililaitteisiin tai tukea kouluja minkäänlaisilla lisäpanostuksilla. Yksityiskoulujen opettajien osaaminen on usein heikoissa kantimissa, mikä ei ehkä ole yllätys, kun yksityiskouluissa riviopettajien palkat ovat keskimäärin matalampia kuin julkisissa kouluissa. 

Intian koulutuksen uusia paarialuokka tuntuukin kehittyneen heikosti resursoitujen yksityiskoulujen ympärille.

 

Koulu se on mikä kannattaa

Yksityiskoulut ovat kuitenkin tulleet jäädäkseen, ja vahvasta yksityistämiskritiikistään huolimatta NEP2020 tuntuu tarjoavan yksityiskouluille jatkossakin hyvät toimintaedellytykset. Yksi mielenkiintoisimmista muotoiluista dokumentissa on suunnitelma rohkaista julkisten ja yksityisten koulujen muodostamaan eräänlaisia sisarkouluja, joissa ne jakavat käytäntöjä ja resursseja.

Nähtäväksi jää, onko tässä kyse koulujen välisestä solidaarisuudesta vaiko yksityiselle sektorille suunnatusta avokätisestä tarjouksesta tehdä bisnestä myös valitsemiensa julkisten koulujen kanssa.

Lain mukaan Intian yksityiskoulujen on oltava voittoa tuottamattomia, mutta yksinkertaisten omaisuus- ja liiketoimintajärjestelyjen ansiosta yksityiskoulut ovat paitsi tuottava myös kukoistava liiketoiminnan haara: voittoa tuottamaton koulusäätiö ostaa tai vuokraa tarvitsemansa palvelut – tilat, ruuat, kuljetukset, välineet, oppisisällöt ja jopa opettajat – saman tahon omistamilta yrityksiltä.

NEP2020 kritisoi koulutuksen kaupallistumista paikoin kovasanaisesti, mutta toimenpiteet jäävät laihan oloisiksi.

Pettyneimpien mielestä NEP2020:ssa koulutusta katsotaankin hyödykkeenä pikemmin kuin palveluna, joka kaikille lapsille tulee taata. Niin tai näin, koulutuksesta on tullut jo ennen tätä reformia erinomaisen tuottava liiketoiminnan haara. Arvioiden mukaan alan liikevaihto on noussut noin 180 miljardiin euroon, josta puolet tulee K-12-kouluista.

Eivätkä liiketoiminnan mahdollisuudet näytä NEP2020:n julkistamisen jälkeen olevan mitenkään uhanalaisia, päinvastoin, näkymät ovat monin paikoin sangen suotuisia.

 

Koulutuksen yliastuttu digiloikka

Covid-19 pandemian myötä digitaalisen oppimisen ja opettamisen imperatiivi on noussut Intiassa raketin lailla. 

Niin kuin muuallakin maailmassa, opettajilta pitkälti puuttuivat valmiudet tukea online-oppimista, ja vain harvoilla perheillä oli järjestää (mahdollisesti useille) lapsilleen mobiililaitetta, puhumattakaan pöytätietokoneista, tableteista tai muista verkkopohjaiseen oppimiseen ja työskentelyyn paremmin soveltuvista välineistä. 

Pandemia aiheutti kuitenkin digitaalisten oppimissisältöjen ja niitä tuottavien yritysten – sekä niihin suunnattujen investointien – purskahduksen jo heti keväällä 2020. Syksyllä 2020 julkaistiin arvio, jonka mukaan online-koulutusmarkkinoiden arvo tulisi nousemaan USD 15 miljardiin neljässä vuodessa.

Maailman suurin online-koulutusfirma, 10 miljardiin euroon arvostettu ByJu, keräsi syyskuun 2020 rahoituskierroksella 500 miljoonan euron lisärahoituspotin.

Siinä missä yritykset reagoivat nopeasti, oli hallituksen ulostulo huomattavasti hitaampi. Koulut menivät kiinni maaliskuussa, mutta keskushallinto julkisti vasta elokuussa suunnitelman siitä, kuinka toimia niiden oppilaiden kanssa, joilla ei ole internetyhteyttä. Monet myös kritisoivat ohjeita, jotka perustuivat pitkälti siihen, että vanhemmat opettavat lapsia ja että yhteisö osallistuu opetukseen ja muodostaa yhteisiä mobiiliryhmiä. Tämä on luonnollisesti haaste maassa, jossa suuri osa vanhemmista on joko kokonaan tai puoliksi lukutaidottomia.

Online-sisällöt, joihin koulutus on pandemian aikana painottunut, ovat edelleenkin saatavilla vain niille, joilla on toimiva internetyhteys kotona. Digitaalinen Intia on rajusti eriarvoistava ja monille vielä pitkän loikan päässä.

 

Miten Suomi voisi olla mukana?

Suomalaisittain NEP2020 on kiinnostava dokumentti monessakin mielessä. Ensinnäkin se lievittää hiukan epätoivoa, jota Intian koululaitoksen erihenkinen eetos suomalaisessa koulutusajattelijassa aiheuttaa. Kuinka tuoda suomalaista pedagogista ajattelua, oppijakeskeistä ja ongelmalähtöistä lähestymistapaa järjestelmään, joka perustuu kovaan kilpailuun, kokeisiin ja autoritatiiviseen lähestymistapaan, jossa opettaja on keskiössä?

NEP2020:n visioima vuorovaikutteisen ja toiminnallisen pedagogiikan, pelillisyyden sekä tarinankerronnan resepti on kuin suoraan suomalaisen opettajan huoneentaulusta. Ehkä siis myös työkalut ja pedagogiikka, joita suomalaisissa luokkahuoneissa käytetään, ovat uudistuksen myötä kiinnostavia?

Kaiken ohella NEP2020 rohkaisee uutta kokeilevia pedagogioita ja oppilaitoksia (”alternative & innovative learning centers”). Sitä mukaa kun, tai sikäli kuin, ulkoa oppimisen mittaaminen vähenee, suomalaisen pedagogiikan relevanssi lisääntyy ja vanhemmille koituva investorin riski – kannattaako leikkimiseen satsata – käy pienemmäksi. Jos kokeissa mitataan suunnilleen sitä, mitä suomalaisella pedagogiikalla tuotetaan, Suomen koulutustoimijoille avautuu kokonaan uusi markkina.

Äkkiseltään uudistuksen edistykselliset oppimisskenaariot tuntuvat istuvan parhaiten laadukkaiden yksityiskoulujen pirtaan mutta toisaalta kilpailu koetuloksista (ja ranking-sijoituksista) on erityisen veristä juuri niissä. 

Globaalin oppimiskriisin todellinen työsarka – laadukkaan ja tasa-arvoisen koulutuksen takaaminen – on kuitenkin toisaalla, Intian maaseudulla ja ylikansoitettujen kaupunkien slummeissa. Mutta kuinka luoda kestävää ja pitkäjänteistä yhteistyötä jo lähtökohtaisesti aliresursoitujen koulujen ja kouluhallintojen kanssa?

 

Operointia omilla vahvuuksilla

Suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuus ja maine lepäävät laadukkaan peruskoulutuksen varassa. Tähän liittyvät yhtä lailla pedagoginen osaaminen, laadukkaat oppimateriaalit kuin laadukas opettajankoulutuskin. Varhaiskasvatus on olennainen osa tätä kokonaisuutta.

NEP2020:n linjaama kolmivuotinen varhaiskasvatuksen jakso onkin yksi selkeistä tarvealueista joka suhteessa, niin pätevien opettajien, oppisisältöjen kuin pedagogiikankin osalta.

Ammatillinen koulutus (skill development), työelämätaidot sekä digiosaaminen ovat myös reformin esiin nostamia teemoja, joihin Suomessa on toimivia ratkaisuja. Intiassa ammatillisen koulutuksen työelämärelevanssi samoin kuin yhteydet työelämään ovat heikolla tasolla. Jopa parhaiden instituuttien oppilaat ovat yrityksistä kuuluvien kommenttien perusteella työelämävalmiuksiensa osalta melkoisia raakileita. 

Intian koulujärjestelmän eriarvoisuus merkitsee sitä, että laadukkaita mutta hintavia suomalaisia tuotteita ja palveluja pystyvät hankkimaan lähinnä hyvin resursoidut julkiset instituutit ja yksityisen sektorin toimijat, tai vanhemmat. Suhteellisen edullisilla, skaalautuvilla online-ratkaisuilla voidaan ongelmaa lievittää, mutta myös edullisten ratkaisujen segmentissä kilpailu on veristä.

Esimerkiksi julkisen sektorin opettajankoulutusprojekteihin on vaikea päästä sisään maksullisilla ratkaisuilla tilanteessa, jossa kotimaista sisältöä on tarjolla ilmaiseksi kansallisella oppimisen digitaalisella DIKSHA-alustalla. Kaupalliset ratkaisut ovat mahdollisia lähinnä suhteilla ja/tai jonkinlaisten yhteistyösopimusten kautta, joissa hyötyjiä on kylliksi myös Intian puolella.

Hintakilpailu on armotonta, ja esimerkiksi K12-oppimissovellusten online-kaupassa mikä tahansa maksu, joka nousee yli 50-100 euron vuodessa, on jo haastava. Kalliimman hinnan perusteluksi täytyy löytyä kovaa näyttöä testitulosten parantumisesta.

NEP2020:ssa visioitu massiivinen uudistus edellyttää myös vankkaa prosessien hallintaa, managerointia ja tiedolla johtamista, joihin suomalaisilla toimijoilla olisi myös toimivia ratkaisuja. Mutta löytyykö Intiasta kiinnostusta käyttää myös uudistuksen johtamiseen, läpivientiin ja seurantaan rahallisia resursseja? Tässäkin tultaneen näkemään huomattavia alueellisia eroja.

 

Incredible business in incredible India

Intia on kulttuurinen mosaiikki, jossa yhtä lailla koulutuksen kuin kaupanteonkin käytännöt ovat ikivanhoja ja syvään juurtuneita. Maa koostuu 28 osavaltiosta ja kahdeksasta liittovaltion territoriosta (union territory), joissa on omat käytäntönsä, hallintonsa ja verkostonsa.

Jopa paikallisille toimijoille on osavaltiorajojen yli ulottuva koulutusbisnes haasteellista.

Online-kaupan myötä tällaisia rajoja on mahdollista ylittää, vaikka siinäkin suhteet kouluihin ja niitä sääteleviin koulukomiteoihin ovat tärkeitä, koska näillä on paljon valtaa siihen, mitä oppilaille suositellaan ja millaista osaamista kouluissa testataan.

Intiassa vertaispalaute ja sosiaaliset verkostot ovat koulutusvalintojen osalta ratkaisevan tärkeitä.

Perusasetelma ei luonnollisesti muutu miksikään, eli intialaista koulujärjestelmää tullaan jatkossakin kehittämään intialaisesta tavoiteasettelusta käsin ja intialaisten toimijoiden toimesta. Ostamisen into on kytköksissä hyötyyn, ja hinta on edelleenkin ongelma.

Ilman aktiivista läsnäoloa, kustomointia ja kulttuurin tuntemusta Intiassa on hankala onnistua. Koulutusalalla Suomi tunnetaan hyvin ja se on usein esillä mediassa koulutuksen ja tieteen kautta. Moni kuitenkin epäilee suomalaisten ratkaisujen toimivuutta Intian toimintaympäristössä, minkä vuoksi tarvitaan toimivaksi osoittautuneita referenssejä. Delhissä esimerkiksi on raportoitu hyvistä kokemuksista opettajien koulutuksessa (innovative teachers) sekä opettajien ja vanhempien verkottamisessa. 

Vuonna 2021 Suomi avaa koulutuskeskustelun Intian kanssa kahdella ylätason foorumilla: pääministereiden virtuaalitapaamisessa sekä opetusministeriöiden välisen korkean tason dialogin kautta. Näillä pyritään ankkuroimaan suomalaista osaamista osaksi Intian koulutusuudistusta. Myös Delhin koulutoimen kanssa neuvotellaan yhteistyön syventämisestä.

Yhteistyön kautta on mahdollista rakentaa tunnettuutta ja luottamusta suomalaisten ja intialaisten osaajien välille. Parhaassa tapauksessa tämä johtaa myös liiketoimintamahdollisuuksien paranemiseen.

Selvää on, että NEP2020 ei tule vähentämään koulutuksen ympärillä pyörivää bisnestä Intiassa. Paljon on itsestä kiinni, kuinka paljon ja miltä osin siinä halutaan tai onnistutaan olemaan mukana.