Belgialaislehti: Suomalainen design pysyy aallonharjalla

Belgiassa ilmestyvän kansainväliseen muotoiluun erikoistuneen Villas-aikakauslehden mukaan suomalainen nykydesign kulkee trendien aallonharjalla, mutta myös vanhat, jo myyttisiksi muodostuneet desingtuotteet ovat säilyttäneet arvonsa. Lehti esittelee suomalaista muotoilua Aalto-vaasista Seccon kierrätysmateriaalista valmistettuun rannekoruun. Korkean teknologian risteyttäminen designin ja kulttuurin kanssa tuo taloudellista lisäarvoa.

Lehden mukaan suomalainen desingmyytti sai alkunsa jo 1930-luvulla, kun Alvar Aallon uudenlaiset huonekalut ja lasiesineet herättivät kansainvälistä huomiota. 1950- ja 1960-luvuilla syntyivät suuret klassikot, kuten Eero Aarnion Pallo-tuoli, ja kansainväliseen tietoisuuteen nousivat Kaj Franck, Yrjö Kukkapuro, Tapio Wirkkala ja Timo Sarpaneva. Niin ikään Marimekko ja Muurame olivat tuolloin luomassa uutta elämäntapaa. Nuoret suunnittelijat ovat jatkaneet menestystarinaa, ja Stefan Lindforsin jälkeen muun muassa Harri Korhonen, Ilkka Suppanen, Ritva Puotila ja monet muut ovat kokeilleet uusia materiaaleja ja luoneet uusia konsepteja, joissa kuitenkin näkyy vaikutteita Suomen lumesta, jäästä, metsistä ja järvistä.

Muotoilulla lisäarvoa teknologialle

Suomalaiset yritykset investoivat voimakkaasti tuotemerkkeihinsä, toteaa Villas. Artek, Iittala, Avarte, Muurame, Inno, Marimekko ja Fiskars käyttävät apunaan korkeaa teknologiaa tai uudistavat ja nykyaikaistavat tuotevalikoimaansa säilyttääkseen kilpailukykynsä. Käsityön asema on kuitenkin edelleen vahva, mistä esimerkkinä lehti mainitsee Fiskarsin käsityöläis- ja taiteilijakylän.

Toisaalta myös korkea teknologia ja sen eri sovellukset työllistävät nykysuunnittelijioita. Esimerkiksi Nokia ja Oras ovat tuotannossaan yhdistäneet uusimman teknologian, käyttömukavuuden, luotettavuuden, laadun ja desingin. Lehti toteaakin, että nykypäivänä design ja kulttuuri ovat tärkeä taloudellinen tekijä.

Suomesta löytyy Villasin mukaan parikymmentä lupaavaa nuorta, rohkeaa ja innovatiivista suunnittelijaa, joiden tuotteet seuraavat aikaansa, mutta joiden suunnittelussa kuitenkin näkyy pohjoiselle tyypillinen yksinkertainen tyyli.

Syyskuinen Helsinki Design Week tarjoaa erityisen mahdollisuuden tutustua suomalaiseen muotoiluun. Nuorten suunnittelijoiden tuotantoon voi perehtyä kuitenkin läpi vuoden Design Forum Finlandissa sekä Helsinki Design Districtissä, jonka alueella on noin 170 designliikettä, huonekalujen näyttelysaleja, kultaseppiä, gallerioita ja museoita. "Lyhyesti sanoen, siellä on mahdollisuus löytää suomalainen elämäntyyli, joka uudelleen kulkee trendien aallonharjalla", toteaa Villas lopuksi.