Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko annettiin eduskunnalle
Valtioneuvosto on hyväksynyt esityksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseksi selonteoksi. Selonteossa arvioidaan Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista toimintaympäristöä ja määritellään Suomen toiminnan tavoitteet ja painopisteet lähivuosille.
Ulkoministeri Elina Valtonen on johtanut valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteon valmistelua. Uuden ajan ulko- ja turvallisuuspolitiikka tarkoittaa sitä, että Suomi luovii entistä haastavammassa toimintaympäristössä nyt sotilaallisesti liittoutuneena.
”Nato-jäsenyys merkitsee Suomelle uutta aikakautta. Suomi arvioi turvallisuuttaan Naton yhteisen puolustuksen näkökulmasta, kantaa osaltaan vastuuta koko liittokunnan turvallisuudesta ja toimii Nato-liittolaistensa rinnalla yhteisten arvojen puolesta”, ulkoministeri Elina Valtonen sanoo.
Valtioneuvosto linjaa selonteossa, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpänä päämääränä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen sotilaalliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu arvopohjaiseen realismiin. Suomi pitää kiinni itselleen tärkeistä ja keskeisistä arvoista, kuten demokratiasta, oikeusvaltioperiaatteesta, kansainvälisestä oikeudesta ja ihmisoikeuksista, rauhasta, tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta.
Ulkoministeriö on valmistellut selontekoa yhteistyössä tasavallan presidentin kanslian, valtioneuvoston kanslian ja ministeriöiden kanssa. Tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta antoivat valmistelutyölle poliittisen ohjauksen. Eduskunta on ollut mukana valmistelussa valtioneuvoston asettaman parlamentaarisen seurantaryhmän kautta.
Lisätietoja
- Alivaltiosihteeri (ulko- ja turvallisuuspolitiikka) Outi Holopainen, puh. 0295 350 841
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi