Suomessa voimassa olevia ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan ja terveysturvallisuustoimia tiukennetaan

Valtioneuvoston 16.12. tekemän päätöksen mukaisesti Suomessa voimassa olevia ulkorajoja koskevia maahantulon rajoituksia jatketaan ja terveysturvallisuustoimia tiukennetaan 20.12. lähtien. Päätös on voimassa 16.1.2022 asti.

Päätöksen mukaan EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilta täyden rokotussarjan saaneilta matkustajilta vaaditaan 21.12. alkaen alle 48 tuntia vanha negatiivinen Covid-19-testitulos ja lisäksi rokotustodistus.

Vaatimus koskee 31.12.2021 saakka 2005 tai aiemmin syntyneitä ja 1.1.2022 alkaen 2006 tai aiemmin syntyneitä.

Vaatimus ei koske Suomen kansalaisia, Suomessa tai muussa EU- tai Schengen-valtiossa asuvia heidän palatessaan asuinmaahansa eikä henkilöitä, joiden maahantulon perusteena on välttämätön syy kuten pakottavat perheasiat tai muut pakottavat henkilökohtaiset syyt. 

Kaikkia matkustajia koskevat kuitenkin tartuntatautilain mukaiset vaatimukset todistusten esittämisestä ja aluehallintoviranomaisten tekemät päätökset pakollisista terveystarkastuksista.

EU- ja Schengen-maista voi saapua Suomeen vapaasti ilman matkustusrajoituksia kuten tähänkin saakka.

Tarkemmat tiedot maahantulorajoituksista löytyvät Rajavartiolaitoksen(Linkki toiselle verkkosivustolle)  ja terveysturvallisuustoimista THLn(Linkki toiselle verkkosivustolle) verkkosivuilta.

Matkustajien on hyvä huomioida, että monet lento- ja laivayhtiöt vaativat negatiivista koronatestitulosta, todistusta sairastetusta koronasta tai todistusta koronarokotteen saamisesta maahanpääsyn edellytyksenä. Matkustajien tulee itse selvittää todistuksiin liittyvät vaatimukset laiva- tai lentoyhtiöiltä.

Lisätietoja:
Rajavartiolaitos neuvoo kansalaisia rajanylitysliikenteestä puhelimitse ja sähköpostitse. Palvelua on saatavilla suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi arkisin klo 8-16 välisenä aikana numerossa 0295 420 100. Kysymyksiä voi myös lähettää sähköpostilla osoitteeseen rajavartiolaitos@raja.fi.
  
Jos sinulla on kysyttävää hyväksytyistä rokotteista tai karanteeni- tai testivaatimuksista, ota yhteyttä Valtioneuvoston koronainfo -palvelupuhelimeen 0295 535 535 tai käy THL:n verkkosivuilla.