EU:n ulkoasiainneuvosto keskustelee Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, Israelin ja sen lähialueen tilanteesta, Armeniasta ja Azerbaidžanista sekä taloudellisesta turvallisuudesta

EU-maiden ulkoministerit kokoontuvat Brysselissä 13. marraskuuta. Suomea edustaa kokouksessa ulkoministeri Elina Valtonen.

Keskustelussa Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan esille nousevat ainakin turvallisuussitoumukset, Ukrainan rauhansuunnitelma ja pakotteet.
 
”Tarvitsemme vahvoja toimia Euroopan puolustusteollisuuden kapasiteetin vahvistamiseksi. Meidän tulee hyödyntää kaikkia mahdollisia EU:n yhteishankinta- ja rahoitusjärjestelmiä”, ulkoministeri Valtonen toteaa.

Ulkoasianneuvoston asialistalla on Israelin ja sen lähialueen tilanne.

”On ensiarvoisen tärkeää, että EU toimii vahvasti humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan. Sodan laajentuminen alueelliseksi konfliktiksi on estettävä. Samalla meidän on alettava pohjustaa polkua kohti pysyvää rauhanomaista ratkaisua”, ulkoministeri Valtonen toteaa.

Ministerit keskustelevat myös ajankohtaisesta tilanteesta Armenian ja Azerbaidžanin välillä sekä EU:n taloudellisen turvallisuuden ulkopoliittisesta ulottuvuudesta. Lisäksi ministereillä on epävirallinen tapaaminen COP28-ilmastokokouksen puheenjohtajan Sultan Al Jaberin kanssa. Ulkoasiainneuvoston yhteydessä järjestetään myös EU:n ja Länsi-Balkanin maiden ulkoministerikokous. 
 

Lisätietoja

  • Elisa Tarkiainen, ulkoministerin erityisavustaja, puh. 0295 351 029
  • Lauri Hirvonen, eurooppakirjeenvaihtaja, EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan yksikkö, puh. 0295 350 063
  • Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi.