Lauri Tierala nimitettiin valtiosihteeriksi

Valtioneuvosto nimitti yleisistunnossaan 6. heinäkuuta valtiotieteiden maisteri Lauri Tieralan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen valtiosihteeriksi. Hänen toimikautensa alkaa 6. heinäkuuta ja jatkuu ministerien toimikauden ajan.

Samassa valtioneuvoston yleisistunnossa valtiosihteeri Tierala antoi virkavakuutuksen.

Lauri Tierala siirtyy valtiosihteeriksi Euroopan digitaalisen median seurantakeskuksen EDMOn ohjelmajohtajan tehtävästä. Hän on aikaisemmin toiminut myös Miltton Networksin johtavana neuvonantajana ja osakkaana sekä Finnairilla yhteiskuntasuhdetehtävissä. Lisäksi Tierala on työskennellyt erityisavustajana pääministerille, valtiovarainministerille sekä eurooppa- ja ulkomaankauppaministerille ja toiminut virkamiehenä ulkoministeriössä ja Puolustusvoimissa.

Ministerin valtiosihteeri toimii ministerin apuna poliittiseen ohjaukseen ja asioiden valmisteluun liittyvissä tehtävissä. Hän avustaa ja edustaa ministeriä poliittisten linjausten muodostamisessa, ministeriöiden välisessä koordinoinnissa ja kantojen yhteensovittamisessa, hallitusohjelman toimeenpanossa ministerin toimialalla sekä EU-asioiden ja kansainvälisten tehtävien hoitamisessa. 

Lisätietoja:

neuvotteleva virkamies Ritva Järvinen, p. 0295 160 366, valtioneuvoston kanslia