Ulkoasiainhallinnon ohjeet auttavat tukemaan ihmisoikeuspuolustajien työtä ympäri maailman
Ulkoministeriö julkaisi loppuvuodesta 2022 uudet ihmisoikeuspuolustajaohjeet, joiden tavoitteena on ohjata ulkoasiainhallintoa tukemaan aktiivisesti ihmisoikeuspuolustajia heidän työssään. Alun perin vuonna 2014 julkaistu ohjeistus on päivitetty vastaamaan paremmin nykypäivän toimintaympäristöä.
Uudistus on toteutettu ulkoasiainhallinnon sisäisen tarvekartoituksen pohjalta. Lisäksi on tehty yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja eduskuntapuolueiden kanssa osana Kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunnan työskentelyä. Päivityksessä on myös huomioitu suositukset, jotka saatiin ulkoministeriön vuonna 2017 tilaamassa riippumattomassa selvityksessä.
Käytännön esimerkkejä ja kannustusta aktiiviseen toimintaan
Ohjeissa kuvataan ihmisoikeuspuolustajien toimintaa ja asemaa eri puolilla maailmaa. Niissä annetaan useita käytännön esimerkkejä Suomen tuen eri muodoista ja kannustetaan lukuisten esimerkkien keinoin aktiiviseen toimintaan ihmisoikeuspuolustajien tukemiseksi. Ohjeet havainnollistavat haastavaa ja monissa tapauksissa vaarallista toimintaympäristöä, jossa lisääntyvä määrä ihmisoikeuspuolustajia päivittäin toimii.
Ohjeet on käännetty arabiaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi ja venäjäksi. Käännösversiot helpottavat ohjeiden käyttöönottoa etenkin ulkomaanedustustoissa, joissa työskennellään yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Ohjeet on suunnattu erityisesti ulkoasianhallinnon toimijoille ulkoministeriössä ja edustustoissa, mutta niitä voivat hyödyntää myös muut viranomaistoimijat tai yksityisen sektorin ja kansalaisyhteiskunnan edustajat. Ohjeista ja niiden käännösversioista kehotetaan viestimään ahkerasti, sillä ne voivat toimia tiedonlähteinä myös paikallisille ihmisoikeuspuolustajille.
Katso videolta, miten ihmisoikeuspuolustajat eri puolilta maailmaa kertovat työstään ja tuen tärkeydestä(Linkki toiselle web-sivustolle.). (Youtube)
Lue lisää
- Tuemme yhdessä ihmisoikeuspuolustajia – Suomen ulkoasiainhallinnon ohjeet(Linkki toiselle web-sivustolle.) (Valtioneuvoston julkaisut)