Pietaria ihmettelemässä
Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 36/2010.
Kävin hiljattain tutustumassa matkailijana Pietariin, Suomea lähinnä sijaitsevaan suurkaupunkiin. Viisumivapaalla laivaristeilyllä sinne pääsee nyt helposti ja mukavasti. Viiden miljoonan asukkaan suurkaupungissa ihmettelemistä riittää.
Edellisestä käynnistäni tuossa kaupungissa, silloisessa Leningradissa, oli kulunut jo neljä vuosikymmentä. Silloin nuorina ylioppilaina olimme läpikulkumatkalla itäisen naapurimaamme kautta Puolan Krakovaan, ystävyysylioppilaskuntaamme. Paluumatkalla lentomme Leningradiin myöhästyi junaltamme niin, että lähes rahattomina ja viisumiemme umpeuduttua jouduimme siellä vaikeuksiin.
Ne voitettiin siellä viisumien osalta Suomen konsulaatin avulla ja rahoituksen suhteen omatoimisesti. Sosialistimaan markkinoilla kovaa valuuttaa tuolloisessa Neuvostoliitossa olivat länsimaiden tuotteet. Nailonpaidan ja sateenvarjon myyntituloilla vietin syyskuussa 1970 opiskelijalle ylellisen viikonvaihteen Leningradin Europeiskaja-hotellissa.
Nyt niin markkinoilla kuin muutenkin kaupungin asukkaiden elämässä kaikki on toisin. Pietarilaisetkin on vapautettu sosialismin kansanvankilasta ja he ovat saaneet tottua jopa villiin markkinatalouteen. Venäjällä on siirrytty takaisin luokkayhteiskuntaan, jossa eliittiväki on rikasta ja kansan enemmistö köyhää. Niinhän oli ennen Venäjän vallankumosta.
Vanhan Venäjän luokkayhteiskuntaa kuvastaa yhä Pietarin kaupungin keskusta mahtavine hallituspalatseineen ja aatelisten suurine kerrostaloineen. Niiden liepeillä on säilynyt paljon matalia ja vaatimattomia asuintaloja, joissa tsaarien, ruhtinaitten ja muitten hallitusherrojen palvelusväki, orjat ja lakeijat asuivat. Sittemmin monet arvorakennukset on restauroitu museoiksi kuten upea Talvipalatsi.
Pietarin katuja kulkiessa palautui mieleen kaupungin pitkä historia, sen perustaminen, rakentaminen ja värikkäät kohtalot. Pietarinhan perusti tsaari Pietari Suuri. Hän määräsi vuonna 1703, että Ruotsin kuninkaan vuonna 1642 perustaman Nevanlinnan kaupungin sijoille rakennetaan uusi venäläinen kaupunki, nimeltään Pietari.
Uutta kaupunkia alettiin rakentaa Suomenlahden suoalueelle tsaarin tiukassa käskytyksessä ja valvonnassa. Rakentamisessa ei säästetty eikä säälitty verta, hikeä eikä kyyneleitä. Kymmenet tuhannet rakentajat, heissä paljon sotavankeja ja orjia, menehtyivät ankarassa työssä ja haudattiin talojen ja katujen perustoiksi. Pietarissa kävellään yhä vainajien luiden päällä.
Lisää vainajia joukkomitassa saatiin kaupungissa Leningradin piirityksestä 1941-3. Arvioidaan, että asukkaita kuoli tuolloin jopa 800 000, lähes kolmannes. Enimmät sotavainajat on haudattu Piskarjovin hautausmaalle.
Pietarin historiassa on paljon suomalaisuutta. Pietaria edeltäneen Nevanlinnan kaupungissa ja sen lähialueilla asui paljon sumensukuisia vatjalaisia ja inkerikkoja. Lisäksi 1600-luvulla alueelle muutti Savon ja Äyräpään kihlakunnista paljon suomalaista väkeä. Myöhemmin Suomen autonomian aikaan Pietarissa asui merkittävä suomalaisväestö. Venäjän vallankumous houkutteli sinne myös Suomen vasemmiston kellokkaita vallankumosta tekemään.
Pietarin perustaminen Nevajoen suistomaille vaikutti sittemmin kohtalokkaasti myös itsenäistyneen Suomen historiaan. Voidaan väittää, että Leningradin kaupungin ja alueen puolustuksen varmistaminen Stalinin haluamalla tavalla oli tavallaan Talvisodan aloittamisen pääsyy.
Kaiken kaikkiaan Pietari on niin iso kaupunki, että sieltä länteen katsottuna kaikki Suomen kaupungit, useimmat yritykset ja jopa suurimmat puolueet näyttävät pieniltä. Pietarista itään katsottuna Venäjä näyttää suurvallalta niin väestöltään, talouden voimavaroiltaan, kulttuuriltaan kuin historialtaan - ja tietenkin sotilaallisesti.
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.