Istanbulin sopimuksen ratifiointia käsitellyt työryhmä luovutti mietintönsä

Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen eli niin kutsutun Istanbulin sopimuksen voimaansaattamista Suomessa selvittänyt työryhmä luovutti mietintönsä ulkoasiainministeriölle tiistaina 2. huhtikuuta 2013.

Istanbulin sopimuksen voimaansaattamista Suomessa selvittänyt työryhmä luovutti mietintönsä ulkoasiainministeriölle tiistaina 2. huhtikuuta 2013. Istanbulin sopimus on ensimmäinen eurooppalainen oikeudellisesti sitova sopimus, joka koskee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Vaikka naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on pyritty kansainvälisesti puuttumaan erilaisilla toimintaohjelmilla ja julistuksilla, laajentaa Istanbulin sopimus näitä kansainvälisiä velvoitteita merkittävästi. Sopimus myös velvoittaa osapuolet kriminalisoimaan useita naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja, kuten pakkoavioliiton, vainonnan sekä seksuaalisen häirinnän.

Naisiin kohdistuva väkivalta on vakava ongelma myös Suomessa. Siihen pyritään jo nyt puuttumaan esimerkiksi naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämisen toimintaohjelman toimenpiteillä. Mietinnössä kuitenkin todetaan, että monilta toimenpiteiltä ja palveluilta, kuten turvakodeilta, puuttuvat tarpeelliset resurssit. Jotta sopimus voidaan toteuttaa täysimääräisesti, se vaatii riittävien taloudellisten resurssien suuntaamista naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja poistamiseen.

Mietinnössä todetaan myös, että naisiin kohdistuva väkivalta ei ole vain yksilötason ongelma, vaan laaja ja vakava yhteiskunnallinen ongelma, jolla on laajakantoiset vaikutukset kaikkiin yhteiskunnan jäseniin. Naisiin kohdistuva väkivalta on poistettavissa ja oikea aika on nyt.

Naisiin kohdistuva väkivalta, perheväkivalta mukaan lukien, on maailmanlaajuisesti yksi laajimmalle levinneitä ihmisoikeusloukkauksia ja yksi naisten syrjinnän muoto. Naisiin kohdistuva väkivalta on sopimuksessakin todettu olevan vakava rakenteellinen ongelma, joka perustuu naisten ja miesten historiallisesti epätasa-arvoisiin valtasuhteisiin. Perheväkivalta kohdistuu myös miehiin ja lapsiin, jotka on otettava huomioon sopimusta täytäntöön pantaessa, mutta sopimuksen mukaan huomio tulee kuitenkin kiinnittää naisiin sukupuoleen perustuvan väkivallan uhreina.

 Istanbulin sopimuksen ratifiointia käsitelleen työryhmän mietintö (avautuu uuteen ikkunaan) (PDF)

ihmisoikeudet