EU:lta voimakas solidaarisuuden ilmaus Yhdysvalloille

EU:n ulkoministerit antoivat voimakkaan solidaarisuuden ilmaisunsa Yhdysvalloille tiistaisten terrori-iskujen johdosta ja sitoutuivat tehostamaan terrorismin vastaista toimintaansa, kertoi ulkoministeri Erkki Tuomioja EU:n yleisten asiain neuvoston ylimääräisen kokouksen jälkeen Brysselissä keskiviikkona 12. syyskuuta.

EU-maat julistivat perjantain 14. syyskuuta yhteiseksi surupäiväksi Yhdysvaltojen kanssa. Kolmen minuutin hiljainen hetki vietetään kello 13.00 Suomen aikaa.

Kokouksessa todettiin terrorismin vastaisen yhteistyön tärkeys ei vain Yhdysvaltojen vaan koko maailmanyhteisön ja nimenomaan Yhdistyneiden Kansakuntien kanssa. Tuomiojan mukaan tavoitteena on saada kaikki valtiot mukaan konkreettisiin toimiin terrorismia vastaan.

Terrorismin vastaisen yhteistyön käytännön toimia suunnitellaan tarkemmin seuraavaksi EU:n liikenneministerien ja oikeus- ja sisäministerien kokouksissa myöhemmin tässä kuussa. Tuomiojan mukaan toimet pohjautuvat pitkälti Tampereeen huippukokouksen päätöksiin. Kokouksessa korostettiin kuitenkin sitä, ettei demokraattisia arvoja loukata, huomautti Tuomioja. Euroopan unionin komissio ja korkea edustaja Javier Solana saivat tehtäväkseen raportoida edistysaskelista.

Tuomioja korosti puheenvuorossaan terrori-iskujen shokkivaikutuksen hyödyntämistä käytännön rauhan toimiin esimerkiksi Lähi-idässä ja Balkanilla.

Sen sijaan Euroopan unionin osallistumisesta Yhdysvaltojen mahdollisiin kostotoimiin on Tuomiojan mukaan ennenaikaista puhua, sillä syylliset eivät ole vielä selvillä. Haluamme rangaista syyllisiä ja heidän tukijoitaan, mutta kansainvälisen oikeuden puitteissa, totesi Tuomioja.









EU