Valtiosihteeri Jukka Salovaaran avauspuheenvuoro suurlähettiläskokouksessa 2024

"Kansainvälinen järjestelmä on suuressa muutoksessa. Sitä leimaa arvaamattomuus ja kasvavat riskit", sanoo valtiosihteeri Jukka Salovaara suurlähettiläskokouksen avaijaissanoissaan.

Arvoisat kollegat, hyvät suurlähettiläät,

Tervetuloa vuoden 2024 suurlähettiläspäiville. On arvokasta, että meillä on tämä mahdollisuus kokoontua jälleen yhdessä, kasvotusten. Katsoa tulevaan lukukauteen.

Lämmin kiitos teille kaikille hyvästä työstä kuluneen vuoden aikana.

Kansainvälinen järjestelmä on suuressa muutoksessa. Sitä leimaa arvaamattomuus ja kasvavat riskit. Samalla Suomi on hyvin riippuvainen kansainvälisestä kehityksestä. Sen luomista mahdollisuuksista ja uhkista. Geopolitiikka on vahvasti läsnä. Diplomatiaa tarvitaan.

Kentällä tehtävä vaikuttamistyö on työnne ytimessä. Erityisen tärkeää on myös päälliköiden raportointi, joka jäsentää asioiden merkityksen Suomen kannalta. Suomen kansainvälinen tilannekuva ja analyysi perustuu työllenne. 

Vuosi sitten toivotimme uuden hallituksen tervetulleeksi. Täytyy sanoa, että aloitus on ollut nopea ja olemme saaneet vuoden aikana paljon aikaiseksi. Ulkoministeriötä koskevat hallitusohjelman linjaukset ovat hyvällä mallilla. Tehty ja toimeenpanossa.

Kesällä saimme valmiiksi kaksi järeää selontekoa. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko tahdittaa uuden aikakauden ulkopolitiikkaa.

Kansainvälisten taloussuhteiden ja kehitysyhteistyön selonteko on ensimmäinen lajissaan. Se linjaa miten Suomen kehityspolitiikka ja taloussuhteet tuodaan läheisempään yhteyteen.

Näistä kuulemme enemmän ministereiden puheenvuoroissa.

Hallitusohjelman mukainen ulkoasiainhallinnon uudistus on edennyt toimeenpanovaiheeseen.

Ulkoministeriön uusi organisaatio on aloittanut. Uudistuksella vahvistetaan johtamisjärjestelmää, ulkosuhteiden kokonaisvaltaisempaa hallintaa ja parannetaan kykyä hoitaa ulkopolitiikan uusia haasteita, kuten teknologiaa. Vahva joukkuepeli on tärkeää.

Hallitusohjelman mukaisesta vienninedistämisen uudistamisesta saatiin tänä kesänä päätös. Business Finlandin ulkomaantoiminnot yhdistetään ulkoministeriöön. Tällä uudistuksella haetaan tehokkuutta vienninedistämiseen tuomalla vienninedistäminen saman katon alle ja yhtenäiseen johtoon. Valtion kannalta on rationaalisempaa, että ulkomaanverkko on yhtenäinen. Vienninedistäminen on tärkeässä asemassa, kun Suomi hakee vahvempaa kasvua.

Kokonaisvastuu vienninedistämisestä on ulkoministeriölle iso vastuu ja on tärkeää, että tässä uudistustyössä onnistutaan. Haluan samalla sanoa, että Business Finlandin osaajilla on uudessa järjestelmässä paikkansa ja he ovat hyvin tervetulleita. On myös tärkeää muistaa, että uudistus ei merkitse sitä, että ulkoministeriö tekisi vienninedistämistä yksin, vaan tiiviissä yhteistyössä elinkeinoelämän ja muiden kumppanien kanssa. Vienninedistäminen on edustustojen työn ytimessä.

Suomen Nato-jäsenyys on käynnistynyt hyvin ja jäsenyyden edellyttämät olennaiset sopimukset on saatu valmiiksi, erityisesti joukkojen oikeudellista asemaa koskeva SOFA-sopimus. Puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa (DCA) neuvoteltiin valmiiksi ja hyväksyttiin. Hyvin on työläitä asioita saatu maaliin.

Samalla on todettava, että keväällä olimme otsikoissa hyvin kielteisessä mielessä, kun Ottawan edustuston tilannetta käsiteltiin. Jokainen häirintätapaus on liikaa.

Työhyvinvointi ja kaikkien työtovereiden hyvä kohtelu on tärkeää ja talon johto kiinnittää siihen erityistä huomiota. Meillä on vahvat prosessit, joilla ongelmiin puututaan. Ja aina puututaan. Tästä ei pidä kenelläkään olla epäselvyyttä.

Samalla on todettava, että työhyvinvointi on mittausten valossa ulkoministeriössä hyvällä tolalla. Erityisesti lähiesimiesten johtamista arvostetaan. Mutta aina voidaan toki parantaa. Työhyvinvointi on meidän kaikkien asia.

Talouspuolella ei ole syytä pumpuloida tosiasioita. Julkisen talouden näkymät ovat synkät. Myös ulkoministeriö säästää. Mutta nämä sopeutusratkaisut ovat omissa käsissämme. Ja valintoja tehdään siinä hengessä, että edustustoverkon toimintakyvystä halutaan pitää huolta. Olemme kentällä parhaimmillamme.  

Hyvät kollegat,

Kuten tapoihimme kuuluu, muistamme vuoden aikana menehtyneitä suurlähettiläitä: Kai Granholm, Pekka J. Korvenheimo, Jukka Leino ja Osmo Väinölä. 

Nousemme ylös ja kunnioitamme heidän muistoaan ja elämäntyötään hetken hiljaisuudella.

Kiitos.