Ulkoministeriön hallinnonalan talousarvioesitys vuodelle 2027
Ulkoministeriön toimintamenoihin ehdotetaan 244 miljoonaa euroa. Vuonna 2027 toimintamenoihin kohdistuu 0,4 miljoonan euron tuottavuusvähennys osana hallituksen kevään 2026 lisätoimia talouden sopeuttamiseksi. Ulkoministeriö kohdentaa säästöt ensisijaisesti ministeriön Suomen toimintoihin vähentämällä korvaavaa rekrytointia sekä tehostamalla toimintoja. Kehitysyhteistyöhön jo hallitusohjelmassa linjatun säästön vaikutus kasvaa 50 miljoonalla eurolla.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan päämääränä on turvata Suomen itsenäisyys ja alueellinen koskemattomuus, estää Suomen joutuminen sotilaalliseen konfliktiin ja taata suomalaisten turvallisuus ja hyvinvointi.
Maailmanpoliittisessa tilanteessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia ja Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tehdään vakavassa ja vaikeasti ennakoitavassa toimintaympäristössä. Toimintaympäristön kasvavissa paineissa ulkoasiainhallinto palvelee koko valtionhallintoa, kansalaisia, yrityksiä, järjestöjä, mediaa ja muita yhteistyökumppaneita.
Ulkoasiainhallinnon toimintamenot
Hallitusohjelman mukaisia tuottavuusohjelman toimenpiteitä sekä muita vaalikauden aikana päätettyjä toimintamenosäästöjä on kohdistettu ulkoasiainhallinnon määrärahoihin yhteensä 21,6 miljoonaa euroa. Näistä suoraan toimintamenoihin on kohdennettu 11,8 miljoonan euron säästövelvoitteet.
Ulkoministeriön toimintamenoihin ehdotetaan 244 miljoonaa euroa. Vuonna 2027 toimintamenoihin kohdistuu 0,4 miljoonan euron tuottavuusvähennys osana hallituksen kevään 2026 lisätoimia talouden sopeuttamiseksi. Ulkoministeriö kohdentaa säästöt ensisijaisesti ministeriön Suomen toimintoihin vähentämällä korvaavaa rekrytointia sekä tehostamalla toimintoja. Säästöjä etsitään kaikista toiminnoista ja menolajeista.
Ulkoasiainhallinnon toiminta nojaa kattavaan edustustoverkkoon. Hallitusohjelman mukaisesti edustustoverkkoa ja sen resurssointia tarkastellaan pitkällä aikavälillä suunnitelmallisesti. Suomen edustustoverkko kattaa tällä hetkellä 94 toimipistettä mukaan lukien Business Finlandilta siirtyneet toimipisteet.
Team Finland -toiminta
Business Finlandin ulkomaantoiminnot integroitiin ulkoasiainhallintoon 1.1.2026. Integraation myötä yritykset saavat ulkomailla tarjottavat vienninedistämispalvelut keskitetysti. Team Finland -uudistuksen vienninedistämisen palveluihin on budjetoitu 22,5 miljoonaa euroa. Määrärahoihin kohdistuu hallituskaudella 1,8 miljoonan euron säästövelvoite, josta 0,6 miljoonaa euroa kohdistuu vuodelle 2027.
Kehitysyhteistyö
Kehityspolitiikan painopisteitä ovat naisten ja tyttöjen aseman, itsemääräämisoikeuden sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden vahvistaminen, joka on keskeistä myös väestönkasvun hillinnässä, sekä koulutus ja ilmastotoimet. Alueellisena painotuksena korostuu Ukraina. Suomi ajaa tavoitteitaan myös EU:n kehityspolitiikassa, kansainvälisissä kehitysrahoituslaitoksissa ja YK-järjestöissä. Suomi edistää tehokkaasti suomalaisten yritysten osallistumista EU:n Global Gateway -aloitteen puitteissa rahoitettaviin investointihankkeisiin. Samalla edistetään suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksia kehitysmaissa sekä yritysten edellytyksiä hakea rahoitusta YK:lta, EU:lta ja kehitysrahoituslaitoksilta.
Ulkoministeriön hallinnoimaan varsinaiseen kehitysyhteistyöhön ehdotetaan myönnettäväksi 483 milj. euroa sekä 365 miljoonan euron sitoumusvaltuuksia, joista aiheutuvat menot ajoittuvat vuoden 2027 jälkeisille vuosille. Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön kohdistetut määrärahasäästöt kasvavat hallituksen päätösten seurauksena. Hallitusohjelmassa linjatun säästön vaikutus kasvaa 50 miljoonalla eurolla.
Kehittyvien maiden tukemiseen laina- ja sijoitusmuotoisella kehitysyhteistyörahoituksella ehdotetaan 34,7 miljoonaa euroa. Määrärahoihin kohdistuu 35 milj. euron vähennys osana hallituksen kevään 2026 talouden sopeutustoimia. Finnfundin pääoman korottamiseen ehdotetaan 5 miljoonaa euroa.
Tuki Ukrainalle -momentille ehdotetaan 57 miljoonan euron määrärahaa sekä 40 miljoonan euron sitoumusvaltuuksia. Kokonaisuudessaan ulkoministeriön määrärahoista maksettavan tuen Ukrainalle arvioidaan olevan noin 65 miljoonaa euroa vuonna 2027. Ukraina on hallituskaudella Suomen suurin kehitysyhteistyön kohde.
Humanitaariseen katastrofiapuun ehdotetaan 30 miljoonaa euroa vuoden 2026 tavoin.
Suomen julkisen kehitysyhteistyön arvioidaan olevan kokonaisuudessaan 1,105 miljardia euroa, mikä vastaa noin 0,36 % bruttokansantulosta.
Muut määrärahat
Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenoihin ehdotetaan ulkoministeriön määrärahoihin 45 miljoonaa euroa. Määrärahaan on kohdennettu 5,0 miljoonan euron vähennys Libanonin kriisinhallintaoperaation (UNIFIL) päättymisen ja 3,1 miljoonan euron vähennys määrärahan tarkentuneen käyttöarvion vuoksi.
Siviilikriisihallintaan ehdotetaan 13,1 milj. euroa. Määrärahaan on kohdennettu yhteensä 3,9 miljoonan euron vähennys osana hallituksen syksyllä 2025 ja keväällä 2026 linjaamia toimintamenosäästöjä.
Rauhanvälitykseen ehdotetaan 3,2 miljoonan euron määrärahaa vuoden 2026 tavoin.
Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja rahoitusosuuksiin ehdotetaan noin 149 miljoonaa euroa. Suurin osa määrärahasta kohdistuu Suomen maksuosuuksiin EU:lle, yhteensä noin 66 miljoonaa euroa. Maksuosuuksiin YK:lle ehdotetaan yhteensä noin 27 miljoonaa euroa ja maksuosuuksiin Natolle noin 11 miljoonaa euroa.
Lisätietoja
- Katja Bordi, talousjohtaja, puh. 0295 351 284
- Sanna Takala, yksikönpäällikkö, kehitysyhteistyön talous- ja oikeusyksikkö, puh. 0295 350 044
- Ulkoministeriön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@gov.fi