Suomi rajoittaa voimakkaasti venäläisten matkustamista turismitarkoituksessa Suomeen valtioneuvoston periaatepäätöksellä

Suomi rajoittaa valtioneuvoston periaatepäätöksellä 29. syyskuuta 2022 voimakkaasti venäläisten matkustamista turismitarkoituksessa Suomeen. Maahantulorajoitukset astuvat voimaan 30. syyskuuta 2022 klo 00.00, ja ne ovat voimassa toistaiseksi.

Rajoitukset perustuvat Schengenin rajasäännöstön 6 artiklan 1 kohdan e alakohtaan, jonka mukaan kolmannen maan kansalaisen maahantulo edellyttää, että hänen ei katsota voivan vaarantaa minkään jäsenvaltion yleistä järjestystä, sisäistä turvallisuutta, kansanterveyttä tai minkään jäsenvaltion kansainvälisiä suhteita. Schengenin säännöstö antaa jäsenmaille liikkumavaraa kansallisia päätöksiä ja linjauksia varten, joissa muun muassa kansainvälisiin suhteisiin ja turvallisuuteen liittyviä tekijöitä on otettava huomioon.

Venäjän käynnistämä hyökkäyssota Ukrainaa vastaan ja Venäjän julistama liikekannallepano ovat johtaneet Euroopan turvallisuustilanteen muuttumiseen. Valtioneuvosto katsoo, että Venäjän liikekannallepano sekä nopeasti lisääntyvä Suomeen ja Suomen kautta tapahtuva matkailu Venäjältä vaarantaa Suomen kansainvälistä asemaa ja kansainvälisiä suhteita.

Valtioneuvosto vahvistaa periaatepäätöksellä suuntaviivat, jotka otetaan huomioon Venäjän kansalaisten maahantulon edellytyksiä arvioitaessa, viisumeita myönnettäessä sekä viisumeiden voimassaolon edellytyksiä arvioitaessa. Tämä koskee sekä matkustusta turismitarkoituksessa Suomeen että kauttakulkua muihin maihin Suomen kautta. 

Periaatepäätöksellä pyritään lopettamaan turismi ja siihen liittyvä kauttakulku kokonaan. Viisumihakemusten vastaanottoa rajoitetaan voimakkaasti. Periaatepäätöksen perusteella ei estetä matkustusta, joka on humanitaarisista syistä, kansallisen edun tai kansainvälisten velvoitteiden vuoksi tarpeen. Yksityiskohtaista tietoa maahantulon rajoituksista löytyy Rajavartiolaitoksen sivuilta(Linkki toiselle web-sivustolle.).

Valtioneuvoston periaatepäätös(Linkki toiselle web-sivustolle.)

Usein kysytyt kysymykset valtioneuvoston periaatepäätöksestä (pdf, 604 kt, 6 sivua)

Lisätiedot

Ulkoministeriö: 

  • Konsulipäällikkö Jussi Tanner, puh. +358 50 411 0340
  • Ulkoministerin haastattelupyynnöt: erityisavustaja Tomi Nyström, tomi.nystrom@formin.fi

Sisäministeriö:

  • Sisäministerin haastattelupyynnöt: erityisavustaja Mikko Jalo, puh. +358 50 304 8522  

Rajavartiolaitos: 

  • Rajatarkastusyksikön päällikkö Tuomas Laosmaa, tuomas.laosmaa@raja.fi 
  • Rajavartiolaitoksen mediapuhelin: + 358 50 456 2862