Täyttääkö islamismi valtatyhjiöt?
Kolumni on julkaistu viikolla 43/2011 Pohjois-Suomen maakuntalehdissä.
Arabimaiden kansannousujen seurauksena valtarakenteet ovat muuttumassa ainakin Tunisiassa, Egyptissä ja Libyassa, myöhemmin ehkä Syyriassa, Jemenissä ja muuallakin. Onko koetuista diktatuureista oikotietä demokratiaan, kansanvaltaan? Voiko islamismista tulla hidaste tai jopa este tällä muutostiellä?
Islam on ollut arabimaiden valtauskontona jo yli 1300 vuotta. Sadoille miljoonille arabeille ja muille muslimeille islam on enemmän kuin uskonto. Siitä on tullut heille kulttuurinen viitekehys, arvopohja ja elämäntapa. Monet näkevät islamin myös poliittisena voimana. Sellaisena islam muuttuu islamismiksi.
Islamismi on poliittinen aate, verrattavissa muihin aatesuuntiin kuten liberalismiin, sosialismiin, kommunismiin. Islamismin oppisisältönä ovat muslimien pyhän kirjan koraanin opetukset, kiellot, käskyt ja suositukset niin kuin he uskovat jumalansa Allahin ilmoittaneen ne aikoinaan profeetalleen Muhammedille.
Ensimmäisessä islamilaisessa yhteisössä 600-luvulla profeetta Muhammed toimi sekä uskonnollisena että maallisena johtajana. Näin islamisteilla on ollut hyvä syy perustella ja pitää islamia myös poliittisena voimana.
Islamin maailmassa erottuu kolme koulukuntaa, jotka ovat politisoineet tämän uskonnon. Arabian niemimaalla ikivanhaa perinnettä vaalivat wahhabistit näkevät parhaana hallitusmuotona islamilaisen kuningaskunnan. Saudi-Arabiaa ja muitakin Gulfin alueen monarkioita hallitaan paljolti profeetan ajan tapaan.
Toisen koulukunnan perusti vuonna 1928 egyptiläinen opettaja Hassan al-Banna. Osmanien kalifi-imperiumin romahdettua vuosisadan alussa hän aatetovereineen asetti tavoitteeksi uuden kalifaatin perustamisen. Toveripiiristä syntyi Muslimiveljeskunta, joka on sittemmin levinnyt Egyptistä laajaksi islamistiseksi kansainliikkeeksi yli rajojen.
Kolmantena islamistisena koulukuntana voidaan pitää niitä shiialaisia muslimeja, jotka tekivät vallankumouksen Iranissa vuonna 1979 ja yrittävät tehdä kumouksestaan vientituotetta muuallekin. He onnistuivat Iranissa muuttamaan monarkian teokratiaksi, joka on tavallaan islamismin korkein tavoite ja muoto. Siellä ylintä valtaa käyttää uskonnollinen johto.
Kansannousujen jälkeen Tunisiassa, Egyptissä ja Libyassa on nyt valtatyhjiö täytettäväksi. On jännittävää nähdä, millaisia poliittisia voimia näissä maissa nousee esiin diktatuurien raunioilta.
Tunisian äskeisten vaalien tulos oireilee, että myös muualla arabimaailmassa islamismi valtaa alaa. Kun islamismia on siis mietoa ja väkevää, seuraavaksi jännitetään, kumpi saa enemmän kannatusta. Tarjolla on siis väkevää wahhabismia ja shiialaisuutta ja miedompaa sunnalaisuutta Muslimiveljien kannattajille.
Kyse on myös ikäpolvien välisestä valtataistelusta. Kansannousujen aktivisteina toimivat enimmäkseen nuoret, joita arabimaiden väestöistä on jopa puolet. Heillä on varmaan vaalittavinaan muitakin poliittisia aatteita ja arvoja kuin islamismi. Sitä suosinevat enemmän heidän vanhempansa ja isovanhempansa.
Vesa Jaakola
Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos.