Uusi Kehitys-Utveckling: Ilmastonmuutos uhkaa kahvisatoja

Tuore Kehitys-Utveckling-lehti kertoo, millaisia vaikutuksia ilmastonmuutoksen tuomilla sään ääri-ilmiöillä on suomalaisille niin rakkaaseen kahviin. Kahvisatojen heikentymisen myötä 125 miljoonan ihmisen toimeentulo vaarantuu.

Kehitys-lehti kertoo ilmastonmuutoksen vaikutuksista kahvisatoihin. Kuva: Lehtikuva / AFP / Oleksandr Rupeta

Jokainen suomalainen juo keskimääräin 990 kahvikuppia vuodessa. Kahvinjuonnissa suomalaiset ovat maailman kärkeä.

Suomalaisten juoma arabica-kahvi kasvaa päiväntasaajan vuoristoisilla alueilla. Kun ilmastonmuutos lämmittää säätä, kahvia joudutaan viljelemään yhä korkeammalla vuoristossa.

Myös lisääntyvä kuivuus ja rankkasateet ovat jo nyt vaikeuttaneet kahvinviljelyä. Climate Change -tiedelehti arvioi, että vuoteen 2050 ilmaston lämpeneminen ja muutokset sademäärissä uhkaavat hävittää jopa puolet kahvin viljelypinta-alasta.

Kahvisatojen heikentyminen uhkaa viedä toimeentulon 25 miljoonalta pääosin kehittyvissä maissa asuvalta kahvinviljelijältä ja 125 miljoonalta toimeentulonsa kahvista saavalta ihmiseltä.

Juuri julkaistu Kehitys-Utveckling-lehti pohtii kahvisatojen lisäksi muun muassa sitä, miksi valtiot eivät pääse sopuun pakolaisten vastaanottamisen kustannusten jakamisesta. Sekä EU:ssa että YK:ssa valtiot tunnustavat tarpeen jakaa pakolaisista syntyviä kustannuksia, mutta konkreettiset teot taakanjaosta puuttuvat.

Valtaosan maailman pakolaisista vastaanottavat konfliktimaiden naapurimaat, jotka usein itsekin painivat laajojen kehitysongelmien, kuten köyhyyden kanssa.

ilmastonmuutokset
kestävä kehitys
ympäristö