Onko Palestiinan valtio mahdollinen?

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomissa viikolla 11/2010.

Lähi-idän perusselkkauksen poliittisessa shakkipelissä tehdään toisinaan hyvin yllättäviä siirtoja. Äskettäin Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden tuli työvierailulle Israeliin ja palestiinalaisalueille vauhdittamaan yli vuosi sitten pysähtyneitä rauhanneuvotteluja. Vierailun aikaan hän sai kuulla Israelin viranomaisilta myrkyllisen ilmoituksen: Israel aikoo rakennuttaa 1600 uutta asuntoa itäisen Jerusalemin alueelle.

Ilmoitus myrkytti vierailuilmapiirin ja hämärsi näkymän rauhanneuvottelujen jatkamisesta. Palestiinalaisten johtajat pitävät Israelin rakennus- ja asutustoiminnan lopettamista miehitysalueilla Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa ehtona rauhanprosessin jatkamiselle. Taas kerran rauhan mahdollisuutta heikennettiin kestoselkkauksen alueella.

Israelin ja palestiinalaisten suhteiden rauhoittamisesta on yritetty neuvotella monin tavoin ja voimin tavoitteellisesti jo kahden vuosikymmenen ajan. Palestiinalaisten päätavoitteena, kansainvälisen yhteisön enemmistön tukemana, on oma Palestiinan valtio. Se perustettaisiin nykyisille miehitysalueille Länsirannalle ja Gazaan Itä-Jerusalem pääkaupunkina. Onko tämä tavoite enää toteutettavissa?

Uuden valtion perustamiseen yleensä tarvitaan viisi perusasiaa. Jotta valtiosta tulisi elinkelpoinen, tarvitaan vielä muutakin, erityisesti Palestiinan tapauksessa.

Ensiksikin valtiolla on oltava selvät ja kiistattomat maantieteelliset rajat. Palestiinalla ei sellaisia ole. Israelin ja palestiinalaisalueiden rajanveto on toistaiseksi mahdoton tehtävä. Gazan osalta raja on selvä, mutta Länsirannalla ja Jerusalemissa se on epäselvä, muuttuva ja katkerasti kiistelty käsite Israelin siirtokunta-asutuksen seurauksena. Äskeinen ilmoitus uusista asutuksista itäisessä Jerusalemissa on tuorein esimerkki kyseisen rajan hämärtymisestä.

Toisena perusasiana itsenäisen valtion hallituksella tulee olla suvereeni, ehdoton määräysvalta valtioalueellaan. Palestiinalaishallinnolla tällaista hallintovaltaa on vain rajoitetusti. Sitä rajoittavat Israelin viranomaiset ja sotaväki varsinkin Länsirannan ja Jerusalemin alueilla. Palestiinalaisilla ei ole minkäänlaista määräysvaltaa Israelin siirtokunnista, vaikka ne on rakennettu heidän mailleen, vastoin kansainvälistä lakia.

Kolmanneksi itsenäisen valtion hallituksella on suvereeni oikeus määrätä kansalaisuudesta. Ketkä olisivat mahdollisen Palestiinan valtion kansalaisia? Varmaan kaikki palestiinalaiset, jotka asuvat nyt miehitysalueilla. Entä sotia paenneet ja muualle muuttaneet palestiinalaiset, määrältään yli kaksi miljoonaa? Entä juutalaiset siirtokuntalaiset Länsirannalla, jos heitä jäisi sinne jonkinlaisen rajaratkaisun jälkeenkin asumaan?

Erikseen tulisi ratkaista kysymys Palestiinan puolustusvoimista, aseistautumisesta ja sotilaallisesta liittoutumisesta. Itsenäisessä valtiossa näistäkin asioista määräysvalta kuuluu sen hallitukselle ja vain sille.

Pysyäkseen elinkelpoisena valtio tarvitsee siihen riittävästi taloudellisia resursseja ja toimivan kansantalouden. Palestiinalaisalueilla talousresursseja on niukasti. Luonnonvarat ovat vähäiset, talousvedestäkin on ankara pula. Suuri osa kansasta elää ulkomaisen avun varassa. Oma tuotanto on pienteollisuutta ja vähätuottoista maataloutta. Kansallista rahaa ei ole. Talouselämän ja -hallinnon instituutiot ovat heikkoja.

Viides edellytys itsenäiselle valtiolle on, että ulkovallat tunnustaisivat uuden valtion. Valtioiden enemmistö, kansainvälinen oikeus perusteenaan, tunnustaa kyllä palestiinalaisille oikeuden omaan valtioon. Tästä oikeudesta on kuitenkin pitkä ja kivinen tie mahdollisuuteen perustaa Palestiinan valtio käytännössä.

Kirjoittaja on ulkoministeriön lähetystöneuvos Vesa Jaakola.